lauantai 4. heinäkuuta 2020

Kesän ihmeitä


Päivänä yhtenä otettiin Sätky-neidon ekat hypyt meillä. Isäntä valvoi tätä ihmettä ja nosteli reippaasti puomeja. Ei tuominnut toivottomaksi.

Eikä se ollutkaan. Sätkymäiseen tapaan se oli ensin vähän laiskanpulskea, mutta lämpeni kivasti. Tarjosi laukkaa lähestymisiin, ei kiemurrellut tai kiellellyt, mutta voimatonhan tuo on. Se tuli mielellään ihan esteen juureen ja kiipesi yli. Ehkä täytyy rohkeasti vain lisätä treenivalikoimaan laukkapuomeja ja vastaavia, että saadaan lisää vieteriä liikkeeseen ja voimaa taakse. Hauskaa tuo joka tapauksessa oli! Nyt estehommat ovat rajoittuneet kaatuneiden puiden satunnaiseen ylittelyyn metikössä, en ole vielä kokenut pienelle kentälle ahtautumista mielekkäänä. Mutta pikkuhiljaa.
20.1.2020 vs. 26.6.2020
Niin, se maastohommat. Ihanaa, kun voin vain lähteä ja retkeillä huolettomasti pisin metsiä ja mantuja. Alusta asti on menty tukka hulmuten onensta soikeina eteenpäin, tukka vain on kasvanut matkalla jonkun sentin. Henkilöautoista Sätky ei sikäli välitä, mutta toisinaan sitä ärsyttää odottaa tien sivussa vuoroaan, jos pitää odotella omaa vuoroa tien ylitykseen. 

Eilen löydettiin kateissa ollut oikea laukkakin. Vikahan on ollut puhtaasti satulan päällä: Olen puoli vuotta ratsastanut liian pienessä satulassa ja istuinluut ovat jääneet vakiona vinoon - toinen eteen ja toinen taakse. Sitä korjatessa ehti tulemaan jo epätoivokin, mutta pikkuhiljaa korjaustoimet tepsivät. Laukkasuorat Sätky tunnistaa jo ja niiden alussa laukka nousee hienosti käynnistäkin. Vasen tosin vakiona, mutta eilen oikea laukka löytyi jopa kolmesti ihan pyynnöstä. Jihuu.


Ihottuman kanssa ollaan vielä hyvissä kantimissa. Tässä vaiheessa kesää on kuitenkin turha toitotella vielä mitään, pahin on edessä eli syksy. Kevään polttiaishyökkäys antoi vähän osviittaa tulevasta eli siitä, miten iho reagoi. Ihan moitteetta ei siitä selvitty, mutta hoitotoimenpiteet auttoivat. Vatsan alle on olemassa nyt isompi suoja ("tissiliivit") ja BB-voide yhdessä sinkkivoiteen kanssa on todettu lyömättömäksi aineeksi. Antihistamiinia menee pienellä annoksella myös, siitä on ollut selvästi apua.

Sätky on siis loimitettuna 24/7, se käy saippuapesulla kerran viikossa ja iho rasvataan kerran päivässä kauttaaltaan BB-voiteella. Omaan BB-voideseokseeni sisältyy 30ml bentsyylibentsoaattia ja 440ml Apobasen 20% perusvoidetta. Talliin tamma tulee ennen illan polttiasrallia eli tyynenä iltana aiemmin. Jännittävää kyllä, se tulee sisälle mielellään noina iltoina. Enempi tuon seuralaisen eli Salaman tyytyväisenä pitämiseen saa tehdä temppuja!

6 kommenttia:

  1. No on kyllä harja kasvanut melkoisesti, hyvä sinä!

    VastaaPoista
  2. Hyvin on onnistunut ihottumaisen hoito! Vaatii kyllä tietoa ja tarkkuutta saada jouhet pysymään. Vinkkinä pahimpiin mäkärähyökkäyksiin; jo vähän risasta ihottumaloimesta voi tuunata ratsastusloimen leikkaamalla ja ompelemalla :D muutamat syysmaastoilut tuli tehtyä haarniskahevosella aikanaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi on tosiaan mennyt hyvin! Antihistamiini oli kokeilussa, jotta näkee vasteen ennen kuin pahin kausi alkaa. Siitä on ollut ihan hyvä vaste kyllä. Olen haalinut myös näitä vähemmän ehjiä loimenpalasia projekteihini. :D Tuo Snuggyn kaulaosa/huppu on kätevä, voi käyttää myös ratsain. Yksi vähän isompi sellainen löytyy, on sopivan väljä lenkillekin käytettäväksi. Snuggy on osoittautunut meillä parhaaksi, Frouva on sen verran jytky, että monet muut loimet eivät yksinkertaisesti mahdu päälle etuosasta, vaikka kangas venyykin.

      Poista
  3. Tyhmä kysymys, mutta mistä tota BB-voidetta saa? onko reseptilääke?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomesta saa valmiita liuoksia kauppanimillä Bio N'ix (BB-pitoisuus 10-30%), Killitch Sweet Itch Lotion (BB-pitoisuus 25%), Virbac Equimyl Lotion (BB-pitoisuudesta ei tietoa) ja näemmä Horzella oli listoilla HorseMaster Derm 14 geeli (BB-pitoisuudesta ei tietoa). Tuota "raakaa" BB:tä olen tilannut itse Ebayn kautta Englannista ja sekoitellut sitten perusvoiteen kanssa sekaisin. Perusvoidetta kuluu, mutta tuo 500ml BB-pullo (99,9%) kestää ikuisuuden.

      Poista