Mitä kuuluu Salkkuleena ja Samppaliisa?

Juuri 2-vuotiaaksi kääntynyt ei-niin-kaunis rääpäle helmikuussa 2013.

Talvi tuntuu kääntyneen jo voiton puolelle. Näin tammikuussa vietämme Salaman kanssa aina kavioliittopäivää: Neljä vuotta sitten tämä "pikku-Tomppa" asteli elämääni ja sekoittaa pakkaa edelleen. Mikään ei oikeastaan ole mennyt suunnitelmien mukaan tai edes helpomman kautta, mutta täällä ollaan!

Salama palasi sorvin äärelle jälleen vajaan kuukauden paussin jälkeen. Keuhkoputkentulehduksen aiheuttanut bakteeri aiheutti monta kiusaa ja vaati yhteensä kolme antibioottikuuria. Nyt Läsipään vointi on jälleen parempi kuin aikoihin ja elämä maittaa monin tavoin. Jopa niin, ettei ojiin ole enää pakottavaa tarvetta peruutella, päinvastoin lenkille onkin kivaa päästä/joutua.

Rimpula-Salkku ja rakas kahvakuula kevättalvella 2013.

Tännekin satoi vihdoin lunta ihan kunnolla, ainakin hetkeksi. Kamerani hajosi, joten tunnelmalliset lumikuvat ja vauhdikkaat hankirallit jäävät nyt kuvaamatta. Kaivoin kesällä saadun actionkameran esiin ja ajattelin harjoitella vihdoin sen käyttöä kaikessa rauhassa. No, taivas tuli kuvattua ja linssissäkin oli huurua, kun pirtsakka Salama kävi lauantaina kävelyllä:

Linkki videoon

Pienet iloloikat ja energisyys muutenkin ovat merkkejä siitä, että hyvin menee. Tälle kaverille rauhallisuus ja ylenmääräinen tyyneys ovat aina merkki siitä, että jokin mättää. Nyt sellaiset merkit ovat jälleen muisto vain ja kahvakuula saa kyytiä päivittäin kavereiden ohella. ;)

Salaman kanssa seuraava projekti on etsiä tukeva este- tai yleissatula. Onneksi ruuna on kaventunut hieman alkuperäisestä pirttipöytämallistaan, joten leveyden osalta satuloiden maailma aukeaa ihan uudella tavalla.

Samppa on pikkuhiljaa jatkanut hommia ja valmistautuu nyt ihan todella kevään karkeloihin eli oripäiville. Se sai syksyllä viettää pitkän, lähes neljän kuukauden paussin kaikesta mahdollisesta. Tässä hiljattain tehtiin ensin pelkkiä taluttelulenkkejä ja kun ponin mieli pysyi hyvänä, lisättiin varustukseen ohjasajokamat. 

Rentouteen pyritään ja käyntiosuus meneekin kivasti. Varsamainen tuo on, mutta saa ollakin. Ravipätkät vähän jännittävät ja silloin kita aukeaa heti, vaikka tuntuma suuhun olisi vaikka kuinka pehmeä. Herkkä on pienen ponin suuri sielu, joten sen mukaan mennään.

Linkki videoon Parin viikon sisään myös Reinolle sanotaan heipat. Kivulias päätös, joka tässä kohtaa oli ihan varmasti paras ponille. Se läpäisi ostotarkastuksen puhtain kuvin ja lausunnoin, joten sille on vielä monta ovea auki. Sille on tiedossa on samantyyppinen koti kuin täällä meilläkin, joten nyt vain toivomme, että kaikki menee kivasti.