perjantai 9. syyskuuta 2011

Ei kahta ilman kolmatta

Edustava kuraliejuposeeraus:
Fannimurunen edellispäivänä.
Kulunut viikko on ollut turhankin raskas. Tiistaina Fannilla oli tosiaan ontumakontrolli ja uutiset olivat sikäli musertavia, tarkemmin sanottuna etujalan sisähaaran hankositeessä on 20% vamma. Se tuntuu tällä hetkellä tosin ihan pieneltä murheelta... Luvassa hyvin yksityiskohtainen tarina, sillä eilinen ilta oli todella mieleenpainuva, eikä missään nimessä hyvässä mielessä. Ehkä karmein hevostelukokemukseni tähän asti...

Tulin eilen kotiin töistä - kuten aina aamuvuorosta - klo 15.20 ja annoin saman tien päiväheinät hevosille sekä pari omppua nappasin puusta mukaan. Yllätyin, kun Fanni ei ollutkaan portilla vastassa. Se vain makasi maassa (vesilammikossa, maailman siistein hevonen!) ja oli todella vaisu. Sain sen nousemaan ylös, mutta se oli edelleen hyvin apaattinen ja silmät tuijottivat tyhjyyteen. Tajusin heti, että nyt asiat eivät ole hyvin. Oli sadepäivä ja vettä oli satanut kaatamalla koko päivän ja olin laittanut sille aamulla luonnollisesti sadeloimen päälle. Ottaessani sitä pois, huomasin mahan olevan todella valtava pallo, jopa loimivyöt olivat "kaivaneet" painaumat kylkiin! Ei muuta kuin hevonen heti narun päähän, pakon sanelemana piti saada se kävelemään ja samantien puhelin pirisemään.

Hevonen oli jo siinä vaiheessa todella kipeä. Se potki ja tuijotteli mahaansa ja pyrki maaten. Välillä se jämähti ja sai kipukohtauksia, kauttaaltaan väristen. Suurin haaste kellon ollessa puoli neljä oli saada edes joku eläinlääkäri kiinni - päivystävä aloittaa vasta klo 16 ja useimmat ovat jo pistäneet puhelimen tuossa kohtaa kiinni. Soitin koko ajan jonnekin ja yritin pitää hevosen liikkeessä, se ei todellakaan ollut helppoa... :(

Lopulta kello tuli neljä ja sain päivystävän kiinni. Tämä lähti tulemaan yli tunnin ajomatkan päästä (tästä olisi mulla pari valittua sanaa sanottavana, miksi meidän pikkukylä kuuluu tuollaiseen alueeseen, jossa välimatkat ovat ihan törkeitä - naapurikunnat saavat päivystävän lähempää, alueen välimatkat ovat puolet lyhyempiä!), mutta matkalla meille tälle tuli "tärkeämpi" työtehtävä ohikulkumatkalla. Odotimme eläinlääkäriä siis yli 3,5h!! Itkin ja rukoilin joka sekunti, että hevonen selviäisi edes jotenkin... Pidin hevosen pienessä liikkeessä joka hetki ja annoin sen välillä huilata, tosin ikävä kyllä sillä seurauksella, että se pyrki heti makaamaan. Kaksi kertaa se kaatui lähes suorilta jaloilta kyljelleen maahan ja jäi siihen kuin kuollut.

Lopulta, viimeisen kävelytunnin aikana, sain apuvoimia - ihana serkkuni Katja tuli pelastavana enkelinä paikalle - ja saimme Fannin hieman "piristymään", kun toinen pystyi ajamaan takaa. Kentällä se seurasi joten kuten Hennua ja pikkuhiljaa se ehkä piristyi. En tiedä, voi olla, että kentällä sen vain oli pakko ponnistella enemmän ja meno näytti täten mukamas paremmalta.

Lopulta ell tuli ja tammuska sai heti pikaisen tutkimuksen jälkeen kipupiikin. Sen antaminen oli tosin vähän haasteellista, hevosella oli paineet ihan alhaalla (ja sen näki hevosestakin :/), eikä suonta meinannut löytyä. Syke sillä oli noin 40. Seuraavaksi vuorossa oli letkutus, eli jännityksellä odotimme, milloin meno tökkää... "Onneksemme" vatsasta pöllähti heti ulos valtava määrä kaasua. Oireiden perusteella ell meinasi tätä kaasuähkyksi ja siltähän moinen vahvasti vaikuttikin. Tamma sai mahalaukkuunsa ämpärillisen vettä ja parafiiniöljyä, ne menivät hyvinkin vauhdikkaasti sisään. Voin kertoa, että vaikka hevonen suurin piirtein teki kuolemaa, ei se oikein innostunut letkun laitosta sieraimen kautta... :D

Jatkoimme vielä hetken kävelyä ja pikkuhiljaa Fanni piristyi. Oikeastaan kuin sormia napsauttamalla se heräsi jälleen henkiin ja korvat heilahtivat jälleen pystyasentoon. Vatsa oli yhä valtava pallo, mutta se toimi välillä hieman. Tammat saivat jäädä vielä hetkeksi tarhailemaan ja jaloittelemaan itsenäisesti, jotta sain illan pimeydessä vielä tallihommat tehtyä. Fanni sai yöksi ohjeen mukaan "märkää heinää" eli liotettua heinää pienen määrän.

Teimme Nikon kanssa yövuorot, eli kävimme joka toinen tunti kurkkimassa tamman vointia ja välillä lisättiin heinää eteen. Klo 1.15 Niko kävi heittämässä heinät, mutta tamma ei vilkaissut niihin päinkään, vain makaili ja välillä nousi ylös. Ryntäsin toki paniikissa talliin ja totesin tammuskan vain nauttivan yöunistaan, tosin jokseenkin häiriintynyt ilme naamallaan. Se varmaan mietti, että joo, ihan kiva palvelu tällainen ympärivuorokautinen ruokalähetti, mutta saiskos välillä vaikka nukkuakin... ;) Kello 4 käynnillä se tosin jo tarrasi innokkaana kiinni heiniin, maha oli vielä tässä vaiheessa todella iso. Aamulla klo 6 oli vastassa jo huomattavasti kuihtunut hevonen, vatsa oli sujahtanut takaisin uomiinsa ja hevonen näytti ihan itseltään, silmät sädehtivät ja entiseen tapaansa se hirnui aamuruokkijan lämpimästi tervetulleeksi.

Kävelyä loppuvaiheessa, toinen korva heräsi henkiin jo :)
Tämä päivä on sujunut hyvin. Kävimme pienellä lenkillä - kuten jännevamman hoito-ohjeissa lukee, ekalla viikolla 10min kävelyä per päivä - ja Fanni jyräsi menemään minkä kavioistaan pääsi, vaikka oli suitsetkin päässä. Ikinä en ole ollut niin onnellinen jyräävästä hevosesta... <3

Meidän alkutaival Fannin kanssa on ollut melkoisen tapahtumarikas - jos nyt saisin toivoa, niin ähkyä en haluaisi enää ikinä... :( Se mikä tähän johti, lienee sairastarha ja siitä johtuva äkillinen liikkumattomuus, kylmä ilma (meillä päin oli eilen ensimmäinen oikeasti vähän viileämpi päivä) ja ties mikä muu vielä. Nämä kolme ekaa ovat ainoita asioita, jotka ovat muuttuneet muuten niin tarkoissa arjen rutiineissa. Sairastarhan purin, sillä luulen sen olleen suurin aiheuttaja tähän. Liikkukoon siis enemmän ja "liikaakin", pohja on kuitenkin hyvä ja turvallinen, eli kunhan ei nyt innostu riekkumaan liikaa, niin luulisi pysyvän kunnossa.

Pelonsekaisin tuntein - kuitekin riittävällä optimistisuudella varustettuna - nostamme hännän pystyyn taas ja käännämme katseet parempaan huomiseen päin.

1 kommentti:

  1. Toi on kyllä aina sama juttu. Ensin menee kauan aikaa hyvin ja sitten kerralla rysähtää.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista