tiistai 24. toukokuuta 2016

Yhden sortin sankaritarina


Salama, tuo liian rakas murheenkryyni. On aika katsoa karmeaan talveen ja kirjoittaa itselleen ylös lyhyt kooste siitä, miten tuosta helvetistä oikein selvittiin.

Viime syksynä kaikki näytti olevan kivasti, kun päästiin tekemisen makuun vihdoin. Kesä oli toki ollut rikkonainen, oli kinnerpattimurhetta, etujalan hankkari oli juuri paranneltu kuntoon ja etukavioidenkin kanssa oli ollut pientä murhetta irtokenkien ja siitä seuranneiden ohuiden anturoiden vuoksi.

Syyskuun lopussa hevoset rokotettiin rutiinisti ja Salamalle nousi tuttuun tapaan kova kuume. Se pysyi yllä kipulääkkeestä huolimatta nelisen päivää. Salama sai toki huilata pitkän tovin, mutta jälkkärinä tästä sitkeä yskä tarttui ja jäi päälle.

Yskää hoidettiin klinikalla monta kertaa marras-, joulu- ja tammikuun ajan. Epäiltiin vaikka ja mitä, väläyteltiin puhkuria ja IAD:ta, kaikkia kivoja vaivoja siis. Vaihdettiin heinä ja tehtiin kaikki mahdolliset temput, mitä kotioloissa keksittiin. Heppa söi pitkät sulfakuurit, kortisonit ja kipulääkkeet. Yskä silti oli ja pysyi ja hevosen yleisilme oli surkea. Kuumeeton se oli, mikä tuki puhkuriteoriaa. Hakkasin päätäni seinään, tallissani kun oli ollut vuosien varrella useita hevosia ja tämä oli eka, joka ylipäätään yski. Nuori, sinänsä terve hevonen ja yhtäkkiä muka puhkuri... Rahaa paloi ja hevonen yski.

Siinä välissä kuitenkin liikuttelin Salamaa kevyesti, koska se on hyväksi keuhkoille ja tämän kohdalla erityisesti myös jaloille. Se oli kaiken kaikkiaan hyvin laiska ja haluton. Ontui yhtenä päivänä toista jalkaa, toisena toista ja kolmantena kaikkia muita. Plus tietty yski edelleen enemmän tai vähemmän.

Oikean takajalan kinner oli pitkän aikaa todella paksu akillesjänteen kohdalta. Samoin nivelissä oli metkaa turvotusta, joka vaihtoi paikkaa paikasta toiseen. Kylmäsin, rukoilin, toivoin parasta ja varauduin pahimpaan. Oireet ja liikkuminen sopivat kerran jopa kaviokuumeeseen ja takana ollut pitkä lääkekuuri tuki tätä teoriaa. Se oli oman jaksamisen kannalta jo sellainen niitti, että tiukkaa teki. Pistin yhden hevosen pois ja päätin, että kaikki loputkin saavat luvan lähteä, jos tästä ei selvitä.

Nivelvaivan selitykseksi oivallettiin lopulta ihan tuikitavallinen Oriprim: Hevonen oli saanut tavallaan siitä allergisen reaktion ja kehitellyt itselleen moniniveltulehduksen siitä. Harvinainen haittavaikutus, mutta kun katsoo, minkä hevosen kanssa on tekemisissä, niin mikään ei liene mahdotonta.

Tässä videolla vajaa minuutti ravia ajalta, jota en kaipaa. Tämä ehkä riittää kertomaan sen, miten huonosti hevonen liikkui:


Video on otettu silkkaa diagnosointia varten eläinlääkärille, ei hevosen kiusaamisen tähden.

Lopulta keksittiin myös ottaa sellainen limanäyte, mistä saatiin vihdoin koko homman syyllinen kiinni. Keuhkoputkesta löytyi kuin löytyikin sitkeä bakteeri, joka vaati tietyn antibiootin. Kun oikea antibioottikuuri aloitettiin, meni muutama hassu päivä ja hevonen piristyi silmissä. Elämänilo palasi, yskä katosi ja yleistila kohosi muutenkin!

Käytännössä Salama oli seissyt koko talven, joten jo valmiiksi vaivainen kinner ei ihan ollut parhaassa tikissä, vaikka itse hevonen piristyi päivä päivältä. Se sai yhdenlaisen vähän vahvemman kipulääkekuurin ja Tildren tuikattiin helmikuun lopulla perään. Samalla kuvattiin kintereet uusiksi ja katsottiin, mitä sieltä löytyy. Vikalista oli samanlainen kuin ennenkin: Otj kinnerpattimuodostumaa ja vtj yllättäin ihan terve. Sen jälkeen jäätiin odottelukannalle niin, että liikutusta lisätään varovaisesti koko ajan - miten käy, kun kevät koittaa ja on aika liikkua enemmän?

Pessimisti ei pety ja optimisti iloitsee entistä enemmän. Pikkuhiljaa selvitettiin maaliskuu, jolloin yskä yritti iskeä kolmannen kerran päälle: Sillä kertaa vaivan laaduksi paikallistettiin jokin virus, joka parani omia aikojaan. Huhtikuu oli nousujohteinen ja toukokuu on ollut itsessään kuin yhtä juhlaa: Viikko viikolta hevonen paranee ja vetristyy. Kevään aikana päästiin kesämoodiin muutenkin, hevoset ulkoilevat yötä päivää ja saavat täten liikuskella oman maun mukaan vapaasti. Se onkin ollut karsinassa kovin ahdistuvalle ja hääräävälle Salamalle hyvä juttu joka saralla.

Voisin sanoa, että tässä kohtaa koko lysti tuntuu yhdeltä suurelta työvoitolta. Talvella mietin, osaanko enää koskaan nauttia tästä harrastuksesta, mutta ehkä sittenkin osaan. Tässä ja nyt, koska on pakko.

Tässä on Salaman tyylinäytteitä toukokuun ajalta. Näen jo hetkittäin vallan pätevän ratsunalun. ;)

2 kommenttia:

  1. Pakko sen auringon on joskus risukasaankin paistella! :) toivottavasti vaikeudet olisi nyt ( edes hetkeksi) ohitettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon niin samaa! Ei ole mitään herkkua rampata siellä klinikalla koko aikaa, alkoi jo todella ottamaan päähän. :D Toivottavasti ontumatutkimukset ja keuhkoputkien tähystykset on nyt tehty loppuiäksi! ;)

      Poista