perjantai 30. maaliskuuta 2012

Nyt loppui lusmuilu

Sohvilla on kotipuolessa ollut vähän rentoa nyt parin viikon ajan. Ensin se pudotti kengän. Sitten toisen. Sitten kävi niin, että sovittiin kengittäjän kanssa, että se saa nyt odottaa seuraavaan kengityskertaan, joka itseasiassa on ensi maanantaina. Lopulta kävi myös niin, että myin "vahingossa" sen satulankin - voi kyllä, niinkin voi käydä! Nyt on kuitenkin uusi penkki tulossa ja päätin juuri, että pikku-Sohvin kevätloma päättyy tiistaina 3.4. ja hän palaa normaaliin liikutusrytmiin pikkuhiljaa. Toinen on ihan reppana ollut nyt, kun kaveri pääsee aina, mutta hän joutuu nököttämään tarhakatokseen aina siksi ajaksi. Toisaalta hän on ollut hyvin lutuinen, kun oikein kerjää harjausta ja rapsutuksia, se on uusi piirre Sohvissa.

Osittain koko episodi on johtunut täydellisestä motivaation puutteesta, joka sai alkunsa joulun tienoilla "sattuneista syistä". Pakotin kuitenkin itseni liikuttamaan Misua ja Sohvia sen verran, kuin tarve vaatii ja molemmat liikkuivat ratsain 3-5 kertaa viikossa, kiitos myös Annin avun. Nyt kevään korvilla ratsastusinnostus on onneksi palannut jo hieman, kuten salaa toivoinkin. Saa vielä nähdä, mihin asti tämä yltääkään! :D

Salama harjoitteli tänään jälleen näyttelyjuttuja. Kyllä nämä kaikki kotona sujuvat hyvin - saa sitten nähdä, miten ranttaliksi Kääpiö pistää vieraassa paikassa... Mutta jostainhan sitä on aloitettava ja onneksi varsoille annetaan ihan vähän anteeksi lapsellista käytöstä... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti