lauantai 28. joulukuuta 2019

Salaman vuosi 2019


Mistäs sitä aloittaisi?

Olipa taas seikkailu tämä kulunut vuosi.

Tammikuu alkoi lupaavasti. Päätin, että edessä on vain valoisa tulevaisuus, oltiinhan edellisenä vuotena päästy tekemään oikeastaan pelkästään kaikkea kivaa. Käytiin ratsastustunneilla, Salama kulki äärettömän hyvin ja kesälle asetettiin ihan oikeita kilpailullisia tavoitteita (toim.huom. kisatasomme on kyläkisan helppo C tai vastaava kissanristiäisjuhla). Kunnes sitten kerran oltiin taas tunnilla, laukkailtiin ja hevonen kompastui. Horjahdin kaulalle ja koska Salama ei pidä ihmisen virheistä, se teki varsin napakan kiukkupukin ja lensin polvi edellä lauta-aidan tolppaan.


Siitä se lumipalloefekti sitten lähti vyöryämään. Itse kuljin hetken kepeillä ja Salamalle ei löytynyt hetkeen säännöllistä liikuttajaa. Koska sen rehunkäyttökyky on melkoinen, 50kg lisäkiloja tuli vyötärölle oitis. Kengittäjä vaihtui alkuvuodesta, kun vanha, Salamaa koko sen iän kengittänyt seppä siirtyi toisiin töihin. Kenkien polkeminen alkoi jo ennen kengittäjän vaihdosta, se vain sattuu olemaan tämän hevosen ominaisuus. Jossain kohtaa tuli iso halkeamakin tuohon murheenkryynikavioon (oej). Sitten tuli jäätikkökelit ja paha kaatuminen, kun oej:n kenkä oli vaihteeksi irti ja tarhaan vietäessä heppa riekkui. Hyvin pian sen jälkeen hevonen meni epämääräiseksi ja liikkui oikeaa etusta varoen.

Epämääräisyys näytti kaviokuumeelle. Oikea etujalka oli köpö ja siinä tuntui välillä pulssi korostuneemmin. Salaman ilme oli kuitenkin koko ajan todella pirteä, se ei ollut lainkaan kipeän oloinen. Yleensä se on pienimmästäkin naarmusta ihan poissa itsestään... Sen sijaan kaikki kaviokuumetapaukset, jotka olen nähnyt, ovat olleet todella kipeitä ja käpertyneitä kipuunsa. Aloitettiin kuitenkin hoitamaan sitä kaviokuumeena, kuten tuollaiset aina, kunnes toisin todistetaan. Salama kuitenkin yllätti ja sai Metacamista viikonloppua vasten allergisen reaktion. Lääke tauotettiin ja seuraavana arkipäivänä aloitetun Flunixinin se sieti hyvin. Kaviot kuvattiin maaliskuun lopulla: Kuvat olivat puhtaat, mutta oej:n kaviohalkeama meni ruununrajaan asti. Lisäksi kaviossa oli irtoseinämää, joka saattoi nyt olla ongelma tai sitten ei.


Koppilepo päättyi ja liikutuslupa heltisi. Alkoi dieetti. Liikutus tapahtui nousujohteisesti hevosen ehdoilla, hyvillä pohjilla. Kevätaurinko, sulat baanat ja kivat kelit saivat hevosen todella iloiseksi. Laukka olisi ollut ainoa oikea tapa edetä Salaman mielestä. Jos sitä ei sallittu, niin pukkilaukka. (Sitäkään ei valitettavasti kauheasti toivottu.)

Tuli kesä. Julishka käväisi laitumella ja Salaman kaverina oli ruskea pappahevonen. Käytiin paljon maastoilemassa ja Salkku kulki hyvin. Pikkuhiljaa päästiin laukkailemaan myös luvan kanssa ja maastossa sain treenattua laukannostot tosi kivoiksi. Salkku nautti maastoilusta ja uteliaana etsi uusia reittejä. Sanotaanko näin, että aiemmin olen uteliaana pitänyt kiinni elämästä ja pyrkinyt suorittamaan maastoilun pakollisena pahana, kun syntymässä säikähtänyt Salama pelkäsi aiemmin aivan kaikkea. Eli päästiin vihdoin ihan oikeasti nauttimaan elämästä, kesästä ja kärpäsistä rennosti ja mukavasti.


Jossain kohtaa kesää liikkumisen ilo kuitenkin hävisi hevoselta. Ensin hävisi toinen laukka ja sitten toinen. Ravissa Salama liikkui hyvin ja itseasiassa oppi kantamaan itsensä kevyenä ja kivana. Jossain kohtaa tuli satunnaisia kompasteluja. Kiikutin Salkun tutulle mäelle syynättäväksi.

Eihän se kiva reissu ollut, koska kevään kaviokuume-epäily kummitteli edelleen mielessä. Juoksuttaessa klinikalla Salama oli kuin täi tervassa, vaikka se yleensä vieraassa paikassa ottaa kaiken ilon irti isosta kentästä. Heppa kompasteli eikä ojentanut toista etusta kunnolla eteen, se oli kuin hidastetusta elokuvasta. Oikeasta etujalasta löytyi sitten yläkiinnityskohdasta hankosidevamma ja valitettavasti myös pientä uudisluumuodostusta.


Kengitystä vähän reerattiin ja satulaakin ihmeteltiin. Koska Salaman etukaviot ovat hieman eri paria (oikea lättä ja vasen pysty), tehtiin kengityksen suhteen uusi strategia. Etupää kengitettiin loppuvuoden ajan neljän viikon välein, jotta oej:n varvas ei pääse milliäkään liian pitkäksi. Herkkä hevonen kun on, se ei kestä yhtään pitkää varvasta. Eteen laitettiin myös pehmeät täytteet ja pohjalliset antamaan lisää vaimennusta, kaviot kun ovat hieman pienet muuhun kokoon nähden. (Tähän väliin mainittakoon, että strategia toimi ja tällä hetkellä etukaviot ovat kauniit katsella eikä halkeamasta ole enää tietoakaan.)

Vamma sai ihan hyvän paranemisennusteen ja kontrollissa kuukauden kuluttua se näytti jo tosi hyvältä. Salama suhtautui tarhalepoonsa ja kävelykuuriinsa varsin onnellisena, onneksi tällä kertaa sairastarhalle ei ollut tarvetta. Kaikenlaista pientä touhua se toki keksi, mm. sinä yhtenä yönä, kun ne olivat sisällä, oli Salama ripustanut itsensä heinäverkkoon ja tietty just tämä oikea etujalka oli siellä verkossa kiinni.


Loppukesä meni vähän syvissä vesissä omalta osalta. Monta kertaa on noustu ja tehty ihmeitäkin, mutta valitettavasti aina päädytään lähtöpisteeseen eli kuntouttamaan jotakin. Toki tämä on ollut tietoinen valinta aikoinaan, kun 2-vuotiaana tulevaisuutta ei kovin ruusuiseksi luvattu kintereen takia. Takaiskut kuuluvat toki myös lajiin, mutta huomasin aloittaneeni jonkinlaisen prosessin tässä kohtaa. Salama on ihan hieno, sen piilossa visusti pysyvä potentiaali on pitänyt aina motivaation yllä, mutta onhan se melko hankala ratsastaa. Vaikka pärjään sen kanssa ja osaan lukea sitä hyvin, on pari tolpannokkaan lentoa saanut jo polvia kankeiksi eikä selkäkään enää aina taivu rodeoloikkiin toivotulla tavalla. Sitten kun aina pitää varoa, ettei hevonen hajoa, tulee itsekin varovaiseksi. Tekemisen ilo häviää ja tulee suorittamista ja pakkoa. Ei ole hevosellekaan reilua sellainen.

Olin Tompan kanssa aikoinaan samassa tilanteessa, mutta eri syistä. Silloin annoin sen reippaalle ja rohkealle junnulle kouluratsastuskäyttöön. Tässä voisi olla samaa potentiaalia, mutta vielä sellaista junnua ei ole taivaasta tänne tippunut.


Salaman dieetti onneksi eteni hyvin ja saavutettu -20cm (n. 120kg) on pitänyt! Löysin onnekseni matalasokerista esikuivattua heinää Salamalle sattuman kautta, joten heiniä ei tarvitse enää liottaa. Onneksi, sillä liotus on inhottavaa ja pitkässä juoksussa vihoviimeistä hommaa. Sen huomasi myös hevosesta, karvanlaatu huononi ja sellainen yleinen "presence" kärsi. Onneksi uusi heinä, vitamiinitankkaus ja hamppurouhe tekivät tehtävänsä ja edellämainitut ongelmat paranivat.

Syksyn aikana rasitustason nosto ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Oikea etunen reagoi rasitustason nostoon ja tulin siihen lopputulokseen omissa pohdinnoissani, että kyseinen jalka on ollut mahdollisesti jo keväällä vähän kipeä. Sitten kesällä on tullut mahdollisesti jokin yksittäinen isku, mikä on pahentanut tilaa. Eläinlääkäri lohdutti, että tämän sorttiset vammat ovat toisinaan vaikeita diagnosoida, mutta ymmärrettävästi se ei kauheasti lohduta.


Siispä otettiin reipas askel taakse ja päätettiin, että nyt mennään hissuksiin ja odotellaan, että kengityksessä löytyy se oikea balanssi. Tehtiin vain kaikkea kivaa ja käveltiin. Mentiin reippaammin jos hevonen tahtoo. Kevyessä ja tasaisessa liikkeessä tuo oli kuitenkin aineenvaihdunnan tukemiseksi pidettävä, etteivät kilot pääse kerääntymään takaisin vaivalla laihdutettuun runkoon. Nyt joulun alla heppa on osoittanut olevansa elämänsä vedossa, eli tervetuloa vaan rohkea ja notkea kouluratsastajajunnu.

Muuten mainittakoon terveydellisinä asioina, että hampaat ovat olleet kunnossa, mitä nyt raspausväli on pidettävä puolessa vuodessa. Paikka on pysynyt paikoillaan ja kariesta ei ole tullut enempää. Joulukuussa vehkeistä kaivettu jättiläispapu kevensi oloa myös entisestään, uusi omakohtainen kokemus sekin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Saman satulankin kanssa on pärjätty, Equipe on pysynyt mukana menossa karvan kanssa ja ilman.


Arvatenkin Salaman kohdalla suuria tavoitteita ensi vuodelle ei ole. Hengissä sietäisi pysyä, sillä kovin herkästi en sieluni peilistä luovu. Salama kääntyy ensi vuonna jo 9-vuotiaaksi. "Jo" siksi, että vastahan se taskukokoinen 9kk ikäinen läsipäinen riiviö haettiin kotiin...

Kun kuitenkin luovuttaa sen verran, ettei odota liikoja, voi elämä vielä yllättää. Sitä odotellessa satsasin tulevaisuuteen ja tein kaupat joulun kunniaksi Salaman pikkusiskosta (sama isä). Sanotaanko näin, että olen varovaisen toiveikas. Kävin katsomassa ja kokeilemassa paria hevosta ennen, mutta niistä jäi se wow-fiilis puuttumaan. Sitten Sätkyn juuri nettiin laitettu myynti-ilmoitus pompsahti sattumalta eteen ja se oli menoa sitten... Palataan asiaan ensi vuonna. ;)

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että Salamalla menee taas hyvin! Tiedän niin tunteen, kun aina on jotain... Oma alatisairaani on sentään kiltti ratsastaa niin ei yleensä tarvitse pelätä omasta puolestaan, kun sillä ratsastaa.

    Toivottavasti Salkun sisko on terveempi tapaus! Jos olisi varaa niin tekisin samoin eli hommaisin kunnon ratsun tähän rinnalle. Tosin eipä ole tällä hetkellä aikaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superseiffit on kivoja. Sellaiselta vaikuttaa myös tämä uusi. Järkikauppa tunneasioiden lisäksi. ;)

      Poista
  2. Oonkohan mä se rohkea ja notkea kouluratsastajajunnu :D

    VastaaPoista
  3. Aiotko lopettaa Salaman nyt kun uusi heppa tullut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan. <3 Hän saa olla tuossa köpöttelykaverina niin kauan kuin henki vaan pihisee.

      Poista