torstai 10. toukokuuta 2012

Vapaapäivien kuulumiset

Kolme vapaapäivääni ovat kuluneet ja tulevat kulumaan tehokkaasti kotona heppoja ihkuttaen - lauantaina vapaat päättyvät Salaman ensiesiintymiseen ihmisten ilmoilla. Muun muassa kukkapenkkien rikkaruohoja olen yrittänyt eliminoida, mutta varsat vetävät vahvan magneetin lailla minut aina aidan viereen rapsuttelemaan heitä... ;)

Tänään aamulla tehtiin Salaman kanssa kenraaliharjoitukset ylihuomista varten, eli puettiin suitset pitkästä aikaa ylle (sillä on toisessa poskessa/suupielessä kaverin tekemä vekki, joten en ole kiusannut sitä kuolaimilla nyt) ja käveltiin sekä ravailtiin kolmiouraa pitkin. Salkku teki alkuun perinteiset stopit, eli kokeili onko pakko tulla perässä ja sen jälkeen se muka pelkäsi naapurin moottorisahaa yms, mutta lopputulos oli toivottu eli nuorukainen kipitti vieressä pyydetyllä tavalla. Fiksu poika. <3 Sen jälkeen pesin jo sen suitset ja pakkasin tarvittavat tavarat "kisalaatikkoon" valmiiksi.

Salama 10.5.2012
Ihan vähän olen murheissani Salkun laihuudesta tällä hetkellä, lähinnä näyttelykuntoa ajatellen. Se on tosiaan nyt 1,5 viikkoa paininut ja leikkinut Duken kanssa enemmän kuin koko yhteiselomme aikana yhteensä ja tällä hetkellä karu fakta on se, että se on vähän laiha (yllä sivukuva tältä päivältä). Se on saanut väkirehuja lähes triplasti nyt sen, mitä Tarun luona (lisäsin siis heti heti alkuun ruokamääriä, kun Salkku tuli kotiin ja kulutus kasvoi), samoin heinää se on saanut vapaasti. Ruohotarhassa ne ovat olleet nyt 1-2 kertaa päivässä 30min kerrallaan totuttelemassa tuoreeseen ruohoon. Leikki kuluttaa silti näemmä energiaa enemmän, samaten varmasti muutto yms. ovat vaikuttaneet myös. Karva kuitenkin kiiltää upeasti ja se on hienossa kesäkarvassa jo, eli sikäli asiat taitavat olla ihan hyvin, kasvuvaihe vain saattaa olla juuri nyt tällä viikolla epäsuotuisa. Sen vatsa toimii myös normaalisti, ripulia tms. ei ole ollut. Jännittää silti viedä sitä näytille, meinasin jo perua sen, mutta...
Dukepuke
Tänään pyhitin iltapäivän Dukelle. Se oli tänään ensimmäistä kertaa meillä ihmisen kanssa vähän tuhma - ensin se onnistui nipistämään minua ranteesta kun laitoin riimua ja sen jälkeen se yritti karauttaa portilta suoraan vihreälle nurmikolle. Sillä oli vähän sellainen huono joustava riimunnaru ja pikkumies oivalsi heti, että kun vaan ottaa ja lähtee, niin lopputulos saattaapi olla suotuisa. Keskustelimme asiasta hetken aikaa kävellen pihaa ympäri nurmikon vierellä, muutaman kerran se yritti taklata taluttajansa ja keulia yli, mutta parin huomautuksen jälkeen homma sujui taas ihmisen määräysvallan alaisena. Ihanan ketteriä ja nopeita oppimaan nämä shettikset!

Dukea katsellessa laitumella havaitsin, että sehän on myös ihan näppärän näköinen nuorukainen. Sillä on mielestäni ihan kiva runko ja kaunis pää, vielä kun saadaan vähän ylälinjaan "täytettä", niin hän on aika hieno mies. :) Duke näyttäytynee syksyllä jossain match show'ssa, jos vain saan työkuviot järjestymään niihin sopiviksi. Virallisiin näyttelyihin tähdätään sitten myöhemmin. Kesällä ajattelin tilata sille ne valjaat ja syksyllä aloitetaan takaa-ajotreenit molempien kanssa.
Hänen Korkeutensä päiväunilla tänään.
(kera pinkin riimun :)
Tänään muuten tipahti postiluukusta uusin Hippos ja sieltä osui Pharmacaren kesäkampanjan mainos silmiin: Osta neljä Pharmacaren tuotetta ja saat otsapannan kaupan päälle - tämähän pisti heti Horzen kautta tilauksen vetämään ja nyt Salama jää odottelemaan hienoa sinivalkoista otsapantaa! :)

PS.
Askartelin uuden ulkoasun jälleen, kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti