Ikävä

Tomy 1992 - 2011

Siitä on nyt reilut pari kuukautta. Ikävä viiltää välillä rankastikin. Tomtom oli niin tuttu ja turvallinen, vanha ja viisas. Se oli todella hankalakin ajoittain, mutta pääasiassa kuitenkin rehti ja rehellinen ruuna. Elämä kahden tamman kanssa on välillä ollut vähän - miten sen kauniisti sanoisi - tammamaista. Varsinkin Hennu on puhjennut kukkaan ja nyt kun se on "laumansa" pomo, on se vähän turhankin vinkuvainen ajoittain.

Olen ihan rehellisesti parina iltana meinannut napata trailerin auton perään ja aikonut lähteä hakemaan Tomppaa kotiin. Toisin sanoen en ole kai ihan hyväksynyt sen poismenoa vieläkään. Toisinaan tiirailen kovin taivaalle ja mietin, missäköhän Poju luuraa, kun ei ole kurkistanut pilven reunalta ollenkaan.

Nyt, jos Tomppa vielä olisi täällä, se olisi tällä hetkellä aivan jalaton. Syksy on tullut ja ensimmäiset kylmät viimat ovat saapuneet. Aina näihin aikoihin se sai viettää jopa kuukaudenkin kävelyloman, koska oli yksinkertaisesti aivan jumissa. Poju tykkäsi ihan hirveästi aina piehtaroida (tietenkin tarhan kuraisimmassa kolkassa), mutta tänä keväänä huomasin nousemisen olevan jo hurjasti työläämpää. Ajattelin sen olevan ohimenevää, mutta taasen rehellisesti mietittynä, nivelrikko joka jalassa tuskin ainakaan paranee.

Olen potenut myös ajoittain huonoa omatuntoa, tosin väistyvänä sellaisena. Toisaalta, ihan ihmistenkin vanhustyötä työni puolesta läheltä seuraavana, pidän eläinten eutanasiaa hienona asiana. Vanhuus on luonnollinen asia, keinotekoinen elämän säilyttäminen taas mielestäni ei. Meillä ihmisillä on itsemääräämisoikeus omasta kohtalostamme (sen toteutumisesta tosin voisin myös pari sanaa mainita, mutta se ei nyt kuulu tähän), eläimillä ei. Jos ja kun ihminen on hankkinut itselleen hoidettavaksi eläimen, joka ei enää vanhana tai kroonisesti sairaana pysty elämään lajinmukaista elämää, on mielestäni aivan oikein päästää se parempaan paikkaan eli taivaslaitumille. En tiedä, mitä hevonen tarkalleen ajattelee - ne taitavat pääosin elää tässä ja nyt - mutta jatkuva kipu ei liene niillekään elämisen arvoista. Luonnossa ne joutuisivat kuitenkin pedon suuhun. Jotenkin näin olen yrittänyt itselleni vakuuttaa tekemääni päätöstä.

Arki kuitenkin jatkuu ja kahden tamman kanssa oppii kyllä elämään, ovathan molemmat heposet aivan ihania. Ainakaan draamaa ei puutu, kun asioihin suhtaudutaan naismaisen vakavasti. Varsinkin Fannille naapurin uusi kirkkaanvihreä Avant-pikkutraktori oli hurjan jännä juttu edellispäivänä, jopa niin jännä, että se sai omistajansa hyperventiloimaan sen kuuluisan jännevamman puolesta.