sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Happy feet


Olen ottanut harrastukseni saralla varovaisia askelia taakse ja tehnyt konkreettisia toimia. Viime vuonna lupasin pitää niin sanotun välivuoden - siis harrastaa hevosia vähän vähemmällä teholla, vuosia kun on tullut tehtyä tätä sydän edellä järki vain muodollisesti mukana. Viime vuonna mokoma aie vähän epäonnistui, joten nyt on revanssin aika. Vaikka tätä hommaa rakastaa, on välillä osattava hiljentää ja rauhoittua. Onpahan sitten taas jotain mitä odottaa!


Tänä vuonna aion keskittyä perusasioihin ja pysyä omien hevosten kanssa ruohonjuuritasolla. Jotain pientä äksöniä toki aiotaan keksiä - jos Salama pysyy kuosissa, katsellaan sille jotain pikkukisoja ja jos ei, niin sitten ei. Ponien kanssa katsellaan, mitä keksitään ja jos ei keksitä, niin sitten ei keksitä. Ei aina ole pakko.


Viime viikkojen treenien juttu ovat olleet jalat. Niin ratsastajan kuin hevosenkin.

Tuttu juttu jo: Pohje tarkoittaa aina jotain ja siihen pitäisi aina reagoida tämän vuorokauden puolella. Homma on vaatinut jälleen lehmänhermoja itseltä, ettei pohkeella jää yhtään kaivelemaan. Jännittävää kyllä, kehitys tässä on ollut hidasta, mutta varmaa.

On tehty paljon väistöjä ja lisänä siirtymisiä pohjien salliessa - Salkku on näistä jo sitä mieltä, että helppo nakki ja tekee urheasti kaiken pyydetyn. Kun homma toimii, saa kyydissä vain istua nätisti ja pidellä ohjia kädessä.


Vähän vaikeammaksi harjoitus on mennyt siinä kohtaa, kun on harjoiteltu etu- ja takaosakäännöksiä. Niissä kroppa katkeaa helposti kahtia ja homma voi levähtää siihen paikkaan, varsinkin oikeaoppinen etuosakäännös on tällä hetkellä hyvin vaikea juttu. Olen pilkkonut harjoituksen pieneen osiin ja pikkuhiljaa jatkojalostanut sitä. Se onkin ihanaa huomata onnistuneensa, kun ratsu silti yrittää, vaikka vaikeaa onkin. Hanskat kun voisi laittaa naulaankin, kuten ennen vanhaan.

Täydellistä vastapainoa edelliselle ovat olleet maastoretket joko ratsain tai taluttaen. Sielläkin on iloisia jalkoja tarjolla!

Vaikka nyt onkin päästy pikkasen liikkeelle ratsain kelienkin puolesta, on ikävä kesään kova. Vajaa kuukausi enää, niin voidaan haaveilla sulasta kentästä!


6 kommenttia:

  1. Katsotaan, pysytkö sä nyt päätöksessäsi ;) Hurjasti tsemppiä - ja ihanaa kuulla, että edistystä on tapahtunut!❤

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja kivan kuuloista menoa! Täällä paahdetaan jatko-opintojen viimeisiä hetkiä jotta pääsee keskittymään vapaa-aikana myös siihen olennaiseen eli hevosteluun!
    Mutta: Hevostelu tulee keskittymään juurikin omaan hevoseen (+ satunnaisiin tallihommiin) eli kisatoimihenkilöhommista yritän pysyä poissa. Katsotaan pitääkö päätös. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin itse sitten taas katselevani opiskelujuttuja... Sitten iski laiskuus ja valinnanvaikeus. Katsotaan miten käy. :D

      Poista
    2. Itse olen ainakin tykännyt jatko-opiskeluistani kuin hullu puurosta, tsemppiä jos sille tielle päädyt!
      (ja ne meidän Hööksin suojat olikin Equiguardin, kumma juttu että logo oli erilainen ;))

      Poista
    3. Jos osaisi päättää, mitä haluaisi tehdä, niin se olisi varmaan tosi jees! :D Ei kai, ala on kyllä oma ja oikea, mutta jatko-opiskelu ei nykytilannetta kauheasti muuttaisi työnkuvan eikä palkankaan kannalta. Pitää silti pitää silmät ja korvat auki. ;)

      No ihmekös, että logo oli erilainen. :) Hööks vissiin vaihtaa muutaman vuoden välein tuota "halpsimerkkiään", nyt oli tosiaan taas uusi logo ja nimi samoilla suojilla. :D

      Poista