keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Puumala


"Miltä susta tuntuu tällä hetkellä?"

Näin kysyi maailman sympaattisin työterveyslääkäri tiistaiaamuna allekirjoittaneelta, kun CRP huiteli yli sadassa, kuume sahasi 38-40 asteen välissä ja maailma näytti muutenkin aika suhruiselta just sillon. Piti ihan miettiä: No, mun hevonen kaipaa liikuntaa, siitä tässä nyt ekana huoli tuli. Toisena sitten oma vointi, ei tässä nyt ihan lenkkikuntoinen ole. (Lue: Kolmeen päivään en saanut pidettyä kahvikuppia kädessä.) Kolmantena tajusin, että ei jelskutti, toivottavasti en nyt sanonut ääneen näitä edellämainittuja. Taisin mainita, että vähän kehnosti kulkee nyt kyllä.

Epäilivät myyräkuumetta, oireet kun muutenkin täsmäsivät siihen. Sain puhuttua itseni kotiin, koska joku taju näistä jutuista löytyy. Sain myös niskaani kauheat ukaasit, milloin ja miten lähteä sitten sairaalaan, jos ilmaantuu pienikin verenpurkauma tai selkä rupeaa särkemään entistä enemmän. Tajusin sitten googlata, että mokoma vaiva voi todella olla varsin kiusallinen.


Eli tässä sitä ollaan, sairasvuoteella ties kuinka monetta päivää peräkkäin. Onni on oma pieni tukiverkosto, joka löytyy hädän hetkellä ympärille. Pieni hevoslaumani saa heinää ja vettä sekä Salkku liikuntaa sen verran, että pärjäilee.

Eipä sillä, tämä on nyt kahdeksas talvi oman tallin kanssa. Pikkuhiljaa on ruvennut väsyttämään, pakko myöntää. Rakastan ja inhoan tätä samaan aikaan, sopivassa suhteessa. Mutta niinhän sanotaan, että rakkaus ja viha kulkevat käsi kädessä lähekkäin? Silti plussat vievät vielä hintsusti voiton. Yksi suuri plussa on tuo Salama. Hevonen, joka hirnuu ja kirmaa portille aina, kun näkee allekirjoittaneen pihalla tai kuulee ulko-oven aukeavan. Jos se asuisi muualla, ei näitä arjen pieniä iloja ehkä syntyisi.


Nämä ovat näitä juttuja, joissa on monta muttaa mukana. Jos pitäisi hevosta vieraalla, ei niitä olisi kuin yksi. Ei olisi poneja, jotka ovat ihan oma juttunsa. Samaan aikaan tosin ei olisi huolta kaikista kuluvista osista, kuten hajonneesta paskalavasta tai jäätyneestä vesiputkesta. Onneksi kulunut syksy on ollut kaunis ja toistaiseksi sateeton. Se on antanut rutkasti lisää niin sanottua jaksamista. Ai niin, vihdoin myös tallin vesiputkeen asennettiin sulanapitokaapeli. Se oli tahtojen taistelu se.


Eilen raahauduin lyhyelle terapiaistunnolle talliin, kun Anni ratsasti Salaman. Vetreästi ja reippaasti tuo liikkui ja näytti kivalta. Tarjosi toki pientä ilmaveivimeininkiä meille jänisloikkien muodossa, mutta sellaista se elämä joskus on, kun välillä hauskuus pitää purkaa johonkin.

Salama oli muutenkin mainio, kun en ollut oikein kolmeen päivään käynyt kunnolla ulkona. Olin Salaman käsittelyn jälkeen enempi kuolasta kuin hiestä märkänä, tyyppi oli ihan mahdoton pusupoika! Hellästi se tuuppi, haisteli, pusutteli ja haisteli naamani läpi. Samppa sen sijaan puraisi pikkurillistäni palasen. Kirosana.

No, päivä kerrallaan mennään, joka suhteessa. Eivät ne asiat ruikuttamalla parane, mutta joskus on hyvä miettiä elämää syvällisemminkin. Seuraavaksi käännetään katseet kuitenkin kuun loppuun, kun Pilkku päättää kisakauden meidän osalta Loimaan näyttelyssä.

Kumpi on kampi?
Kuvituskuvina satunnaisia otoksia kuluneelta syksyltä. 

20 kommenttia:

  1. Voih, käyn läpi tuollaisia hevosasioita vähän väliä. Asumme vielä vuokralla, mutta säästötoimenpiteet on kovat, että oma kämppä löydettäisiin. Minun haaveeni on omakotitalo maalla, johon saisi ne pari hevosta. Mutta samaan aikaan painin juuri noiden asioiden kanssa, että olisiko sittenkin helpompi, jos se mahdollinen oma hevonen olisikin vieraalla? Käyn Helsingissä töissä, joten työmatka ei saisi venyä mahdottomaksi, joten mahdollisuus löytää okt hevostenpitomahdollisuudella pienenee entisestään. Mistä olisin valmis tinkimään ja mitkä asiat haluan säilyttää? Täytyisikin tehdä sellainen plus-miinus - lista eri vaihtoehdoista. Mutta tässäkin asiassa täytyy lopulta kuunnella varmasti sydäntään. Ja rahapussiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma tupa, oma lupa. Kukaan ei nillitä, jos unohdat raipan tallin lattialle hetkeksi tai et korjaa kakkakasaa kentältä alle minuutissa. Näet oman hevosen ihan täysin kokonaisvaltaisesti ja siitä tulee entistä rakkaampi. Vastaavasti taas moni aloittava tallinpitäjä on yllättynyt siitä, miten tallihommat vievät lähes koko vapaa-ajan (ja alkuun monesti myös energian), eikä liikutukselle jää enää niin paljoa aikaa. Se vaatii todella organisointia, jotta tavallinen duunari ehtii tekemään kaiken niin, että mahdollinen toinenkin puolisko olisi tyytyväinen. En tiedä millainen combo tämä olisi lasten kanssa, joten siihen en ota kantaa. :D

      Suosittelen myös satsaamaan omaan viihtyvyyteen: Pohjat ja pihavalot kuntoon, muuten tästä maailman pisimmästä pimeydestä ei selviä kuin yhden talven, senkin silkalla rakkaudella ja sisulla. Lämmitettävä vesiastia on myös must. Ja oma tyhmyys, hulluus, rakkaus lajiin, mitä näitä nyt on...

      Jotenkin nyt, kun oman hevosen kanssa on päässyt oikeasti touhuamaan niin kuin pitäisikin, on näitä talliolosuhteita ruvennut ihan tosissaan miettimään. En minä tätä maneesitallille postimerkkitarhaan laittaisi, mutta kuitenkin. On helppoa sanoa, että laita heppa koppiin ja karauta muualle treeniin silloin tällöin, mutta ei sekään aina ajallisesti ole paras ratkaisu.

      Ai kauhia, kun kuullostan vihaiselta ja masentuneelta ja negatiiviseltä. Pohdin näitä juttuja kerrankin järjen kanssa. ;)

      Poista
    2. No tätähän se on ja realistinen pitää ollakin. Ei tuo vastaus mielestäni ollut vihainen, masentunut tai negatiivinen. :D Se vain on juuri tätä. Onneksi tätä on päässyt näkemään ja tekemään ihan livenä (kaverilla 8 omaa hevosta omassa pihassa, kävin paljon niitä hoitamassa ja aamu/iltatallia tekemässä ennen etelään muuttoa), joten ne vaaleanpunaiset kakkulat on paiskattu ajat sitten menemään. Onhan se oma talli suuri rajoite, mutta en ole koskaan esim. reissannut ulkomailla (phah, saati suuremmin koto-Suomessakaan) eikä sellaiseen ole kaipuutakaan. Viihdyn mainiosti kotona, paitsi nyt kerrostalossa vuokralla asuessa on hankalampaa, kun ei siellä ole mitään tekemistä. Onneksi on hoitohevonen, joka asuu itsehoitotallilla, eli siellä on vastassa aina koko totuus. :D

      Poista
    3. Se on hyvä, jos vähän kokemuspohjaa löytyy! Auttaa kummasti suunnittelemaan sitä omaa. Tämä oma plantaasi tehtiin aika ominpäin, muutamia käteviä vinkkejä noudatettiin ja hyvä niin. Ihan kivaa täällä on, sitten kun vaan on. :D

      En itsekään "kanna matkustusgeeniä", mutta sen kerran kun jonnekin haluaa, on kaikessa jäätävä säätäminen! Mutta meillä on ollut onni myötä täällä, ympärillä on ihania ihmisiä. <3

      Poista
  2. Taikasana tallinpitäjän jaksamiseen on organisointi. Pihatto, juoma-automaatti, suurpaali tarhaan (teline ja verkko jos tarvitsee), pihattoon patja ja kaikki ylimääräinen hössötys pois.
    Voi keskittyä olennaiseen eli yleensä hevosen kanssa tekemiseen tai tekemättä jättämiseen ilman mitään omantunnonkolkutuksia.
    Vaatii raakaa maalaisjärkeä ja asioiden uudelleen ajattelua, mutta toimii.
    tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja niin totta turiset.

      Meillä asia on huomioitu mm. lyhyinä välimatkoina ja kaikki mahdollinen on tehty niin helpoksi, että pää kainalossakin onnistuu hoitamaan perusasiat. Jos näin ei olisi, olisin varmasti laittanut pillit pussiin jo aikoja sitten! :D Paskalavalle on 20 metriä tarhan portilta, heinäpaalit ovat kaukaloiden välittömässä läheisyydessä, lämmitettävään vesikuppiin saa veden viereisestä kaivosta letkulla melkeinpä ympäri vuoden, kuivikkeet ovat 10 metrin päässä ulkotallista. Valaistus on huomioitu, missään ei tarvitse pimeässä kulkea. Nämä helpottavat jo kummasti arkea! Ja vaikka veden joutuisi kantamaan (tai tuomaan kottikärryillä) ulos, saisi sen tallista about 30 metrin päästä. Joskus pienellä tilalla on maaginen voima, kun kaiken sijoittelee fiksusti. ;) Ainut osio, missä revin hiuksiani päästä ja luistan herkällä hetkellä ovat heinien verkottamiset. Oma pakkomielteeni tuo verkkosyöttö, mutta helpottaa sitten taas muuta elämää kummasti. Olen haalinut tarpeeksi verkkoja ja täytänkin ne kerralla eli heinäverkkojen täytön kanssa "saa" puljata oikeastaan vain kerran päivässä. Verkkojen hyödyt ovat siinä, että heinähävikkiä ei tule (kurjaa, kun heinää sekoittuu hiekkaan) ja sapuskat tulee syötyä hitusen hitaammin. Näin heinää voi tarjoilla vain kolmesti päivässä.

      Toistaiseksi siis hevoset viettävät "pihattoelämää". Toki toivoisin, että ulkotalli olisi isompi, mutta tuokin menettelee. Isompia investointeja (ulkotallin laajennus, kentän pidennys) en lähde tälle tontille tekemään, koska olen epävarma koko mestan tulevaisuudesta kunnan toimesta. Meille kun on tulossa 300+ uutta "naapuria" ja osa paskalavan kulmalta katsottuna tulee liian liki omaa mukavuusaluettani. Tuohon viereiselle pellolle (mihin rajoittuu nyt kentän/tarhan toinen pitkä sivu) tulee tie ja muutama tontti myös, loput tonteista jää metsään piiloon. Väkisinkin se tulee vaikuttamaan elämään hevosten kanssa. Tällä hetkellä tonttikauppa käy hitaasti, mutta varmasti. Eivät nuo loput uudet talot yhdessä yössä tule, kun uutta aluetta tehdään osissa. Puolet siitä on nyt valmiina ja ennuste oli, että koko höskä olisi 2019-2020 kokonaan valmis. Muuten nuo tontit eivät vaikuttaisi elämänkatsomukseeni mitenkään, mutta tuo ihan viereen kaarena tuleva tie ei lämmitä mieltä yhtään. Kai siihenkin tottuu, mene ja tiedä.

      Poista
  3. Nyt on ihan pakko kysyä, että miten Suomen paras kesäpaikkakunta liittyy tähän tarinaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi, kun tämä on kirjoitettu Suomen parhaassa kunnassa. ;) Ei kai, Puumala-niminen virus levittää tätä hiton myyräkuumetta.

      Poista
  4. Jep, joskus on kotona puhuttu tästä "hevoset kotona"- vaihtoehdosta, ja olen kyllä tehnyt selväksi että ihan mihin tahansa murjuun en tyydy eli sitten pitää olla toimivat tilat joissa on mukava touhuta. :D
    Yhden kaverin laittamaa tallia olen seurannut mielenkiinnolla, siinä kyllä näkyy vuosien haaveilun tulokset nimenomaan toimivuutena. :) Omakin heppa asui siellä ennen maneesitallille siirtymistä ja välillä, oikeastaan jopa ihan säännöllisesti mietinkin takaisin pikkutallille siirtymistä. Toisaalta taas maneesitallilla on hyvin apua saatavilla eikä tarvitse kuljetella ylimääräistä - ilman omaa kuljetuskalustoa kun sekin on vähän hankalaa. No, aika näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainut, mitä isomman pihaton (siis ulkotallin) ja pidemmän kentän lisäksi kaipaan tänne, ovat laitumet. Ne olis kiva olla pihapiirissä! Et katsokin, että omassasi on sitten sellaiset. ;)

      Tuo kulkeminen on omallakin kalustolla välillä työlästä, koska reissaaminen vie aikaa ja vaivaa. Olkoonkin tosiaan oma kalusto kunnossa ja hevoset kilttejä kuljettaa. Ja onhan se aina riskikin tuolla liikenteessä, kun pistetään elävä polle sardiinipurkkiin...

      Poista
  5. Hui, myyräkuume! Aikanaan lääkäriasemalla työskennellessäni lääkärit joskus juttelivat keskenään kuinka hankala myyräkuume on ja kuinka siihen kuolee tänä päivänäkin Suomessa ihmisiä... Eli tarkkana nyt!
    Oman tallin pito kipeänä on inhottavaa, onneksi sulla on kavereita avuksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kipeänä ollessa tämä lysti on ihan peestä! Mutta kauniina päivinä yhtä lystiä.

      Tämä vaiva voi olla kohtalokas, mutta toivon mukaan mokoma nyt talttuisi. Onneksi sen voi saada vain kerran. ;)

      Poista
  6. Hevoset olleet nyt 15 vuotta omassa pihassa. Enimmillään niitä on ollut 11, vähimmillään 2. Niinkuin nytkin, 2 asukasta vaikka karsinoita olis 4 ja pihattoon mahtuis rutkasti lisää. "Pahimpina" vuosina olin lasten kanssa kotona ja ehdin siinä sivussa treenata neljää ravuria, mutta nyt työssäkäyvänä perheellisenä toi yksikin liikutettava tuntuu tekevän joskus tiukkaa. Plus tietty toi 1v ponitamma jonka ajo-opetustakin pikkuhiljaa aloitellaan, on tää sellaista sääätämistä välillä että kaikki hommat saa vuorokauden tunteihin mahdutettua. Miehestä on apua käytännön tallitöissä, remppahommissa jne ja pystyypä tuo hoitamaan hevoset vaikka olisin pari päivää pois kotoakin mutta muutoin noi hevoset on kyllä mun harrastus, ei miehen. Välillä sitä aina miettii minkälaista elämä olis jos noita ei tuolla pihassa olisi. En ole uskaltanut vielä kokeilla :D

    Muuten, ton 1v ponin kanssa tullaan myös Loimaalle, mun on ehkä pakko etsiä sut käsiini että saan sanoa kerrankin moro ihan silmästä silmään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun ei uskalla kokeilla. ;) Kesällä mulla olisi ollut tuhannen taalan tsäänssi, mutta ylläri pylläri en uskaltanut! :D

      Nähdään ihmeessä Loimaalla! Nuoret ovat kehässä samaan aikaan, joten törmätään varmasti. Pilkun tunnistaa helposti, se on sellainen kiljuva kuumakalle, millä on hohtava pilkku oikeassa sieraimessa. :) Ollaan Raisan kanssa liikkeellä, joten samassa läjässä pyörii myös hän ja Minos.

      Ja mitä tulee vielä alkuperäiseen aiheeseen, niin olen päättänyt, että joka päivä ei tarvitse olla täydellinen. Asiat priorisoidaan ja jos joku kukkapenkki repsottaa tai muu kiireetön askare odottaaa, se saa sitten odottaa. Itsensä saa vaan rikki, jos yrittää olla liian priima. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin siksi meillä on nykyään kaksi ponia - ne pitävät huolen toisistaan ja minä keskityn pääasiassa Salamaan. ;)

      Poista
  7. Välillä kyllä tuntuu, ettei se elo helpompaa ole täyshoidossakaan. Ainakaan tällaiselle perfektionistille, joka haluaisi itse vaikuttaa kaikkeen ja tietää kaiken. :D Nyt mulla on onni, kun talli on vaan 6km meiltä kotoa ja työmatkan varrella, niin jää aikaa ajelun sijaan siihen itse puuhailuun enemmän. Ja niinkuin sanoit, hevosen, työn ja parisuhteen yhteensovittaminen se täälläkin välillä meinaa ongelmaksi muodostua, kun siellä tallilla vierähtää tovi jos toinenkin.. Ja kun kaikki talliasiat on hoidettava sitten kerralla, mitään ei voi pilkkoa ns. osiin ja tehdä esim. jotain nyt, käydä sitten kotona ja tulla takaisin jatkamaan. Lisäksi pitää ottaa tekemisissään huomioon myös tallin aukioloajat jne.

    Mutta silti tulee välillä itsekin mietittyä, että ottaisinko omaan pihaan jos olisi mahdollista.. Se riippuu niin monesta jutusta, mutta ainakin paikan pitäisi tosiaan olla hyvin suunniteltu ja toimiva kaikinpuolin. Olisihan siinä sitten parempi hoitaa mielensä mukaan ja omassa aikataulussaan.

    Tsemppiä sulle paranemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin puoli kyllä! Eli kiitos näkökannastasi! :D

      Tuo ajelu on yksi, mihin tökkäsin myös yhden kerran vieraalle viennin. Pitäisi mennä esim. suoraan töistä tai ennen töitä tallille ja se oli silloin hankalaa, kun oli koirakin ja ja... No, nyt ei olisi koiraa, mutta kuitenkin. Itselleni tulee ainakin helposti sellainen oletus, että vieraalla oma hevonenkin muuttuu vieraaksi. Onko sitten näin, sitä en tiedä.

      Omassa tuvassa parasta (myös näin kipeänä!) on se, kun hommia voi pilkkoa osiin, siinä olet todella oikeassa. Vapaapäivänä voi aamulla tehdä hommat ja illalla huvitella hevosten kanssa. Sairaslomapäivänä voi koittaa itse tehdä sen mitä saa ja ne kuuluisat muut hoitakoon loput. :D Toisaalta taas aina on kiire ruokkimaan niitä, oli sitten tulossa töistä tai joulun vietosta sukulaisilta.

      Ja jos se ainut onneton hevonen sattuu sairastamaan, esim. vaatii kävelytystä keskellä yötä tai jatkuva kylmäyspalvelua jaloille, niin onhan se kotona helpompi toteuttaa. Ainakin tällaisen, joka täsmällisesti noudattaa esim. noita jalkojen kylmäysohjeita...

      Poista
  8. Kun minä laitoin vieraat pois ja aika oli vienyt seniorit ja sen viimeisenkin "ei-Penan" sain sijoitettua muualle, hekumoin ajatuksella että nyt mulla on vain yksi hevonen ja voin viedä sen vieraalle milloin vain. Pahimmillaan tai parhaimmillaan mulla oli omia tai omaksi luettavia neljä. Sellaista määrää ei noin vain pidä vieraalla.

    Kombo oma talli - parisuhde - lapsi - työ tms muualla - liikutusta vaativa hevonen on helvetin työläs ja koko ajan on huono omatunto jostain. Toisaalta kun hevonen on kotona, voi ratsastaa jos on tunti aikaa. Jos olisi tunti aikaa, ei vieraalle tallille välttämättä edes ehtisi. Kotona voi jättää kamat odottamaan parempaa hetkeä puhdistukselle jne jne. Mutta jos on vietävä vedet, siivottava karsinat ja pussitettava heinät, menevät ne hommat aina ratsastamisen edelle, koska ne nyt vaan on pakko tehdä.

    Olen ollut superonnekas kun en ole kovin pahasti sairastanut oman tallin aikana (paitsi kerran meni puolitoista vuorokautta eri sairaaloissa kun lapselle sattui tapaturma, ja silloin meinasi paniikki iskeä siitä kuka hoitaa hevoset). Toivottavasti paranet pian!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huono omatunto on sellainen, johon törmään itse päivittäin. Se on vähän syönyt naista, jos näin voi sanoa. Olen lahjakkaasti kierrättänyt sitä kohdetta tasapuolisuuden nimissä, joka jää minäkin päivänä vähemmälle huomiolle... Toisinaan siitä saa kuulla, toisinaan ei. Minulla ei ole lapsia, mutta jos olisi, tämä kuvio omalla tavallani ei vaan toimisi.

      Tykkään itse näin talviaikaan tehdä iltavuoroja, koska aamulla on valoisaa ja täten kivempaa touhuta pihalla. Ikävä kyllä joka aamu läsnä on myös aikataulu: On oltava valmis tiettyyn aikaan mennesssä. Jos satut nukkumaan vähän pommiin, niin aikaa on vieläkin vähemmän. Illalla se ei ole niin jetsulleen, kun se on pois omasta nukkumisesta. :D

      Mä tanssin itse ruusuilla tämän tallihomman kanssa muutaman ekan vuoden, sitten sairastelivat hevoset ja nyt näemmä itse otan hittiä milloin mistäkin. Keväällä, kun polveni meni, olin tallissa heti kun mokoma vähän pysyi alla. Sidoin sen kasaan ja juoksuttelin Salamaa, kun jotain oli pakko saada tehdä. Salama ei ole mikään unelmajuoksuteltava, kun saa paskahalvauksia ja rynnäkkövaunukohtauksia, mutta mutta... Silkkaa tyhmyyttähän se oli. No, polvi parani ajallaan, ei siinä.

      Poista
  9. Minulla oli ennen hevoset omassa pihassa, sitten yksi vieraalla. Haaveilin koko ajan omasta tallista, en luottanut hoitoon (ihan aiheesta) ja harrastaminen oli kamalaa pakkoa ja huolta. Sitten löydettiin aivan ihana pieni kotitalli, en olisi uskaltanut paremmasta haaveilla. Aivan kuin omassa tallissa aikoinaan. ;) Tämä on meille paras ratkaisu. Tykkään tallinpidosta, mutta se on tosi kallista ja aika on aina kortilla. Vaikka haikein mielin siitä joskus haaveilen, ei näillä palkoilla kannata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä puolensa on, mutta niin vaan pelottaa se vieraalle meno. Toisena päivänä se tuntuu hyvältä idealta ja toisena ei. :D No, näillä mennään ja katsellaan, mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

      Poista