maanantai 22. lokakuuta 2012

Trampoliinivarsa

Huh, tänään on kuudes päivä ruunauksesta. Tunnolllisesti on kävelty joka päivä. Mutta ei enää.

Salama pääsi eilen illalla pikkutarhaan, joka käsittää ulkomökin lisäksi n. 5 x 10m alueen. Ajattelin, että se nyt vähän piristää sitä, kun tyyppi on ollut vähän masentunut koppihoidon myötä. Ja totta tosiaan, ulkoilmalla ja jaloittelutarhalla oli kiva vaikutus.

Tänään kotiin tullessani totesin ensin, että oho, onpas sen jalkoväli vähän turvoksissa. Turvotus on ikään kuin laskenut alas ja näyttää siksi aika rivolta. Toisin sanoen, ihan kuin sillä olisi munat ja aika paksu tuppi niiden edessä. Ajattelin sitten, että mennäänpä kävelemään, jotta turvotus laskee. Pirtsakka syksyinen lähes pakkasasteille laskenut lämpötila ja viikon karsinassa seissyt varsa: Ei niin mieluisa talutettava. Tyyppi pomppi vieressä milloin missäkin, ihan kuin hallitsematon räsynukke trampoliinilla. Ei ollut kuuliaisesta ja nöyrästä ruunasta nyt tietoakaan, ollaan nimittäin tehty tässä kävelylenkkien ohessa melko paljon väistämisharjoituksia ja tyyppi on toiminut tosi hienosti. Sen sijaan levadet, capriolet, etujalan ojennukset, sahapukkirodeot ja muut keulimiset onnistuivat "paremmin" kuin koskaan.

Lykkäsin köyryselän isoon tarhaan ja toivoin parasta. Pari kertaa se rodeoi, mutta jämähti sitten syömään. Hetken päästä käytiin uudelleen kävelyllä kentällä ja nyt kaikki sujui hyvin. Illan aikana se on välillä käynyt loikkimassa jossain, mutta voi silti hyvin. Pelästyin mokomaa turvottelua, mutta ilmeisesti se on ihan normaalia. Lämpöä sillä ei ollut (37,5°C), sain senkin ihme ja kumma mitattua. Stressihiiri yrittää ottaa nyt ihan lunkisti vaan ja seurailee aktiivisesti tilannetta ilman hysteriaa...

Painimaan Salkku ja Duke pääsevät varmaan sitten loppuviikosta. Elleivät murtaudu aitojen läpi jo ennen sitä...

2 kommenttia:

  1. Kyllä se tuppeen saakka valahtanut turvotus on ihan tavallista. Ja voipi kestää ihan jonkin aikaa joten sanoisin että jos kuumetta ei ole ja varsa virkeä niin yleensä kaikki hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tähän uskon myös! Maalaisjärjen ja ihan oman työnikin puolesta on normaalia, että turvotus ns. laskee ja lopuksi "sulaa" sitten pois. Ainakin ihmispuolella pahin turvotus on n. viikon päästä operaatiosta, mitä nyt noita haavoja ja juttuja on tullut nähtyä. Konsultoin myös vähän kokeneempia ja kaikkien mielestä kuulostaa ihan normaalilta. Tänään ex-orhi pääsi kaverin kanssa taas tarhaan ja se homma meni ilman mitään draamaa. Uskon, että osaa varoa paikkojaan ja riekkuu sen mukaan sitten, pääasia että liikuskelee nyt melko paljon. Salkku on lähinnä hölmistynyt, kun hänen jalkovälinsä kiinnostaa kaikkia niin paljon. :D

      Poista