tiistai 26. marraskuuta 2019

Kippis!

Nämä kaksi ovat aina mukana menossa. Vasemmalla Risto, oikealla Lisko.
Liskon alias Julishka-neidon elämässä on otettu iso laukka-askel kohti aikuisuutta. Ensin tuli oma pieni Risto-poni simputettavaksi ja nyt aloitettiin ajo-opetus. 


Tänään oli jännä päivä! Valjaat viriteltiin Liskolle sopiviksi ja potkuremmikin kaivettiin arkistoista kuminauhoineen. Eivät olleet hapertuneet ne, joten ei siitä Samppa-iskän käyttökokeesta nyt sitten niiiin kauan aikaa ole. Silloin olen viimeksi itseasiassa valjastanut ponin ja ajanut. Kun nyt oikein muistellaan, niin Julishka oli silloin viikon ikäinen ja elettiin vuotta 2017, kun käytiin Sampan kanssa suorittamassa käyttökoe Kokemäellä. Isänsä oli kyllä niin jäätävän hyvä poni, toimi kuin kello ihmisen kanssa ja kesken astutuskauden kisasi ja teki siinä sivussa vielä lasten tuntejakin. 

Siispä jännittynein tunnelmin laitettiin Lisko tänään aisojen väliin, pojastahan polvi paranee.

Ready to go!
Viikonloppuna esittelin kärryjä Liskolle noin muuten. Heiluttelin aisoja kyljillä ja kaulalla. Se oli Julishkan mielestä melkein maailmanloppu, mutta äkkiä se niihin tottui ja kärryjä ulkoilutettiin sujuvasti pihalenkillä poni toisessa kädessä.


Ja tässä me viipotetaan, Julishkan ekalla "kärrylenkillä" 26.11.2019. Enää kärryt eivät jaksaneet olla lainkaan pelottavat, joten kuin vanha tekijä se tepsutteli eteenpäin ja kuunteli hienosti kuskiakin. Otettiin kaikki kolme kierrosta pihan ympäri ja pieni ravipätkäkin pyynnöstä. Pari samanlaista toistoa vielä alle ja Lisko saa jäädä ansaitulle talvilomalle. :) 

2 kommenttia:

  1. Ponien kanssa touhuamienn on kyllä niin kivaa :) Tässä täytyy itse ehkä vähän perehtyä noiden valjakko kisojen juttuihin :D

    VastaaPoista