Lauletaan kovempaa kun pitäs olla hiljaa

Koko kesän olen harjoitellut yhtä asiaa: Rennosti ottamista.

Jostain syystä silti työviikot venyvät pahimmillaan yli 60 tuntisiksi ja vuorokaudesta tulee vietettyä enemmän auton ratissa kuin siellä, missä sielu ja mieli lepäisi parhaiten. Vastaavasti tosin se saavutettu vapaa-aika on entistäkin arvostetumpaa!

No, kitinä sikseen. On täällä silti hevosteltukin.

Pilkku käväisi ostotarkastuksessa viime tiistaina ja läpäisi sen puhtain paperein. On pallit, polvet ja hampaat kohdillaan, eikä niiden välistäkään löytynyt mitään virheellistä. Sopinee siis aiottuun käyttötarkoitukseen.

Tämä Hellemekkosankarikin kävi klinikalla. Ihan harakoille kolmen viikon piippukuuri ei ole mennyt, koska pahissolujen osuus räkänäytteestä oli laskenut jo aika lähelle toivottua. Kuitenkin hyviksiä pitäisi olla enemmän kuin pahiksia, joten piippukuuri jatkuu vielä tovin. Kuulemma vähän varmuuden vuoksikin, kun allergiakausi on nyt päällä.

Itse potilas on ollut pelottavan kiltisti. Lähinnä se on maastoillut, koska se on nyt jostain syystä tosi lystiä, jopa yksin ilman Iron Ponya. Kaukana eivät muuten ole ne ainaiset pimeät ja synkät syysillat... Silloin ei todellakaan maastoilla.

Tilannekuvien aatelia. Tai ainakin tilannekuva.

Salamalla on myös missio: Se aikoo opettaa Annin pitämään ne kantapäät alhaalla. Varsinkin, jos hypätään yhden tietyn maastoesteen (= ojan) yli, koska se on tosi hauskaa ja sen vuoksi pitää vähän köyriä. Se oja on ehkä Salkun lempparikohta heti rehevien vattupuskien jälkeen.

Elokuun häämöttäessä jo ihan lähellä, tuli katsottua taas kalenteria vähän sillä silmällä: Kaivoin jo varmuuden vuoksi mustia ja valkoisia kuminauhoja esiin satulahuoneen kaapista. Jos niitä vaikka tarvitsisi...