Pikkuhiljaa pitenevät illat tuovat jo pientä virkeyttä tähän maalliseen taivallukseen. Arki rullaa välillä omalla painollaan ja välillä se vaan rullaa muuten vain.
Blogin puolella moni postaus on vielä luonnosasteella, mutta kaikenlaista pientä sinne on kasaantunut. Sampan pattikertomus odottaa patologin tietoja ja tälle vuodelle aloitin uuden postaussarjan hevosten kuukausittaisista kuluista.
Kotipuolessa taas on tehty sitä, mikä on tässä lajissa parasta: Harrastettu itse ja jaettu tätä iloa pienissä määrin myös muille. Koska maailma tarvitsee uusia ponityttöjä ja -poikia, ei näiden opastaminen ponimaailmaan ole koskaan liian raskasta tai väsyttävää pitkän päivänkään jälkeen. Siihen ei ehkä koskaan väsy!
Yksi kantava voima ponien ja pikkuihmisten kanssa on se, miten pienistä paloista koostuu lopulta suuri onni. Kehitys saattaa välillä odottaa itseään, mutta sitkeän työn jälkeen palaset loksahtavat joskus äkistikin paikoilleen ja poni toimiikin pienin avuin ihan oikein. Ei se ollutkaan tyhmä eikä tuhma poni!
 |
| Salkku nauttimassa (öö..) metsän ihmeistä. |
No, opittuaan ristopistoaskeleet vihdoin käynnissä, ovat ne sittemmin sujuneet hienosti molempiin suuntiin ja väistön jyrkkyyttäkin on voinut säädellä mainiosti. Viime viikolla kokeilin ravissa samaa ekoja kertoja. Sain huijattua ruunan kokeilemaan ja vaikka vaikeaa oli, muutama askel onnistui molempiin suuntiin! Henkisesti se oli silti sille kovin raskasta, sen verran uupunut Läsipää muutaman toiston jälkeen oli. Hiljaa ja kovaa ja vieläpä sivuttain, siinä on jo monta vaihtoehtoa tavallisen tallaamisen sijaan!
 |
| Salkku nauttimassa auringosta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti