 |
| Fanni elementissään 24.12.2011 - tutkimassa uteliaana kaikkea. |
Vaikken sua oikeesti enää nää
En tahdo irtikään päästää
Taas ilmestyt vierellein
On pakko itseään säästää
Sen velkaa sulle jäin
Olet jokaikinen yön ääni
Kukkamerestä poimin sut
Hyvä ajatus sisällä mun pääni
Kun elämä on suuttunut
Oot valona mun tiellä
Silloin kun on vaikeaa
Hullummaksi olisin tullut vielä
Jos sua ei ois ollutkaan
Ei sua minusta voi erottaa
Jäät osaksi mieleni maisemaa
Kiitos kun olit totta hetken
Nyt mun täytyy tästä jatkaa
Vierelläni teet loppuretken
Vaikka se olis kuvitelmaa"
Näihin Kaija Koon sanoihin voisin kiteyttää sen kokonaisen tunteiden vuoristoradan, mitä olen käynyt mielessäni läpi parin viime viikon aikana.
Olen samalla toki pohtinut koko hevosharrastukseni jatkoa, kuten olen jo vähän vihjaillut viime kirjoituksissani. Menen lähiaikoina katsomaan paria varsaa. Olen päätynyt siihen, että se on "paras" jatkumo tälle harrastukselle - kokonaan uuteen ratsuprojektiin hermot eikä mielenkiinto tällä hetkellä riitä, joten samalla vaivalla hankin varsan kasvamaan rinnalle. Lopettaakaan en osaa, voi enkä halua. Lainahevosilla saan ratsastella niin paljon kuin sielu sietää ja "vihdoin" voin toteuttaa pitkäaikaisen varsahaaveeni. Ehkä.
Siitä, onko koko hevostouhussa mitään järkeä,voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen romaanin. Totean vain, että järki ja hevoset eivät mahdu samaan lauseeseen... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti