tiistai 8. heinäkuuta 2014

Onkos se ruoho sitten vihreämpää aidan toisella puolen


Hain hevoset tänään laitumelta kotiin muutamaksi päiväksi kovan helteen ja huomisen kengityksen vuoksi. Ajattelin, että niitä ahdistaa joutua pieneen tarhaan pois rehottavalta laitumelta. Mitä vielä: Molemmat kierivät antaumuksella kotitarhan hiekassa, ahmivat ruohotarhan apilaa, ottivat muutaman iloisen laukkaspurtin ja asettuivat omaan mökkiinsä kuivaheinäbaarin ääreen nukkumaan silmin tähden tyytyväisinä. Ei puhettakaan siitä, että portin pieleen olisi kaivettu kiukuspäissään metrin monttua tai aidanalusia olisi kytätty "sillä silmällä", että mistä voisikaan paeta parhaiten.

Oma mökki. Väsyneitä poikia.
Sinänsä aika jännää, koska olen aina ajatellut laitumen olevan hevosen luonnollisin paikka. Siellä ne saavat syödä, liikkua ja nukkua omaan tahtiin ilman sen kummempia rajoitteita. Näiden kohdalla tosin taitaa olla toisin, kun kaverukset viihtyvät laitumen portin pielessä valtaosan ajasta.

Salama tarkastuskierroksella.
Viime aikoina täällä meidän seudulla on tapahtunut vähän kurjiakin asioita. Tässä ihan lähellä laitumella olleiden ponien kimppuun käytiin. Tapauksia on nyt useampi samalta suunnalta. Naapuripaikkakunnalla laitumella kävi jokakesäinen, niin sanotusti toisenlainen peto. Sellainen, joka vie kaiken irtilähtevän rehusangoista lähtien ja kulkee kumipyörien päällä. Raivostuttavia juttuja kummatkin. Ei siis sinänsä harmita, kun omaisuus on kerätty taas hetkeksi kotipihaan niin sanotusti turvaan.

PS. Salamaa odottaa jossain kohtaa missio iltaruuat ja traileri. Projekti jatkuu niin kauan, että traileriin on kiva mennä ja siellä on kiva pysyä. Nyt edellä mainitut jutut ovat jostain syystä turhan jänniä.

16 kommenttia:

  1. Nyt näinä hellepäivinä minäkin mietin miten hevoset mahtavat viihtyä laitumella. Meidän vanhukset siirtyi uudelle laitumelle lauantaina ja melkein aina kun menen sinne ne ovat portin tuntumassa. Tosin olen ajatellut, että ne tykkäävät nuokkua vesiastian lähettyvillä. Mutta varjopaikka olisi laitumen toisella reunalla, mutta eivätkö ne tiedä vai eivätkö ne välitä mennä sinne? Kuka tietää. Reilusti hyönteiskarkotetta ja hyönteissuoja myssyt päässä ne tuntuvat heti viihtyvän paremmin.

    Tuo on yksi syy, miksi haluaisin laitumen tästä kotinurkista, että hepat voisi välillä helposti tuoda kotiin "lepäämään". Ehkä vielä joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös varjopaikka laitsan toisessa reunassa, ilmeisesti se on liian kaukana. Harvoin olen pojat sieltä bongannut, mutta jäljistä päätellen siellä on kyllä viihdytty.

      Samaa toivon minäkin, että laidun olisi kotipihassa. Helpottaisi paljon. ;)

      Poista
  2. Taavikin tuntuu nauttivan, kun laitumella on katos, johon pääsee ötököitä karkuun. Viime kesänähän se oli olosuhteiden pakosta laitumella avoimella peltolohkolla. Se oli parin viikon jälkeen aivan totaalisen väsynyt ja kun sain sen siirrettyä uuteen paikkaan se oli KUORSANNUT karsinalla ketarat ojollaan koko yön. :) Nyt se on pysynyt koko kesän paljon pirteämpänä, kun sillä on mahdollisuus levätä pihatossa halutessaan, se siellä eniten mököttääkin ötököitä paossa vissiin.

    VastaaPoista
  3. Meillä ollaan niin onnellisessa asemassa että laitumella on sekä katos että tyhjinä oleva lato huilailuhetkiä varten. Kyllä ne päivän lämpimämpinä hetkinä sekä iltahämärän tullessa sekä ötököiden lisääntyessä kerääntyvät kaikki jompaan kumpaan suojaan vaikka muuten maailman ahneimpia kavereita ovatkin niin tajuavat itse mennä sinne missä helpoin oleskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa oikein mukavalta vaihtoehdolta, on oikein valinnanvaraa. :)

      Poista
  4. Meilläkin ollaan suurin osa päivästä katoksessa.

    Kuinka Duke kestää laidunnusta?

    Onko sinulla sellaista vaistoa, että vaikka kaikki muut (ell myöten) sanovat, että kaikki on kunnossa, tiedät, ettei oikeasti ole. Sitten muut epäilevät sinua vainoharhaiseksi ja lopussa saat olla "voitonriemuinen", kun heppa olikin oikeasti sairas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otin hevoset eilen joksikin aikaa talliinkin, joka on yleensä pysynyt melko viileänä näillä keleillä. Paitsi nyt, se oli yks pätsi... Parhaiten viihtyvät nyt omassa mökissään tarhassa, siellä on kivaa molempien mielestä. Vein sinne niitettyä heinää kuivan kaveriksi, mutta molemmat nyrpistivät nenäänsä sille. Kuivaheinä upposi vauhdilla...

      Duke on kestänyt laitumen hyvin. Jokusen kerran olen rutiininomaisesti kokeillut, löytyykö kaviopulsseja. Liikkuu ihan iloisesti ja sitä liikutellaan jatkossa säännöllisesti, nyt kun sillä alkaa olemaan jo tarpeeksi ikääkin. Saa läskit kyytiä. :D

      Kyllähän tuollainen pahuksen vaisto ikävä kyllä on. ;) Silloin tällöin se on ollut oikeassa, välillä ei. Esimerkiksi olin kerran ihan varma, että Salaman maha on täynnä hiekkaa. RTG-kuva paljasti totuuden, vatsassa ei ollut mitään ylimääräistä. Toinen kuva vuoden päästä paljasti saman eli tällä hevosella ei ole taipumusta kerätä maa-aineksia sisäänsä. Vastaavasti taas jalka-asioissa monen kohdalla on vaisto pitänyt paikkansa.

      Poista
    2. Meilläkään ponissa ei ole ollut mitään muuta erikoista, kuin että kaviot ovat syömisen jälkeen hiukan epäilyttävän lämpimät. Loppui sitten sekin vähä vihreä, mitä se on tähän asti saanut. :( Harmittaa, kun toinen on ihan vauva vasta ja ollaan oltu tosi varovaisia sokereiden kanssa. Toisiahan on helppo syyttää, mutta olen melko varma, että oireilu johtuu huonosta ruokinnasta varsa-aikana, sillä geeneissä ei olisi pitänyt kaviokuumealttiutta tulla. Ponilla on toinenkin mystinen kaviovaiva, joka liittyy sokereihin. Kukaan ei oikein usko ja minä muka stressaan turhasta, mutta olen ihan varma näistä oireista. Ensin ponin vihreän saantia vähennettiin ja nyt se on saanut muutaman päivän pelkkää kuivaa ja kas kummaa, kaviot ei kuumota enää yhtään.

      Poista
    3. Voi, kuulostaapa tylsältä. :/ Toisaalta lienee ihan normaalia, että kaviot ovat välillä lämpimät, mutta jos liike muuttuu jäykäksi, kääntyminen vaikeutuu ja kaviopulssit tuntuvat, on syytä huolestua ja ottaa poni pois vihreältä.

      Onhan niitäkin tapauksia, jotka eivät vaan kestä ruohoa, omalle kohdalle sellaista ei ole osunut kuitenkaan. Paha siis sanoa sen kummempaa. ;)

      Duke on pienestä pitäen laiduntanut käytännössä vapaasti, en tiedä onko sillä vaikutusta. Toivottavasti pysyy terveenä jatkossakin.

      Poista
    4. Juu ei ponilla mitään muita oireita ole ollut kuin kavioiden lämpeneminen, mutta mun mielestä niin ei pitäisi käydä, eikä niin käykään kuivaheinän kanssa. Mieluummin ottaa varmanpäälle, ettei kaviokuume puhkeaisikaan. Onneksi poni ilahtuu mistä tahansa ruuasta, mutta mua vähän harmittaa, kun ajattelen, mistä se jää paitsi.

      Poista
    5. Jokainen poni on yksilö ja mikä sopii toiselle, ei välttämättä toiselle sovi. Vaikka toinen kestää laitumen hyvin, voi toiselle varmasti tulla vähemmästäkin oireita. Kokeilemallahan se selviää. :)

      Poista
  5. Miksi aikoinaan päätit ostaa kaksi varsaa? Onko ollut hankalaa tai piinaavaa odottaa, koska pääsee kunnolla ratsastamaan ja tekemään aikuisten juttuja? Uusi hevonen mietinnässä, mutta vanhaa en uskalla ostaa ja maitovarsan kanssa kestäisi aika kauan... (ja mitään välimuotojahan ei ole). Kouluttaminen ei sinänsä ole ongelma ja saisi ainakin mieleisensä, mutta tavallaan en nyt kaipaa elämääni projektia, vaan valmiin ja mukavan paketin. Mutta silti varsamarkkinoita selaan koko ajan! Oletko toivonut, että vauvat vanhenisivat nopeammin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä voisi kirjoittaa pidemmänkin tarinan... ;) Mutta lyhyesti: Minulla meni vuonna 2011 kolme hevosta 5kk sisään: Yksi lopetettiin vanhuuttaan, toinen loukkasi jalkansa niin pahasti, että se piti lopettaa ja kolmas meni sairastelukierteen jälkeen ähkyyn. Kaksi jälkimmäistä olivat ns. projekteja eli ex-ravureita (lv ja sh), kun siihen aikaan ne olivat mielestäni kivoja laitella. On toki vieläkin, mutta hommaahan niissä piisasi.

      Kun Fanni-suokki kuoli jouluaattona 2011, oli oma fiilis aika syvältä. Tallissa oli silloin ylläpidossa nuori suokkitamma, joka jäi sitten yksin. Vaihtoehdot olivat lopettaa koko homma kokonaan tai keksiä jotain muuta. Viikon alavireen jälkeen näin Salaman myynti-ilmoituksen uudelleen. Olin soittanut siitä jo syksymmällä, kun näin sen ilmoituksen. Varsasta olin haaveillut aina ja Fanni-tamman olin ajatellut astuttaa seuraavana keväänä. Meillä oli myös yksi tilausvarsakin vireillä, mutta tamma ei tiinehtynyt. Salama oli kuitenkin sillä kertaa saanut jo ylläpidokodin toisen varsan kaverina. Se tuli uudelleen myyntiin sitten joulun tienoilla ja loppu onkin sitten historiaa... En halunnut heti ratsastettavaa, jostain syystä motivaatio oli aika huono tuolloin.

      Varsojahan oli myynnissä vaikka kuinka tuolloin, mutta Salamassa oli sitä jotain. Tiesin, että tämä oli tässä: Tämän hevosen haluan. Sen isäori oli myös yksi suosikeistani. Katsoin myös Hermelin jälkeläisiä, se oli toinen suosikkini.

      Duke tuli sitten taloon, kun varsalle piti saada ikäistään seuraa. Shettis oli luonteva valinta, kun isäntä halusi mustan orin. Friisiläisiä se katseli, mutta päätin budjetin olevan nyt vähän rajallisempi. :D

      Ja mitä tulee odottamiseen, onhan se aika välillä tuntunut pitkältä. Toisaalta varsojen touhuja katsellessa ei ole aika koskaan tullut pitkäksi, sen verran hauskoja ne ovat. Ne ovat myös opettaneet niin paljon. Nyt kun on päässyt jo vähän ratsastelemaan, tuntuu, että aika on mennyt tosi äkkiä. Vielä on pitkä matka luotettavaan ja turvalliseen "tätiratsuun", mutta aika tekee tässäkin varmasti ihmeitä. Matka on ollut kokonaisuudessaan oikein palkitseva, toivottavasti näin on myös jatkossa. :)

      Kaikista optimaalisin ratkaisu olisi varmaan tuossa sinun tilanteessa se, että olisi valmis "tuttu ja turvallinen" ratsu ja sen rinnalla kasvava varsa. Tästä itsekin haaveilin, mutta kaikkea ei voi saada.

      Poista
    2. No kun meillä on jo se poni-pirulainen, 2v. ;) Ratsuni jouduttiin lopettamaan hiljattain. Olen miettinyt sellaistakin, että mitä jos tyytyisi vain poniin. Osaisitko kuvitella, että sinulla olisi vain Duke (ja sen kaverina joku muu, joka ei ole sinun omistuksessa tai käytössä)? Ponilla pääsee kohta ajelemaan ja ihan samalla tavalla se hevoselta tuoksuu kuin isommatkin. Se ei vaan luonteeltaan ole se minun unelmieni hevonen (toisin kuin rakas edesmennyt ruunani). Siksi tavallaan kaipaan hevostakin.

      Mikään "pakko" ei ole uutta hevosta ostaa, mutta syksyllä niitä saisi edullisesti ja se luo vähän ostopaineita. En halua enää yhtäkään hevosta, joka on toisten jäljiltä pilattu tai rikottu, joten varsa on ainoa vaihtoehto, max. 2011 syntynyt, mutta ei saa olla startattu tai edes hiitattu. Järkisyistä kannattaisi jättää ostamatta, sillä ponille tarvitsisi ostaa valjaat ja kärryt ja ruunauskin on edessä, kun toinen kives ei ole laskeunut kunnolla + tuhat muuta rahareikää, mutta ei kai tässä hevostouhussa mitään järkeä ole muutenkaan. ;)

      Poista
    3. Vaikka Duke on ihana, niin en välttämättä osaisi ajatella elämää ilman ratsua. :D On se kuitenkin niin olennainen osa tätä harrastusta, ratsastaminen siis. Kaikki muu touhuilu taas onkin kivaa ponin kanssa. Ne ovat niin huumorintajuisia ja hauskoja kavereita. :)

      Kannattaa selata varsamarkkinoita vaan, kyllä sieltä äkkiä jää ne pari mieleen... Ja kas kummaa, yhtäkkiä se varsa/nuori saattaakin olla jo kotitallissa. ;)

      Poista