torstai 14. heinäkuuta 2016

Heinälle allerginen hevonen, osa 2

Salaman allergiatestien tarkemmat vastaukset tulivat. 

Tässä lyhyt oppimäärä biologiaa:
Vasemmalla ylhäällä jonsonindurra, vasemmalla alhaalla poimuhierakka ja oikealla isossa kuvassa sympaattisen nimen omaava isorölli. 

Ne ovat rikkaruohoja ja Salama on niille kaikille enempi tai vähempi allerginen. 

Kuva: Microlab
Tämä allekirjoittanuttakin vähän muistuttava kaiffari on Tyrophagus puterscentiae eli kotoisammin varastopunkki. 

Salama on sillekin nippanappa vähän allerginen.


Tämän tietävät kaikki, se on timotei. Timppa ja viis muuta kaveria (koiranheinä, nurminata, niittynurmikka, englanninraiheinä sekä karvamesiheinä) maistuvat Salamalle hyvin, ovathan timotei ja nurminata Suomessa hevosheinän peruspilareita. 

Ikävä kyllä Salama on näille myös eniten allerginen.


Olipa yllätys. Ja niin minun tuuriani.

Onneksi siedätyshoito on keksitty ja kokemukset siitä ovat olleet ihan kelvollisia. Siispä kun aika on oikea, aloitetaan se Salamallekin.

Samaan aikaan, kun yritän nieleskellä näitä vastauksia, on aika turhautunut olo. Olen käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa siihen, että käyttämämme heinä on laadukasta kaikin puolin. Kun Salama sai viime talvena tuon kirotun supersitkeän bakteeritulehduksen, vaihdettiin heinä oitis säilöheinään ja nyt myöhemmin jälleen kultaakin kalliimpaan kuivaheinään. Lopputuloksena voisi sanoa, että yhtä tyhjän kanssa - syyllinen näytti olevan itse heinäpaalin sisältö, ei sen hygieeninen laatu tai muu olomuoto. Tuntuikin metkalta, kun kukaan muu hevonen ei ole reagoinut heinään millään tavoin silloin eikä nyt.

No, Salama on Salama. Se on vähän tällainen muru.

20 kommenttia:

  1. Että vielä tämmönenkin... Salama tarvitsee selvästi mittatilausheinää, jossa saa olla vain tietyntyyppisiä korsia, tietty määrä ja tietyn pituisiakin vielä. Talk about high maintenance!

    Itse hauskuutin heinänviljelijääni kerran tilaamalla mahdollisimman monipuolista heinää, siis käytännössä heinää jossa on mahdollisimman paljon "rikkaruohoja" joukossa, sillä liian "puhdas" heinä ei sopinut näille meidän dinosauruksille. Heinänviljelijä nauroi ja mutisi että vielä pitäisi rikkaruohojakin viljellä... Se siitä siis!

    Onneksi meille on vihdoinkin löytynyt viljelijä joka korjaa meille juuri passelia heinää, semmosta hygieenisesti täydellistä mutta kuitenkin monipuolista, juuri niitä rikkaruohojakin sisältävää!

    Siedätys on varmasti ainoa vaihtoehto teillä, eihän Salama voi muuten syödä käytännössä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskö etsintäkuuluttaa tekijä? :D Olis varmaan tekijöitä jonoksi asti, heh.

      Minulla on nyt kuivaa, joka on aikaisin korjattu ja lämpökuivurissa vielä lisäksi kuivattua. Yskähtänyt hevonen ei ole tämän heinän aikaan lainkaan, joten näillä mennään.

      Siedätys on tässä kohtaa ihan must. Joku varmaan toteaisi, että kyllähän se tuossa pärjää ilmankin, mutta mikä kaikki sitten on sitä allergiaa ja mikä ei... Ei siihen joka kuukausi voi kuitenkaan pumpata kortisonia ja/tai antibiootteja varmuuden vuoksi "sinne päin". Tämä kyllä selittää, että sen viikon kestäneen Histec-kokeilun ajan heppa oli tavallista eloisampi ja pirteämpi!

      Poista
  2. Toivottavasti pääsette siedätyshommiin pikaisesti ja ne tuottaa hyvän tuloksen, sillä onhan tuo todella hankala tilanne!

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, metkan hankala tilanne jälleen käsissä. :D Siedätyshoito voidaan aloittaa sitten, kun kortisoni on ollut tietyn aikaa loppu. En nyt muista sitä aikaa, mutta seerumit on joka tapauksessa tilattu. :)

      Poista
  3. Voi itku, eihän tuohon voi paljon muuta sanoa. Mistä saa heinää, jossa ei ole timoteitä? Eipä varmaan mistään. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida Suomesta löytyä. Puhdas sinimailanen voisi olla, mutta en tiedä onko sekään sitten niin riskitön..? Ulkomailta voisi jotain löytyä, mutta en yhden pullahevosen vuoksi lähde kyllä sieltä tilaamaan perusrehua. :D

      Eli toivoa sopii, että siedätys auttaa! Tuskin se yhdessä yössä koko allergiaa poistaa, mutta kuitenkin.

      Poista
  4. Tiedolla on kumma taipumus lisätä tuskaa eikä tuo tulos kaiketi juuri pahempi olisi voinut olla. Tässä kohtaa Vipsun kaura-allergia tuntuu ihan lasten leikiltä vaikka vakava onkin. Toivotaan, että siedätyksestä on apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, tieto lisää tuskaa. Onneksi allergia on ainakin tällä hetkellä hyvin lieväoireinen (okei, jatkuva kutina on perseestä...) ja sen kanssa sinänsä pärjäää, mutta pitäähän se kiireen vilkkaa koittaa hoitaa pois tai ainakin vielä lievemmäksi.

      Poista
  5. Pussista viherpellettiä (sinimailasta) sitten vaan niin kauan että S on muille eväille tarpeeksi siedättynyt :). Pysyy ne seniorihevosetkin alfalfalla kunnossa vaikkei hampaat ole enää tarpeeksi hyvässä hapessa korsirehun jauhamiseen. Tsemppiä, tää nyt vielä vikalistalta puuttuikin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi tämäkin mielessä, kun pohdin vaihtoehtoja. Laskin huvikseni, mitä maksaisi esim. Krafftin sinimailashake (se on siis korsimuodossa), jos sillä eläisi eli se olisi ainut korsirehu. Vuorokautta kohden heinät maksaisivat about 15 euroa, tällä määrällä kuukauden heinät tekisivät siis noin 450 euroa. :'D Greenline on toki huokeampaa, sille en laskelmia jaksanut tehdä.

      No, toistaiseksi mennään tällä nykyisellä sapuskalla (kuivaheinä + 0,5l Selected ja kivennäinen), kun erillistä ohjetta muutokseen ei tohtorilta saatu. Kortisoni menee inhalaationa vielä viikon, sitten tauko ja sitten kärvistellään sen aikaa, että saadaan se siedätyshoito aluille.

      Ihmettelen myös, miksi tuo sinimailanen ei ollut mukana tuossa allergiapaketissa, se on kuitenkin vallan käytetty lajike hevosten ruokinnassa nykyään. Yhtälailla ymmärtääkseni sekin voi allergisoida.

      Netistä löytyi aika vähän juttua tästä heinäallergiasta, mutta Englannissa on jollekin vastaavalle syötetty pähkinöitä!? Aikamoista.

      Poista
  6. Sopisiko olki Salamalle? Eihän sillä juuri mitään ravintoarvoa ole, mutta joillekin kylmäverisille syötetään ja kokoajan voi pitää naaman edessä. Se hyvä puoli sentään. Kylkeen sitten greenline tms reippaalla annostuksella? Olki on käsittääkseni aika halpakin vaihtoehto, laadusta en tiedä kun itsellä ei ole ollut käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa, mutta hyvälaatuisen oljen löytäminen on myös aika mission impossible. :( Ainakin täällä meillä päin. Jo pelkästään kuivikkeeksi kelpaava olkea on tarjolla tyyliin vain joskus ja jouluna. Muuten olisi voinut kokeillakin mixata vähän heinää oljella.

      Poista
  7. Jotenkin voisin veikata, että jos noita hevosia enemmän testattaisiin, niin tällaisia heinäallergikkoja olisi enemmänkin. Se on sitten eri asia, että onko se ongelman ydin. Ihan näin ihmismaailmasta esimerkkinä oma isäni on allerginen mm. ihmisen hilseellekin..
    Se sinimailanen aiheutti ainakin kaverin ponilla niin suurta kutinaa, että se meni pitkin seiniä sitä syötyään. Jännää, että sitä ei testattu.

    Miten joku syysodelma, jossa ei ole sitä timotein kukintoa? Sen ei pitäisi ainakaan siitepölyn osalta allergisoida. Tietysti se on yleensä sälöä.

    Oma forestini aikoinaan köhi keväisin ja oli herkkä pölylle, nenääkin se hankasi, muttei muuten minusta kutissut. Sille auttoi ne allergialääkkeet keväisin, liekö sitten oli sekin allerginen heinälle. Salamallehan ne ei käyneet, harmi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni pitää näitä allergiatestejä epäluotettavina: En osaa sanoa tähän muuta kuin sen, että kai niissä joku perä on. Ainakin tämän kohdalla tieto lisää tuskaa ja selittää monta asiaa nyt.

      En tiedä, miksi allergiapakettiin ei kuulunut puita, tämä kun aloitti keväällä lepän (?) kukinnan aikaan selkeimmät oireet eli turpa kutisi ja se yskähteli ekan kerran. Sitten aloitettiin kesäkuussa se Histec, mutta ei tosiaan oikein sopinut tälle. Vastasi kyllä lääkkeeseen suotuisasti, mutta haittavaikutukset olivat samaan aikaan tosi kovat. :(

      Ennen kuin hankin talven heinät, pitää konsultoida eläinlääkäriä lisää. Ajatuksena olisi koittaa tällä kuivalla, mutta tarvittaessa sekaan voisi laittaa/ottaa just odelmaa tai muuta säilöä.

      Poista
  8. Golden grass alfalfa lie sinimailasta, huippukallista toki, mut tiedoksi sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin nekin ovat vielä olemassa. :) Joskus tutkailin noitakin, vuosia sitten, kun ekoja heinätilauksia talliini tein. Nykyään onneksi Suomessakin saadaan viljeltyä jonkinlaisia satoja sinimailasta, joten ei ehkä tarvitse ulkomailta sitä kokonaan tilata.

      Poista
  9. Iso, iso osa allergiatestatuista kesäihottumaisista on sitten allergisia sinimailasellekin, saavat tajuttomat oireet jos sitä on esim. kivennäisissä yhtään makua/rakennettakaan tuomassa. Omaani en ole allergitestannut kun se niin selvästi reagoi polttiaisiin, mutta keskustelua olen kovasti seurannut. Myös siedätyshoidosta, josta osa saa hirveän hyvän avun ja toisille ei auta yhtään. Toivottavasti Salama kuuluu ensimmäiseen porukkaan, voi olla vähän haastavaa tosiaan kehitellä ruokintaa ilman Timppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä todella toivotaan, että siedätyksestä on apua! Edes jollain tasolla. Jos ei, niin vaihtoehdot ovat aika vähissä.

      Minusta oli vähän yllätys, että Salkun kohdalla polttiaiset (= hyönteiset) olivat miinuksella. Se ei ehkä sitten vaan pidä niistä, hieman herkkä kun on. :D Tai no, kukapa noista kamalista ötököistä tykkäisi.

      Meillä on rehuissa vielä tuota sinimailasta... Täytynee vaihtaa ne varmuuden vuoksi johonkin toiseen. Harmi, kun nykyään melkein kaikessa on sinimailasta - itsekin olen hyödyntänyt sitä, kun on niin hyväksi vatsalle ja muutenkin.

      Poista
  10. Minullakin on jotain kokemuksia noista allergioista. Itse olen testien mukaan allerginen hevosille (hih) oireita ei kyllä oo muuta kuin tää hevoshulluus sekä pujolle josta en myöskään saa oireita vaikka nenän kiinni tunkisin.
    Meillä asuu myös hevonen joka allerginen timoteille, voikukalle ja aika monelle muulle. Ymmärsin että lähinnä siitepölylle ei niinkään syömistä estä. Tämä sai siedätyshoidot ja elää nyt hyvää elämää pihatossa. Satunnaisesti toki yskähdellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samat viat täälläkin - allergiatestien mukaan hevonen, kissa, heinä, pölypunkit ym. allergisoivat. Ja näin todella on, mutta sen kanssa pärjäilee kyllä. Vähän pakkokin, hullu kun on - hevoshullu meinaan. ;)

      En saanut vielä lisätietoja siedätyshoidosta tai näistä ruokinta-asioista, mutta koska niistä ei ole tulipalokiireellä kuulunut, ei tässä hengenhätää ole. ;) Pihattoon pyritään tämäkin saada jäämään, on aina ollut tyytyväisempi, kun saa vapaasti valita olinpaikkansa. Ja onhan tuolla 24/7 ulkoilulla paljon muitakin hyötyjä toki.

      Poista