maanantai 11. maaliskuuta 2019

Väliarvio kaaoksesta


Ollaan lomalla. Tai siis oikeasti ei, täällä on ihan täysi sekasorto Salaman asioiden suhteen. 

Tilanne on nyt se, ettei oikein kukaan varmaksi tiedä, mikä sitä vaivaa - mikä on oire ja mikä on itse syy. Nyt se on kuitenkin koppilevossa ja diagnoosi varmistunee parin viikon sisään. Palataan asiaan, kun jokin on varmaa tai edes jotain saadaan poissuljettua. Siihen asti teen kaikkeni, että Salama toipuu. <3

12 kommenttia:

  1. Ai kamala! :O
    Mitä oireita Salamalla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä tapahtunutta: Oej kavioon paikallistettu. Kaviopulssi siinä jalassa tunnettavissa jos liikkuu enemmän. Kipeä ei ole, päinvastoin, tosi pirteä ja iloinen. Varmuuden vuoksi ruvettiin hoitamaan kaviokuumeena. Sitten sai allergisen reaktion Metacamista, mahanalus ja takajalkojen väli turposi ihan palloksi ja maksa-arvot nousivat. Nyt vaihdettiin kippariksi Flunixin ja jatketaan koppilepoa. Jalat kuvataan viikon päästä.

      Poista
  2. Tsemppiä, sekä sinulle että Salamalle! Se vaatii kärsivällisyyttä niin potilaalta kuin hoitajalta, kun ei nuo hönöt aina tiedä, mikä niille on parasta. Nimittäin meilläkin eilen kävelylenkki muuttui jotenkin yhtäkkiä laukkailuksi, mutta hevonen oli ainakin silminnähden tyytyväinen temppunsa jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niin tunteen. Muistan, kun taluttelin Salama 2veetä hankkarivamman jälkeen. Niin pal huono idea että... :'D Nyt se on onneksi jo vanha ja viisas, ei tarvitse kuin pikkurillillä osoittaa paikkaa, jos nahkapuku alkaa kiristämään. :D

      (Eipä sillä. Salama vei mut täydessä laukassa ulkotallista karsinaan edellispäivänä. :D Onneksi ostin just pidemmän narun!)

      Poista
  3. Tsemppiä! Epätietoisuus on pahin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on. Oli syy sitten mikä tahansa. :(

      Poista
  4. Eikä! :( Tsemppiä hurjasti ja toivottavasti tilanne etenee pian parempaan suuntaan! <3

    VastaaPoista
  5. Onpas outoa :( jospa sieltä kuvista jotain konkreettista syytä näkee, ettei tarvi enempää arvailla. Tsemppiä!

    VastaaPoista