Noin viikon uutiset

Noin viikon ajan Suomen talvi on yrittänyt vahingoittaa sieluamme ja mieltämme varsin kokonaisvaltaisesti. Piti ihan tarkistaa kulunut ajanjakso, tuo aika kun on tuntunut pidemmältä kuin nälkävuosi.

Sumplin asiani niin, että tänä talvena minulla on asiat kivasti: Saan monena aamuna nukkua pitkään ja täten ratsastaa aamupäivällä valoisaan aikaan.

Tai siis voisin ratsastaa. Ensin oli peilijäätä, sitten siihen päälle satoi lunta ja siihen se jäi niin, että liikunta ihan missä vain oli yhtä henkiinjäämiskamppailua jo ilman hevostakin.

Kuva niiltä päiviltä, kun Toini-myrsky puhalteli luihin ja ytimiin asti.

Satsasin vihdoin kunnon nastalenkkareihin. Se kirpaisi, mutta eipähän enää tohveli lipsu. Erävoitto siis minulle.

Vihdoin myös pakkasta tuli sen verran, että kenttä ja jotkin metsätiet palasivat käyttökelpoisiksi, paikoin jopa hyväpohjaisiksi. Muutaman päivän tarhassa seissyt läsipää nyt oli arvatenkin kuin hedelmäpeli, mutta sellaista se elämä joskus on. Oli lentokonetta ja valoja ja varjoja, kaikkea jännää siis. Dressagetreenit kuitenkin sujuivat pääasiassa hienosti ja melkein itse asiaan keskittyen.

Jos poneja ei olisi, olisin jo pakannut läsipääni evakkoon talviajaksi maneesitallille. Mutta onneksi on niitä poneja.

Tänään oli viikon kohokohdan vuoro. Kerran viikossa käymme Annin ja Salaman kanssa maastossa. Välillä mukana on poni, välillä kyydissä minä, välillä mukana on taasen polkupyörä. Vakiokuvio on kuitenkin se, että minä pidän Salkun etukaviosta kiinni ja suojelen häntä kaikilta maailman pahuuksilta metsässä. Anni tyyraa kyydissä ja yrittää ymmärtää meitä. Jostain syytä ristittiin tämä rituaali Kauhukierrokseksi. Yksinäni maastoilu on kai sitten sen exclusive-versio.

Kauhukierroksella nähdään aina lintuja. Tällä kertaa tähtäimessä varpushaukka.

Eipä sillä, noin viikon ajalle sopii myös muitakin kivojakin uutisia. Salama oli rauhallinen kengitettävä ja Samppakin piristyy päivä päivältä. Olen ollut aikas huolissani sen kaulan paiseista, joita tässä on kovin hoideltu ja pian toivon mukaan myös lisää tutkittu. Edelleen yksi suuri mysteeri tuo keissi, varsinainen pattitilanne siis.

Yksi kiva juttu on myös Pilkku. Se on ihan käsittämätön luonne. Harkitsevainen, luotettava ja järkevä. Ei siis mikään ihme, että kaikki ihastuvat siihen vuorollaan. Sen kohdalla päätin lykätä oripäiviä vuodella, jotta ehkä kiltein poni koskaan saa rauhassa kasvaa ja aikuistua. Jos luoja suo, voisi siellä esiintyä sitten aikanaan vaikkapa ratsain!

Joku lumihirviö. Pilkku.

Sellaista tänne. Arkea ja vähän omaa aikaa. Innostuin jopa virkkaamaan: Voisi luulla, että se olisi turvallisempaa kuin ulkoilmaulkoilu näillä jäätiköillä, mutta ei. Siitä mokomasta touhusta pitkän tauon jälkeen saa jännetuppitulehduksen!