maanantai 15. lokakuuta 2012

Oripoika kiikutettu klinikalle

Sinne se nyt jäi, hyvin hämmästyneenä tällaisista kaltereista.
Orhin viimeinen harjaussessio kotona sisälsi mm. pari kiukkuista takakavion iskua sekä lievää hermostuneisuutta, kun auto ja traikku parkkeerattiin tallin eteen. Salkku kuitenkin käveli koppiin suoraan jyvien perässä ja matkusti sievästi reilun 7 km matkan. Perillä orhi pääsi yöksi karsinaan, sai matkaheinät eteensä ja pari vesiastiaa, joiden kanssa piti tietenkin heti vähän läträtä.

Fiilikset ovat yhä haikeat ja kauhistuneet. Odotan kauhulla huomista soittoa klinikalta... En ole uskaltanut tehdä "potilaskarsinaakaan" vielä valmiiksi, eli kuivittaa Salkun karsinaa + ulkokatosta uusiksi, sen verran pelokkaaksi tässä on viime vuoden tapahtumien jälkeen tullut. Olkoon vain "pelkkä" rutiinitoimenpide...

PS. Mitä tekee Duke yksin kotona - kävelee heinäkasalta hissukseen toiselle ja on maailman onnellisin, kun saa ihan yksin syödä kaikki heinät. Ei kilju, ramppaa tai ole hermostunut, pony on oma rauhallinen lunki itsensä. Superponi! <3

2 kommenttia:

  1. Elävästi tuli mieleen aika, jolloin jännäsin samaa aivan hermostuksissa! Varmaan kävi sitten niin etten malttanut seuraavana päivänä odotella enää kun aika meni parilla minuutilla yli, vaan soitin itse ja kysyin kuulumisia ;)

    Hyvin se menee ja rauhallista ruunan kotiinpaluun odotusaikaa! :) ( Mä koitan ihan oikeasti poiketa tässä pikapuolin... ;D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onneksi" mulla on aamulla töitä, niin en ehdi koko aamupäivää kyttäämään kelloa hermostuneena - ehkä...

      Poikkea vaan. Mä pidän nyt huomisesta alkaen kotihoitopistettä kotona, sattuneesta syystä. ;) Riimu odottelee kiltisti vitriinin päällä paketissa. :)

      Poista