torstai 7. huhtikuuta 2016

Kiireen loppu

Salama vakipaikallaan.
Hektinen arki on jälleen saanut yliotteen: Joka paikkaan on kiire, jopa nukkumaan. Omalta osaltani kiireet loppuivat toistaiseksi tiistai-iltana klo 20.40. Olin ottamassa Salamalta tarhassa loimea pois ja juuri kun olin kumartumassa ottamaan mahavyötä auki, säikähti Salama koiraamme ja syöksyi vasemman kautta ympäri jyräten matkalla myös minut.

Onneksi en jäänyt jalkoihin, tosin hevosen lapa/pää/jokin yhtä iso ja kova osa osui sen verran voimalla, että omassa päässä kolahti ja kovaa. Huuli halki, nenään sattui. Legot säästyivät sentään. Diagnoosina aivotärähdys ja muutama päivä täyslepoa. Luojan kiitos sain puhuttua lepopaikaksi oman kotini sairaalan sijaan! Täyslepo olikin tosi helppo nakki minulle (not!), onneksi tv-ohjelmia on sentään jäänyt paljon rastiin.

Siinä muuten itseäni keräillessä muistan Salaman tulleen oitis takaisin katsomaan, mitä tuli tehtyä. Eka muistikuva tuosta hetkestä on se, että silmänvalkuaiset äärimmilleen laajentuneina Salama puhaltelee olkaani vasten ja töllöttää siinä läsi loistaen. Jos inhimmillistäisin sitä, sanoisin sen näyttäneen tosi syylliseltä. (Syystäkin.)


En ole osannut ajatella asiasta vielä muuta kuin sitä, että miksen tällä kertaa laittanut hevosta kiinni. Yleensä aina sidon turvallisuussyistä hevosen kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi. Nyt en niin tehnyt ja siitä syystä olen erityisen kiukkuinen itselleni edelleen. En myöskään ymmärrä, miksi koiran piti tunkea itsensä säikyttelemään hevosia juuri silloin. Se ei ole tehnyt sitä aikoihin saatuaan kerran sekin vähän osumaa. Yleensä se pyörii pihalla päivät pitkät, eikä täten ole siis mikään uusi ja ihmeellinen juttu. Tämä on jo kolmas väsyneenä ja kiireisenä aiheutettu äksidentti. Niitä ei saisi tapahtua. Yhtään. Ehkä tämä kolaus oli vihdoin ajattelun paikka, mene ja tiedä.

No, takaisin arkeen. Se heppatallilla pyörii, oli pääjehu pelissä täysillä mukana tai ei. Salama kaipaa kipeästi nyt liikuntaa, joten onneksi maailmasta löytyy Anni.


Onneksi löin pääni. Taisin nimittäin ratkaista juuri yhden ongelman... Ja sain samalla villin idean, josta lisää tuonnempana. ;) Vai arvaako joku jo?

Mistä sitten olen erityisen iloinen, on se, että Salama on niin iloinen ja tyytyväinen Annin kanssa. Eli jälleen valtava kiitos Annille, joka ajoi pihaamme kesällä 2011 hoitohevosen toivossa! <3 Se oli itseasiassa vain pari päivää Tompan poislaiton jälkeen ja taisin juuri sitä olla parkumassa rakkaassa aurinkotuolissani tuolla hetkellä. Joskus kohtalo on hassu. Anni ei ehtinyt tapaamaan kaiken pahan alkua, mutta Tom 2.0 ajanee asiansa ihan tarpeeksi hyvin.










Temponlisäys lävistäjällä. Kuva huono, mutta pyydetty juttu suoritettiin hienosti.

16 kommenttia:

  1. Voi miten inhottava onnettomuus! Toivottavasti toivut nopeasti. Mutta Salama näyttää hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että sitä kiukun määrää, kun näin kävi. Vieläkään en ole leppynyt, itselleni siis.

      Salama on. <3 Vielä kun saadaan kuntoa ja lihaksia lisää, niin ai että! Taidan ruveta ihan tykkäämään tästä koutsin roolista. ;)

      Poista
  2. Viimeisessä kuvassa näkyy miten satula nousee takaa, liian leveä edestä kun noin keikkaa? Tulee selkä kipeäksi tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman, kun ratsastin itse viimeksi. Ja näin toki saman kuvista. :) Satula oli ihan pakasta vedetty, kun ostin sen, joten tämä oli ihan odotettavissa. Toppaukset siis muotoutuneet ja satula vaikuttaa hieman leveältä. Mun piti ostaa messuilta lampaankarva tuohon ensiavuksi, mutta se vähän unohtui. Eli karva tai penkin pieni kavennus, ne ovat to do-listalla. :)

      Poista
  3. Tyypillistä että onnettomuus sattuu just silloin kun vähän höllentää.
    Itselläni meni niin että kun oikeasti AINA käytän turvakenkiä, niin tasan kerran en niitä jalkaan laittanut kun piti vaan taluttaa hevonen karsinasta ulos, niin eikös silloin se suuri hevonen säikähdä, hyppää jalan päälle ja huonosti kävi. Sitä sitten paranneltiin seuraavat pari kuukautta. Ei siis saisi yhtään ajatella että "no jos nyt tän yhden kerran.." :D Onneksi sulla on "vararatsastaja"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Ei ne onnettomuudet kello kaulassa tule, vieläkään. :( Sitä ei vaan tahdo koskaan oppia!

      "Ihan nopeasti vaan" tai "jos nyt tämän kerran" ovat niitä kuuluisia viimeisiä sanoja... :(

      Poista
  4. Voi ei mikä haaveri! :( paranemisia!
    Olen kerran lastannut ekaa hevostani ilman hanskoja, niin että se poistui vauhdilla peruuttaen kopista. Enkä muuten päästänyt irti narusta kovin helposti... ai että niitä palovammoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, rupesi ihan käsiä kuumottamaan. :P

      Nämä minulle tänä keväänä tapahtuneet jutut olivat kaikki aika ylläreitä. Uudenvuoden aattona Salama teki ylläripoistumisen karsinasta (meni kippo nurin raketeista ja aikaisesta iltatallista), toisella kertaa hevonen (ei Salama...) potkaisi aivan suoraan reiteen heiniä viedessä täysin yllättäin ja kolmas äksidentti oli tämä. No, tekevälle sattuu, vaikka kuinka olisi tietoa, taitoa ja rutiinia.

      Poista
  5. Auts, toivottavasti selviät vaan parin päivän levolla. Tiedän niin tunteen, kun yhtäkkiä havahtuu siihen, että onkin tehnyt jotain hölmöä ihan vahingossa. Nimimerkillä kahden kepin kanssa harjailemassa varsaa ja se hetki, kun makaat karsinan lattialla miettien, että mitä helvettiä mä täällä ylipäätään tein?! Varsinkin, kun olin täysin päättänyt pysyä pois samasta tilasta varsan kanssa siihen asti, kunnes saa jalalle laittaa painoa.

    Sun vararatsastaja lähtee Salamalla kisoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun näissä elukoissa on joku magneetti - sinne ulos kummasti vaan hakeutuu, vaikka kuinka olisi määrä pysyä sohvalla.
      :D No, onneksi tällä hetkellä tallihommia on todella vähän (pojat ulkona 24/7 ja vapaa heinä), joten sen osalta on ihanan rentoa. Oli pää sitten kipeä tai ei. ;)

      Aika hyvin arvattu! Katsotaan miten meidän käy... :)

      Poista
  6. Itku miten harmi juttu! Paljon paranemisia sulle, Anni menee hienosti Salamalla ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikkuhiljaa elämä taas voittaa. :)

      Salama nielee helposti sitruunan, varsinkin mun kanssa, kun jään hinkuttamaan jotain tiettyä ihan turhaa juttua. Annin kanssa niillä on aina synkannut. Miksen heti tajunnut?! :D

      Poista
  7. Onneksi et jäänyt pahemmin jalkoihin! Kiire ja väsymys on kaikille tuttuja, pitäisi vaan aina olla 'hereillä' :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. :(

      Tämän viikon alku oli muutenkin tosi mainio: Meinasin ajaa ensin kolarin (ei ollut edes oma vika) ja samana päivänä kolaroin sitten hevosen kanssa, tällä kertaa ihan omaa tyhmyyttäni... No, piti tämäkin oppia kantapään kautta.

      Poista
  8. Oho, onneksi ei käynyt pahemmin!

    Suu muuten loksahti auki kun puhuit tosta vuodesta 2011 - kauan on tullu teidän touhuja näköjään seurattua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen on tullut kans kiiteltyä, ettei tällä kertaa käynyt kummemmin. Jännä reaktio myös Salamalta, mutta koirat ovat olleet sille vähän punainen vaate nyt, kun niitä on irtonaisina tullut lenkeillä jonkin verran vastaan. :( Nyt muistaa taas kummasti laittaa sen elukan kiinni!

      Äkkiä se aika kulkee!! :D Piti ihan itsekin kelata, että millonkas se Anni taivaalta tänne tipahti, kunnes muistin tämän hauskan yhteensattuman. :D

      Sillon mulle jäi tänne kotiin just hankittu Fanni ja Hennu, joka oli sen verran dynamiitti, että vähän hävetti tarjota sitä yhtään kenellekään. Annilla ja Hennulla kuitenkin synkkas kivasti. Ikävä kyllä se syksy 2011 oli paskoin ikinä hevosasioiden kannalta, mutta ehkä kaikilla oli sittenkin tarkoituksensa.

      Poista