tiistai 6. maaliskuuta 2018

44 elonmerkkiä

Nimittäin kännykkäkuvia talven ajalta!

Kuluvana talvena on tehty vaikka ja mitä: Kuten hengailtu läsi vinossa ja suorassa, talvi-idyllissä ja purppuran taivaan alla. Nyt kun päivä pitenee ja elämä voittaa, tuntuu tuo jokavuotinen selviytymiskamppailu jälleen ihan peruskauralta.
Säärystimet ovat olleet pop. Tässä neljä eri näytettä.
Varsa on ihQ. Ja kauniskin vielä.
Helgan talven rankin urakka on ollut löytää lämmin paikka, jossa voi syrjäytyä rauhassa 23,5h per vuorokausi. Saunan lauteet, takan päällinen ja minun untuvapeittoni ovat kestosuosikkeja. Muutaman kuukauden lepo näkyy vyötäröllä, jota ei siis enää ole. 
Salamanteri on käyttänyt paljon loimia. Enemmän kuin koskaan. Pääosin ihan siitä syystä, kuin ratsuhevonen nyt hikoaa eli liikutuksesta.
Teemaan sopivia meemejä. Nih.
Sitten on otettu kaverikuvia.
Pilkku on ollut Pilkku. Hän on puhjennut kukkaan ruunautumisen jälkeen.  
Satula modifoinnin ja Italian retken jälkeen. Jotain on tehty oikeinkin, sillä vielä syksyllä näkyneille lapakuopille sanottiin heihei! 
Treeneissä on ollut tavoitteena ennen kaikkea hyvä mieli. Välillä tätä on mietitty hampaat irvessä, kaikki kun on suhteellista. 
Välillä on taas tehty jotain ihan muuta. Siis muutakin kuin töitä ja hevosia. Ja tuo possu vasemmalla alareunassa on niin paras. <3

2 kommenttia:

  1. Kuinka leveä tuo S:n Prestige on nykyään? Oman suokin leveyttä pohdin. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Venus on nyt joku 34. Siinä on leveydet vähän eri tavalla mitä muissa Prestigen malleissa. Bates / Wintec kaarista voisi mennä punainen. :)

      Poista