perjantai 21. lokakuuta 2016

Pallosalama


"Pallosalama on ilmassa tapahtuva sähköinen ilmiö. Osa tutkijoista kyseenalaistaa pallosalamoiden olemassaolon pitäen niitä mm. optisina harhoina."
 


Linkki videoon

"Pallosalama on vapaasti ilmassa leijuva valaiseva pallo, joka yleensä kestää useita sekunteja ja on halkaisijaltaan muutamasta sentistä metriin. Pallosalamoita esiintyy vain ukonilmalla kuten tavallisiakin salamoita, mutta ne eivät aiheuta samanlaista tuhoa. Pallosalamat liikkuvat suhteellisen hitaasti eivätkä ne reagoi ihmisten liikkeisiin, ja siksi niiden väistäminen on helppoa. Pallosalama voi hävitä äänettömästi tai kovasti paukahtaen." Lähde: Wikipedia

PS. Niille, joiden nuttura kiristää liikaa ja aamukahvista loppui tehot kesken: Hevoseni ei ole noin pahatapainen, mitä video antaa ehkä herkempien ymmärtää. Video on koottu pätkistä. Hän on vain hieman iloinen, kun ohjelmistoon kuuluu laukkatyöskentely - olkoonkin toisinaan vähän ahdasta tällä miniplantaasilla. Iloa elämään tarjosi jo jonkin verran ohentunut Salama, joka ei ole köyhä eikä kipeä, vaikka häntä välillä vinossa vipattaakin. ;)

Se on aina ilon hetki, kun nuori hevonen yhtäkkiä oivaltaa, että liikkuminen eteen onnistuu ihan omin jaloin. Salkun mielestä laukka on nyt pop ja sitä kannattaa tarjota kaikkiin väleihin, varmuuden vuoksi.

4 kommenttia:

  1. On se laihtunut! Ja alkaa näyttää meno ketterämmältä (tosin ketterästi on osannut ennenkin pukitelupuolen, heh). Hyvä Salkku! Hyvä meininki! Ja taitava kuski!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin täytyy oppia menemään hiljaa, että voi mennä kovaakin. ;) Ei kai, mutta hetkittäin tuo jo kantaa itsensä nätisti ja vie painoa takaosalle kivasti. Tässä oli pieni väli, kun Elina oli pois, joten koko ratsastushomma oli mun vastuulla. Oli kiva kuulla, että se on aika suora ja tosiaan reippautta on tullut vaikka muille jakaa. :D Nyt tehdään askellajeihin lisää haitaria ja laukkaa toki pitää talven aikana jumpata paljon. PS. Elina on paras!

      Poista
  2. Niin ja minultahan tuo ylläoleva kommentti siis oli :)

    VastaaPoista