Tähän mennessä tänä vuonna tässä blogissa on vieraillut keskimäärin 8000 yksilöityä kävijää per kuukausi. Heistä 98% asuu Suomessa ja valtaosa (45,03%) käyttää selaimenaan Chromea. Kävijöistä 75% on blogin säännöllisiä lukijoita.
Vuonna 2015 blogissa vieraili muuten 12494 yksilöityä kävijää per kuukausi. Melkoinen määrä ennen ja nytkin, kun lukua rupeaa konkreettisesti miettimään! Lukijoiden määrä kulkee aika nätisti käsi kädessä sen suhteen, mitä ja miten paljon tänne kirjoittelee. Tämä vuosi on bloggaamisen suhteen ollut minulle ns. välivuosi ja hyvä niin. Tänä vuonna postauksia on kasattu kokoon 134 kpl. Vuonna 2015 vastaava luku oli 305 kpl ja 2014 peräti 346 kpl.
Kuluneen vuoden aikana luetuimpia tekstejä ovat olleet muun muassa ajatukset kinnerpattihevosesta ja jänispatista, joka on samalla ollut yksi suosituimpia hakusanoja blogin historiassa.
Hyvänä kakkosena tulee omiksi muistiinpanoiksi tehtyjen sponsoroimattomien tuotetestausten joukkio: On ihmetelty Back On Trackia, Formula 4 Feetiä, Micklem-suitsia ja nivelvalmisteita. Slow feeding on myös aiheena kestosuosikki. Myös näiden myöhemmät käyttökokemukset hitti vai huti-meiningillä ovat kiinnostaneet.
Kolmantena vaivaisella erolla edellisiin tulee sitten se ihan tavallinen elämä mielipiteineen: Jokaisen ratsun oikeus: Sopiva satula nousee edelleen postauksena kärkikahinoihin. Jokatalvinen vesikeskustelu on myös lueskeltu jokusen kerran.
Myös Jaanan ottamat satumaiset kuvat eräänä talvipäivänä hyppäsivät luetuimpien joukkoon.
Ihan tavallinen elämäkin on lukijoita onneksi kiinnostanut tasaisesti. Salaman ensimmäiset kilpailut pomppasivat heti yhden jo onneksi aika vanhan hankkarivammapohdinnan jälkeen TOP50-listalle. Koska Salaman kilpauran aloitus ei mennyt ihan niin kuin sadussa, kiinnosti lukijoita kovin tämä mystisesti otsikoitu postaus. Silloin voitin lähinnä itseni, mutta saatiinhan me kerran seuran harkkakisoista se elintärkeä ruusukekin. Se ruusuke on muuten visusti tallessa, tietenkin.
Ennen kilpakahinoita elettiin sekavaa keväättä. Sen kruunasivat ihan tavalliset kuulumiset ja tiukat yhteenvedot koetuista. Sitten tulikin heinäallergia ja loppukesä olikin yhtä kortisonia, kunnes voitiin aloittaa siedätyshoito. Sittemmin (luojan kiitos) olen saanut olla hiljaa näiden aiheiden tiimoilta, koska eläinlääkäri on saatu pidettyä loitolla jo tovin. Kerran hän tosin soitti tässä hiljattain ja kysyi, miten menee. Kerroin, että liian hyvin ollakseen totta. Ehkä se kostautuu, ehkä ei.
Edellämainitut tilastot poimittu Google Analyctis-palvelusta.
 |
| Kuva: Lotta H. |
Kulunut vuosi on pitänyt sisällään paljon muitakin elämyksiä. Kerrottakoon nyt niistä kivoista.
Alkuvuosi aloitettiin luopumalla. Yleensä luopuminen on haikeaa, ikävää ja niin kovin kurjaa, mutta tässä kohtaa se oli hyvä päätös. Kun kyseessä on pieni talli ja systeemien on oltava toimivat, on pienen lauman toimittava puolin ja toisin. Uusin jäsen siinä kuviossa ei oikein sopeutunut ja sille päätettiin etsiä uusi koti. Näin ollen Reino pakattiin autoon helmikuun puolivälissä ja lähetettiin nauttimaan pohjoisen maisemista.
Keväällä Samppa teki elämästämme hetkeksi niin kauniin loistamalla ponioripäivillä yli odotusten. Tai no, sanotaanko nyt näin, että täyspotti on aina ollut niin lähellä, mutta niin kaukana (kuten puolen pisteen päässä) ja nyt oli meidän aikamme ottaa kotiin se, mikä tälle orille kuuluukin. Sen myötä pieni musta orhini sai viettää elämänsä kesän pienessä tammalaumassa. Ensi vuonna Samppaa odottaa käyttökoe jossain muodossa ja jos kaikki menee suotuisasti, kirkastuu palkintoluokka pisteiden mukaisesti ykköseksi. Keep calm and carry on siis.
Kesällä tuli jälleen todettua se, että älä koskaan sano ei koskaan. Tai älä ainakaan ota kesäkissaa. Siis ponia. Siinä voi käydä niin, että ne sittenkin tuplaantuvat... Ja niin tuli Pilkku jäädäkseen. Poni, johon minun ei todellakaan pitänyt ihastua, enkä aluksi kyllä ihastunutkaan, mutta sitten kävi näin. Onneksi niin, on jälleen yksi rehellisestikin järkeväpäinen eläin pihassa. Täydentää sopivasti koomikko-Sampan ja täytyyköedeserikseenmainita-Salaman herkkää kuplaa.
Mikä kuitenkin ilahduttavinta, tässä harrastuksessa ollaan vihdoin päästy takaisin siihen tekemisen meininkiin, Salaman kanssa siis. On treenailtu, käyty tunneilla, maastoiltu paljon ja ennen kaikkea saatu kuvioon loistava ratsuttaja. Salama on kasvanut, kehittynyt edukseen ja elämä tuntuu pitkästä aikaa ihanan normaalilta. Tästä on mukava jatkaa kohti uusia haasteita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti