Poni, joka ei halunnut kuolaimia

Käytän hevosillani ensisijaisesti kuolaimia. Kuolain valitaan huolella ja sovitetaan yhtä suurella tarkkuudella. Tavoitteena on aina löytää kuolain, joka sopii sille yksilölle niin hyvin kuin mahdollista. Kuolaimen kanssa hevosen tulisi olla rento ja tyytyväinen.

Sitten tuli tapaus Samppa. Se on suuri herkkämieli ja kaiken kukkuraksi varsin pienisuinen joka suunnasta katsottuna. Kuolaimista suora kumilla tai ilman on liian suora, kolmipala liian liikkuva, nivel ei sovi yhtään, sylinteriä taas ei löydy näin pienelle - ainut, mikä oli vähän sinne päin, oli joustava kuminen Nova-kuolain. Senkin kanssa se tosin kulkee herkästi monttu auki ja välttelee kuolaintuntumaa, oli sitä sitten ollenkaan vielä edes olemassa. Helppo ratkaisuhan olisi hirttää turparemmit niin kireälle kuin saa, mutta omalle ideologialle ongelman sivuuttaminen näin helposti olisi suorastaan epäloogista.

Sitten kerran kokeilin ohjasajaa sitä riimulla. Poni toimi paremmin kuin koskaan. Siispä tein sille kärrynpyörähackamoret viime talvena ja treenasin sitä oripäiville niillä. Kuluvana talvena aloitettiin sitten ratsuopit ja jotenkin pienten lasten ollessa kyydissä kuolain vain tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta. Sama homma ajaessa, ihan vaan periaatteen vuoksi. Sama suun aukomisongelma kuitenkin palasi ja suustaan poni oli huono. Kerrottakoon, että sen hampaat ovat aina säännöllisesti hoidettu ja niissä ei ole mitään vikaa.

Siispä otettiin jälleen askel taakse ja hankittiin Sampalle sellaiset pelit ja vehkeet, joiden kanssa se on tyytyväinen ja ennen kaikkea toimiva. Tällä kertaa ratkaisu löytyi Markus Holstin valikoimasta Center-hackamoresta. Nahkaosat toki jouduin askartelemaan omista arkistoistani, mutta ihan kelvolliset niistä tuli.

Ja taas mennään!