#Ponitätientalviretki2016 (osa 1)

Neljä päivää seikkailua takana: Ponitätien talviretki 2016 suuntasi Hollannin kiertoajelulle 7.-10.1.2016. Pääkohteenamme olivat shetlanninponien oripäivät, mutta sitä ennen käytiin vähän varusteostoksilla ja viimeisenä päivänä siittolavierailulla. 

Torstai piti sisällään matkustusta kohteeseen ja shoppailua Divozassa. Ylläoleva kuva ei ihan anna oikeutta koko putiikille, valikoima oli nimittäin valtava! Mitä hylly ikinä pitikään sisällään, se vain jatkui ja jatkui. Hintataso oli melko sama kuin täällä, samoin tuotemerkit. Yläkuvan lakerisuitset olivat aivan huikean ihanat, mutta harmikseni sopivaa kokoa Sampalle ei löytynyt. Myös Salamalle olisin raahannut Rambon ulkotoppiksen mukanani, mutta sen koko oli sopivasti loppu. Salama kun on jälleen venynyt sen verran, että Rhinon 155cm kokoinen ulkotoppis on liian pieni.

Samppa sai mukaansa kuitenkin jotain: Ehkä maailman rumimman fleeceloimen, missä on heppakuvia. Siellä on Salamankin kuva, koko komeudessaan! Vihdoin löysin myös Carr & Day & Martinin kiillotusainetta, jota en ole löytänyt Suomesta pitkään aikaan mistään. Ylivoimaisesti paras jouhien selvitysaine, mitä olen koskaan käyttänyt!

Maneesi ja expo.

Perjantaina starttasivat sitten odotetut oripäivät. Tammikuun karkelot pitivät sisällään paljon hienoja oreja, jotka ovat karsiutuneet mukaan joulukuun esikarsinnasta. Hollannin malli on hieman erilainen kuin Suomessa: Siinä missä melkein minkä vain suomalaisen shettiksen saa halutessaan kantakirjaan, on Hollannissa oma jalostusohjesääntö systeemeineen. Poneja on niin paljon, ettei laatu pysy yllä, mikäli oreja ei huolellisesti arvostella. Jotain kertoo sekin, että esikarsintaan oli osallistunut  yli 300 ponia, joista nyt noin puolet jatkoivat tähän tammikuun tapahtumaan. 

Perjantain ohjelmassa oli pääasiassa nuoria poneja, jotka hakivat lupaa vuodeksi. Mukana oli myös vanhoja oreja, jotka hakivat loppuelämän lisenssiä. Päivän lopuksi katseltiin vielä poneja, jotka eivät olleet päässeet joulukuun karsintaan paikalle, joten ne hakivat nyt paikkaa seuraavan päivän luokkiin. Taso ei tänä vuonna ollut kuulemma niin hyvä kuin tuomaristo oli odottanut ja se näkyi hyvin karsintaluokkia katsoessa: Hyvin harva poneista pääsi jatkoon. Koska poneja on paljon, ovat ne jaettu lisäksi neljään eri kokoluokkaan: Minit, pienet, keskikokoiset ja isot. Värit ovat niin sanotusti sekaisin ja niiden kirjo on laaja. Yhtäkään kimoa tosin joukkoon ei mahtunut!

Hollantilaiset arvostavat ponissa hyvää liikettä, tyyppiä ja harjaa. Hyvä luusto on toki myös asia, johon he kiinnittävät huomiota, se kun on viime vuosina hieman kärsinyt. Voin kertoa, että kun näimme ensimmäiset orit ravaamassa, meinasi leuka loksahtaa sijoiltaan! Ravi todella lähti joka nivelestä ja rullasi niin, että maisema todella vahtui. Voisi luulla, että hienosti suorin jaloin showravia liitelevät pärjäisivät hyvin, mutta itseasiassa luokkavoiton vei useimmiten sellainen, joka ravasi rehellisesti kropan läpi ja todella käytti jokaista niveltään liikkumiseen.

Kulissien takaa. Kuvauspiste, oritalli, ponitraikkuja. Jokaisella ponilla oli oma tuuletin pilttuun takana.

Keskikokoisten 3v. orien kunniakierros. Linkki videoon

Lauantaina nähtiin paljon uusia 3- ja 4-vuotiaita oreja, jotka olivat siis läpäisseet aiemman karsinnan ja esiintyivät nyt yleisölle havitellen I- tai II-palkintoa. Lisäksi orit laitettiin vielä luokassaan järjestykseen samaan tapaan kuin Suomessakin. Luokkavoitto oli tietty iso juttu ja taustajoukot aidosti iloitsivat tästä. Tapahtumana koko show oli todella yleisöystävällinen: Oli lämmin ja iso anniskelualue, katsomoita eri suunnissa ja tilaa joka puolella. Kuulutukset puhuttiin hollanniksi ja englanniksi. Tallialueelle sai vapaasti mennä ja olikin hämmentävää nähdä, kun läjä vieraita ja täyteen iskuun viritettyjä oreja seisoo pilttuissaan tyynenrauhallisina tuulettimet ahterin takana. Expokin löytyi: Se ei ollut kovinkaan iso, mutta shettiskokoisten varusteiden taivas kuitenkin.

Mitkään haudanvakavat kekkerit nämä eivät todellakaan olleet: Yleisö osallistui mukaan show'hon vahvasti. Jos poni karkasi, taputettiin sille tyyliin lisää vauhtia ja kun poni oli kiinni, jatkui kierros siitä mihin jäi. Yllä video Sampan kokoisten ja ikäisten nuorten orien kunniakierroksesta.

Tallialue.

Linkki videoon

Lauantaina valittiin myös vuoden ajochampion. Osallistujakaarti jäi vähän epäselväksi, mutta ilmeisesti siihen osallistuivat menneen vuoden parhaat ajoponit. Kisan vei tuo valloittava, jo vähän iäkkäämpi miniori, joka paineli menemään aikamoista ravia noin pieneksi (80cm) kaveriksi. 

Kuten ajovideoltakin näkyy, nämä ponihommatkin ovat Hollannissa melko miesvoittoisia juttuja. Minioria ajanut nainen oli vain tuuraamassa, kun ponin oma ajurimies oli terveydellisistä syistä estynyt ajamaan itse. Kunniakierrokselle tämä kuitenkin pääsi poninsa kyytiin ja olikin heti tarttumassa ohjiin. :D Naisia näkyi lähinnä avustavissa tehtävissä ja poneja esittivät naiset vain, jos miehet yhdeltä tallilta loppuivat kesken. Tasan yhden ponin näin, minkä esitti kaksi naista. Esittämispuolesta on tulossa ihan oma postauksensa, joten kerrottakoon näistä myöhemmin lisää.

Kuten edeltä näkyy, valkoinen nahkariimu on Hollannissa se juttu. Kuolaimet olivat vain muutamalla hassulla ja nekin olivat riimussa kiinni. Koska Samppa on vahvasti hollantilaista sukua, oli pakko ostaa sille matkamuistoksi samanlainen valkoinen nahkariimu. On muuten aikas päheä!

Sunnuntaina pakkasimme tavaramme ja matkustimme etelään vierailulle Kuiperij-siittolaan. Näimme toinen toistaan hienompia tammoja ja nuoria, jotka laiduntavat ympäri vuoden isoilla laitumilla. Pikkasen epäreilua, sanoisi yksi läsipää täällä kotona...

Neljä päivää Hollantia avasi kummasti silmiä ja antoi uutta perspektiiviä asioihin. Miksi tyytyä hyvään, kun voi käyttää myös parasta? Tänne on myös päästävä ehdottomasti uudelleen!

Kotiinkin selvittiin, vaikka paluu vähän tökkikin: Paluulento olikin yllättäin buukattu täyteen ja sekös riemastutti! Jos junaralli Alankomaiden ympäri olikin sujunut kuin tanssi, alkoivat hommat kummasti tökkimään, mitä lähemmäs Suomea pyrittiin. Kaiken kruunasi se, että naisvoimin saimme vielä työntää erään vanhan miehen maasturin sivuun lentokentän parkkihallissa, Suomen talvi kun yllättää aina! :D Luoja paratkoon, oma autoni lähti mielellään kotimatkalle pakkasista huolimatta.

Myös kotipuolessa oli selvitty ihan kunnialla hevostenhoitomissiosta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mieheni tekee tallia näin monta päivää, joten vähän kylmäsi jättää toinen yksikseen hirmupakkasiin. Päivä ennen lähtöäni tallin vesi jouduttiin vielä katkaisemaan putkirikon vuoksi, joten kuluneet neljä päivää on menty kantoveden kanssa. Muutenkin näin keskitalvella tallihommat ovat aika tylsiä, kun kaikki on jäässä. Tuskin ainakaan liian ruusuista kuvaa näistä puuhista sai... ;)