Kärsin ja häpeän

Tuossa yhtenä päivänä kiipesin tarakalle - siis ratsuni selkään - ja pyysin kerrankin kuvaajan paikalle. Olin muutama päivä ennen nähnyt sopivan koulukisakutsun ja flunssan kourissa kuumeen pehmentäessä päätäni harkinnut jopa osallistumista. Sillä samalla hetkellä, kun ajattelin itseni ja Salaman kouluaitojen sisälle vieraassa paikassa, nousi pulssi tähtitieteelliseksi ja kädet tärräsivät. Siis jo pelkästä ajatuksesta, ihan hullua! Samaan aikaan pystyn kuitenkin järkevästi ajattelemaan ponioripäiviä ja niissä toimimista ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Se kouluohjelma olisi muuten ollut helppoakin helpompi He C-tasoinen raviohjelma. Siinä oli paljon tehtävää, jolloin ei välttämättä ehtisi tuhmailemaan välissä. Loistava paikka siis näyttää Läsipäälle kouluaitoja ja tuomariautoja ilman, että itse ohjelmassa olisi jotain kaamean vaikeaa. En kuitenkaan saanut vapaata siihen päivään. Onneksi sentään työnantajatahoni ymmärsi etuni, eikä minunkaan tarvinnut vielä kärsiä ja hävetä tämän enempää!

Salamalle on laadittu nyt jokunen aika sitten liikutussuunnitelma. Ensinnäkin, hevoset ovat nyt toistaiseksi yötä päivää ulkona ja tällä kokeilla tutkitaan sitä, miten Salaman pitsisukat reagoivat elämään: Tuleeko lisää vetreyttä, tasoittuuko pää ja mitä sanovat kintereet ja takapolvet. Liikutukset taas ovat kahden päivän sykleissä: Ekana päivänä vaikka kentällä, tokana maastoon, kolmantena vapaa, neljäntenä vaikka maastoilua, viidentenä kentälle, kuudentena vapaa jne. Tällä haetaan sitä, että ihmisen tarjoama liikunta on säännöllistä, mutta välissä on myös lepoja, joita tämän lihaksisto (tai lähinnä lihaksettomuus) tarvitsee.

Toistaiseksi tällä kokeilulla on saavutettu se, että satulavyö menee kiinni helpommin. Se on ollut ihan toivottavaa.

Kärsin ja häpeän. Tällaiseksi jäätäväksi banaaniksi Salama valuu, jollei kyydissä pysy skarppina jaa pidä hevosta suorana ja ylhäällä.

Takaisin näihin kuviin. Verkkasin Salaman omassa rauhassani ja voi että se oli kiva. Käynnissä hyvä, ravissa letkeä. Samalla sekunnilla, kun kuvaaja (jonka Salama näkee vain 180 senttisenä porkkanana) asettui portin pieleen, hirtti ruunan käsijarru kiinni. Siis aivan todella hirtti - ei auttanut pohje, raippa tai kaunis kehoitus. Tomppa oli samanlainen: Kun tiputin aina raipan pois ennen radalle menoa, ei auttanut enää mikään. Se jämähti samalla tavalla ja sitten liikuttiin kuin täi tervassa.

Turpa ja lavat ylös ja eteen. Salama toteaa, että aina pyytää voi ;)

Vaikka tykkään tästä hevosesta enemmän kuin muista yhteensä, on pakko todeta, miten haastava se toisinaan on. Maastossa reipas jyrä, jolloin se voi olla vähän vahva ja pohkeelle liiankin herkkä, kentällä taas halutessaan aivan kuuromykkä. Vieraassa paikassa taas kuuromykkä jyrä, jolla on erityisen kevyt etu- ja takapää.

No, siinä sitten yritin kevennellä ja hahmotella koulurataa. Sanotaanko lyhyenä yhteenvetona näin, että kisat jäävät vielä toistaiseksi haaveeksi. ;)

Pätkä harjoitusravia sivistysmielessä.