perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kootut kuulumiset

Kengittäjä vieraili ensi kertaa meidän luonamme tiistaina. Salkku ylitti odotukseni ylivoimaisesti käyttäytyen asiallisesti koko toimenpiteen ajan. Kaviot saivat kehuja ja kaikki on ihan ok.

Salama ei jaksanut juuri nyt innnostua poseeraamaan. Elämä on. :)
Keskiviikkona pikkumiehen uudet suitset saapuivat. Joko varsallani on iso pää tai sitten ko. suitset ovat todella pientä kokoa (cobit tilasin), koska ne sopivat päähän juuri ja juuri - säätövaraa jäi enää parin reiän verran. Uusia suitsia käytiin ulkoiluttamassa kauniissa kevätsäässä ja samalla tuli kohdattua ensimmäiset liikkuvat autot tiellä. Ensimmäistä Salama pelästyi ihan tosissaan, toista se ihmetteli enää vähän ja kolmas meni ihan jees. En jaksa stressata vielä näistä autoasioista, koska kun varsa muuttaa kotiin, tulee se olosuhteiden pakosta tottumaan monenlaisiin tiellä kulkeviin vehkeisiin, halusi tai ei.

Tänään perjantaina lapsukaisilla oli juuri iltapäiväleikit meneillään. Tarhan pohja on nyt paikoin ymmärrettävästi vähän liukas ja lapsukaisten telmimistila tästä syystä hetkellisesti vähän rajoittunut. Yritin mahtua sekaan kottikärryjeni kanssa, mutta siivousurakka jäi tyngäksi, kun oma turvallisuus alkoi olemaan uhattuna nuorten orhien keskittäessä leikit aina samaan ainoaan pitäväpohjaiseen nurkkaan hätistelyistä huolimatta. Edes heinillä lahjominen ei auttanut tällä kertaa... Pikku-Salkku oli muuten kokeillut savinaamiota koko toiselle kyljelleen ja oli aavistuksen haastava harjattava. Onneksi sääennuste lupasi ihanan lämpimiä ilmoja tuleville päiville, tarhat kuivuvat varmasti vauhdilla. Meillä kotona kenttä on nyt ihan sula ja tarhan päädystä hiekka polyää jo!

Kotona Sohvi ja Allu ovat löytäneet ihan omanlaisen sielunyhteyden, he ovat bestiksiä isolla B:llä. Allu vie ja Sohvi vikisee, toisin sanoen ne ovat kuin majakka ja perävaunu. Illat kuluvat heidän osaltaan toisiaan rahnuttaen ja samasta heinäkasasta syöden. Olen myös pari kertaa nyt ratsastanut tuolla Norjan ihmeellä ja se on ollut ihan mielenkiintoista, kun alla on taas ihan erilainen otus.

Parin viikon sisällä aion kertoa myös Duke-uutisia, käyn häntä katsomassa tässä lähiaikoina. :)

2 kommenttia:

  1. Vähän ehkä tylsähkö ulkoasu, mut kirjotus on hyvää :) Kivoja heppoja sulla täällä.

    VastaaPoista
  2. Todella sievät suitset! Olen itsekin miettinyt minkä kokoiset suitset tuolle nyt sitten tilaisi, kun ponikokoiset lainasuitset ei varmasti enää kauaa passaa. :D Fulleja onkin nurkat väärällään, mutta tottahan varsun pitää saada jotkut tosi söpöt ikiomat suitset, ei mitään toisen jämiä. :-D

    Duke-uutisia odotellessa! :-)

    VastaaPoista