lauantai 5. maaliskuuta 2011

Tunteita ääripäästä toiseen

Tänään on taas sattunut kaikenlaista, tunteet ovat käyneet taas kaikki ääripäät läpi.

Sain eilen postissa aiemmin suosittelemani kirjan (Mielekästä ratsastusta), jota luin yömyöhään ja vielä aamullakin. Uusista ideoista riemaantuneena ajattelin ratsastaa Hennun heti aamutuimaan ja kokeilla "uusia" juttuja. Hennu lähtikin mielellään töihin, mutta Tomppa otti taas jalat alleen ja lähti karkuteille pitkin läheistä maantietä! Olin hermoromahduksen partaalla jo siinä vaiheessa, kun ruuna otti tarhasta lähdöt ja latasi takakaviot vielä meikäläistä päin. Niko sai sen onneksi melkein heti kiinni, mutta itse olin niin raivona, että jätin hevoset tarhaan ja lähdin itse sisälle laskemaan ainakin sataan. Vannoin, että tämä oli ruunan viimeinen karkureissu, seuraavasta se saa siivet selkäänsä ja saa luvan lähteä paremmille maille. Mutta saa nähdä, anteeksi se on saanut jo (liian) monta kertaa. Sittemmin iltapäivällä se tuli jälleen kerjäämään rapsutuksia ja painoi turpansa olkapäälle, niin kuin se aina tekee, jos on tehnyt jotain väärin.

Sitten iloisempiin asioihin! Hennun kanssa treenailtiin tänään kevyttä ohjastuntumaa ja passiivista ohjasotetta. Luonnollisesti mukana oli myös paljon siirtymisiä, lähinnä käynti-seis ja ravi-käynti. Kaiken lähtökohtana oli yo. kirjasta, luvusta 11 "Tuntuman löytäminen" lainattu mielikuva ohjista, jotka olisivat kuin kepit hevosen kaulan molemmilla puolilla ja hammastahnatuubin korkista, joka olisi ikäänkuin kuolain, joka estää hammastahnaa valumasta ulos hevosesta. Simppeliä eikö? Samassa luvussa neuvottiin passiivinen ohjasote niin, että peukalolla puristetaan nyrkki "kiinni" eli missää vaiheessa ohjasta ei vedetä itseensä päin. Näin hevosen pitäisi ennemmin tai myöhemmin pysähtyä kuin seinään pelkästään istunnalla ja peukaloiden "puristamisella".

Ajattelin etukäteen, että turha luulo - Hennu on kyllä herkkä, mutta ei se kyllä pelkkiä peukaloita puristamalla pysähdy... Väärässä olin. Noudatin kiltisti kirjan ohjeita, eli pidin istuntani kasassa, jarrutin istuinluilla ja "puristelin" peukun kanssa nyrkin kiinni. Yllättävää kyllä, Hennu hidasti heti ja pysähtyikin kohta! Mitään tyylipuhtaita äkkijarrutuksia en saanut tehtyä, mutta pysähdykset onnistuivat ennakkoluuloista huolimatta. Olin aidosti iloinen. :) Tuntui, että hevonen herkistyi entisestään, kun sen ei tarvinnut käyttää osaa ajasta vetokilpailuun ratsastajan kanssa. Myös tuntuman ylläpitoon löysin uuden aavistuksen ja mielestäni hevosen liike suureni heti. Harjoitusraviakin uskalsin koittaa ja n. 5m pystyin istumaan häiritsemättä hevosta eli olemaan roikkumatta ohjassa.

Ehkä me Hennun kanssa opitaan ymmärtämään toisiamme vielä joskus. Toisin sanoen, minä opin edes vähän ratsastamaan ja Hennu oppii sietämään pieniä mokiakin. :) Toisaalta ihanaa, kun hevoseni ovat niin erilaisia. Tomppa antaa loppujen lopuksi ihan hirveästi ratsastajalle anteeksi, mutta Hennu on kokemattomuutensa takia hyvin armoton.

Tähän loppuun vielä muutama kuva tältä päivältä:

Justiina ulkoilemassa.

Ostin/löysin tällaiset hanskat pitkästä aikaa.
Viimeksi mulla oli tällaiset "kasarihanskat" joskus pikkutyttönä :)


Hennu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti