Eläköön uusi hammas

Joko kuu on kallellaan jotenkin tosi metkasti tai sitten paikattu hammas on huikea juttu.

Tiistaina Salama sai luonnollisesti vapaan, koska hammashommaa varten se sai aika tujun rauhoituksen. Keskiviikkona satuloin sen tuttuun tapaan ja kävin uhmaamassa kohtaloa neljän vapaan jälkeen. Heinäpellon sivussa oli ojassa paljon pieniä vihreitä miehiä henkilöitä, mutta suustaan Salama oli parempi. Vireys meni normaalin liikkumattomuuden piikkiin, sain sen avuille kuitenkin hyvin.

Salkkuponiini ulkoiluttamassa porkkanaa.

Torstaille tuli vapaa, mutta perjantaina ratsastin Salaman kentällä oikein ajatuksen kanssa. Teemana oli eteen ja tasapainoon, keskityin alkuun kulmien ratsastamiseen ja Kyran aakkosiin. Lopuksi kykenin tekemään jo harjoitusta, jossa pitkällä sivulla mentiin viisi ravipuomia ja lyhyen sivun keskellä nostettiin tasapainoisesti laukka, joka jatkui seuraavan lyhyen sivun keskelle.

Ravipuomit virkistivät Ruuna Reippaan mieltä kivasti, mutta siitäkään huolimatta se ei painunut edestä tyhjäksi ja lähtenyt kiikuttamaan. Välikäynneissä turpa pysyi paremmin luotiviivan oikealla puolen ja käynti pysyi aktiivisena. Nyt ennen hammashommaa Salama on purrut vähän kuolaimeen, painunut kuolaimen taakse ja käynti on ollut laiskaa.

Lauantain maastokävelyt. Hohhoijakkaa.

Tänään lauantaina tehtiin pitkästä aikaa maastolenkki taluttaen ja Salama oli koko lenkin ajan lunki kuin mikä. Yhdet kiukkupukit nähtiin, mutta ne johtuivat siitä, että mukana kävelyllä ollut mieheni meni letkan ekaksi ja siitä Salama ei pidä. Hänen täytyy saada olla eka, edes turvan mitan verran...

Edellämainittujen lisäksi yksi asia on muttunut jo tässä ajassa. Tein empiirisiä kenttäkokokeita ja oikein provosoin ruunaa laittamalla riimunnarun tai ohjat niin, että se saisi ne keploteltua suuhun. Mutta ei, ne eivät kiinnostaneet lainkaan! Tähän asti Salaman kyky saada ohja tai naru suuhun imeskeltäväksi on ollut jo harmillisen ärsyttävä, kun tavalla jos toisella se siinä aina onnistui ja varusteet jo kärsivät siitä. Jälkikäteen on helppo sanoa, että oireilu on saattanut liittyä suun kipuun. Kaikki nuo näprääminen loppui kuin seinään nyt. Kylmäävä ajatus.

Mutta, mikä ehkä eniten on silmiinpistävää: Salaman perusilme ja ennen kaikkea olemus on ollut tiistain jälkeen erilainen. Se on sellainen rennon rauhallinen. Suorastaan tyyni.

Uskaltaisin siis varovaisesti sanoa, että hampaan paikkaus ehdottomasti kannatti. Nyt vain toivotaan, että paikka pysyy ja hyvä vire säilyy.