Vuosi varsaa

Jappey

Aika tarkallaan vuosi sitten pihaan kaartoi traileri, jonka kyydistä loikkasi ulos pieni ja karvainen varsa. Siis Julishka.

En uskaltanut silloinkaan vielä kauheasti iloita, koska varsaoperaatio ei ollut mennyt ihan putkeen. Hermostutti kyllä, pyörin pihalla edeltävän tunnin kuin mikäkin tohelo. Salama ja Pilkkukin olivat kovin ihmeissään, kun omistajansa käyttäytyi niin oudosti. Mutta mikä juttu tämä oikein oli?

Palataan syksyyn 2015.

Se oli joku hyvä näyttelyreissu tai vastaava, mistä Seijan kanssa ajeltiin kotiin. Saatiin idea: Jos Samppa hyväksytään oripäivillä, laitetaan sillä muutama tamma ja katsotaan siitä sitten joku kiva varsa meille.

Samppa loisti oripäivillä ja palkittiin loistavin pistein. Olin onneni kukkuloilla, koska Sampan kanssa oli tehty paljon töitä tämän eteen. Eräänlainen työvoitto siis!

Kun kesä 2016 sarasti ja Samppa teki lähtöä kesätöihinsä, näin mielessäni jo uuden oripäiväprojektin, mustan orin. Kesä 2017 tulisi olemaan Canna's tallilla J-vuosi ja näin operaatio minulle varsa sai nimen Operaatio Jappeloup. Ihan vain siksi, että Jappeloup oli aikansa supertähti ja musta ori. Ei nyt mikään valioyksilö sukutaulunsa puolesta, mutta kuitenkin.

Samppa hoiti ensikertalaiseksi hommat hienosti ja kaikki astutettavat tammat tiinehtyivät ongelmitta.

Keväällä Nicolien varsoi 15.5. ensimmäisenä pienen orivarsan. Siinä se sitten oli, ilmielävänä, ensimmäinen Sampan lapsi! Sisimmässäni tiesin, että tämä on se, joka meille tulee. Valinta oli siis oikestaan jo tehty ennen kuin muut olivat edes syntyneet! Toki huolellisesti tarkistin jokaisen varsan ja iloitsin samalla siitä, miten tasalaatuisen ja laadukkaan ikäluokan Samppa saikaan aikaiseksi. Toki hienoilla tammoillakin on osansa asiassa.

Jappella oli sopivasti pilkettä mielessään, se oli oitis todella ihmisrakas ja rakasti varsojen tavoin rapsutuksia yli kaiken. 

Linkki videoon

Jappe oli ihana, pieni ja kompakti, siis han kuin isänsä varsana. Suunnittelimmekin jo näyttelyihin menoa. Meninkin kyläreissulle elokuun 16. päivä, tarkoituksena oli harjoitella emän ja varsan esittämistä kehässä.

Tammalauma tuli oitis vastaan, mutta yllättäin Jappe oli lauman perällä, vaikka se oli yleensä ensimmäisenä puskemassa syliin. Syy selvisi hyvin pian: Se ei tuntunut näkevän mitään. Oikea silmä oli puhki. Oikeastaan miettimättä mitään tamma ja varsa pakattiin samantien autoon ja klinikalle ajettiin oitis.

Silmä oli pahoin vaurioitunut ja sillä oli uveiitti. Hoito olisi kokonaisuudessaan ollut kohtuuton pikkuvarsalle ja viikkojen seisominen pimeässä pienessä tilassa ei olisi ollut kehitykselle millään tavalla hyväksi. Lisäksi ennuste oli kovin epävarma sille, että se edes paranee.

Niinpä pieni Jappeni jäi klinikan mäelle ja lähti emänsä kanssa laukkailemaan vihreimmille niityille. Se on todella kylmäävää tehdä se päätös ja seistä vieressä loppuun asti. Kyllä siitä aika hajalle meni itse kukin. Kaikkea on tullut nähtyä, mutta pikkuvarsan lopetus oli kyllä kamalimmasta päästä. 

Vamman synty on edelleen aivan täydellinen mysteeri, mutta hyvä muistutus siitä, että näitä voi sattua ihan milloin vain ja ihan kenelle tahansa. Tällaisessa tapauksessa vamma on syntynyt hyvin nopeasti ja silmä muuttunut harmaaksi ja erittäväksi ihan minuuteissa.

Voikukat olivat niin herkkua.

Jappe Kiusankappale (kuvassa etualalla) kiusaamassa pikkuveljeään (edessä)

Seuraavaksi tuli tyhjyys. Kiukku. Tässäkö tämä taas oli? Tuli hetki, kun en halunnut mitään hevoseläintä tilalle. Valinnanvaraa kuitenkin oli ja jotenkin sitten hassusti löysin itseni jälleen varsalaitumelta kuukausi myöhemmin. Mieheni oli mukana.

Olin valinnut ennalta kaksi suosikkia, jotka hassusti osasivat ihan itse tulla "vertailuun" rinnakkain: Orivarsa Jackpot ja tammavarsa Julishka.

Julishka vasemmalla, Jackpot oikealla.

Pohdittiin tarkkaan, kirjattiin paperille plussat ja miinukset ja lopulta valittiin sitten tamma. 

Meillehän ei tammaa pitänyt enää koskaan tulla (eikä kyllä alunperin shettistäkään), mutta koskaan ei saisi sanoa ei koskaan.

Varovasti iloitsin. Saisin mieluisan joululahjan, ponin. Kuvankauniin ponin. Kun näin Julishkan ihan pikkuvarsana, se oli ehkä hienoin varsa, minkä olen koskaan nähnyt. Ylväs ja itseriittoinen (ja kuinka oikeaan tuo kuvaus osuikaan). Ajattelinkin silloin, etten onneksi niin pidä tammoista ja sitten on tuo Pilkkukin tuossa orina vielä, joten helpommalla pääsee, kun valitsee orivarsan. Pidin kuitenkin pitkään matalaa profiilia ja hankin pinkit riimut ja punaiset ruokakipot vasta pari päivää ennen varsan tuloa. Jos vaikka kävisi jotain. Pilkku toki ruunattiin ajallaan.

Sitten 7. joulukuuta se tuli. Ihana pieni tammavarsa. Mieheni vielä varmisti, että onhan se naispuolinen, kun on niin kaunispäinen ja tuollainen prinsessamainen. Olen kerran kuullut salaa hänen sanovan sitä prinsessaksi. Mutta kukapa ei, kun tämän näkee!

Julishka ihan pikkuisena

Julishkan alkutaival sujui täällä hyvin. Toki alkuun se vähän taantui, kuten varsat monesti vieroituksen jälkeen tekevät, mutta ajan kanssa sekin korjaantui. 

Hoitosedät Salama ja Pilkku ottivat sen oitis hellään huomaansa ja edelleen Salama iltaisin katsoo sydämenkuvat silmissään varsan touhuja viereisessä karsinassa. Vaikkei Salamalla normaalisti ole minkäänlaista läheisriippuvaisuutta, varsan perään se saattaa lähteä karmit kaulassa, jos erehdyt viemään ne väärässä järjestyksessä ulos. Hauska pari.

Näin vuosi myöhemmin uskallan taas rakastaa. Itseasiassa tämä pieni ponitamma on aivan ihana ja jotenkin ainutlaatuinen. Kun hevoset ovat ihan varsasta asti tässä, syntyy niihin aivan erilainen suhde. Tunnenkin olevani etuoikeutettu, kun tämän meille sain, vaikka lopputulos ei ollutkaan sellainen kuin alunperin piti. Kohtalo päätti toisin, mutta ei se huonoa valintaa tehnyt!