sunnuntai 28. helmikuuta 2016

SD-teamin blogi 5 vee

Tämän blogin ekan postauksen eka kuva. Kuvassa siis minä ja Tomboy 19v.
Onnea me: SD-teamin blogi täytti 25.2.2016 pyöreät viisi vuotta. Varmasti vähän sen kunniaksi aurinkokin on paistanut ja ulkoilma tuntunut entistä kutsuvammalta. Koska tälle viikolle osui vielä talvilomakin, on hevosasioita voinut harrastaa entistäkin enemmän!


Samppa treenaa tällä hetkellä hyvin. Kuolaimeton kärrynpyöräjuttu on osoittautunut tällä ponilla tällä hetkellä huippuhyväksi vempeleeksi. Koska lumihanki on parhaimmillaan nyt, ovat treenit sopivassa suhteessa painottuneet pellolle. Ponin perässä loikkiessa tulee itselleenkin näppärästi hiki.

Samppa on tehnyt viime aikoina paljon siirtymisiä ja tekeekin tällä hetkellä käynti-ravi-seis-sekoitusta yllättävän sievästi ollakseen näinkin raakile vielä. Seuraavaksi tapaillaan väistöjä, ekat avoaskeleet onkin jo otettu onnistuneesti.


Salamakin palasi satulan alle. Se tosiaan palailee pikkuhiljaa normikäyttöön ja jos kaikki menee kivasti, on ratsutusjaksosta jo puhuttu. Tämän hevosen kohdalla tosin liikaa ei sovi suunnitella tai haaveilla, mutta ainakin vielä mieli on virkeä ja askel on kevyt. Ne ovat tällä hetkellä sellaisia ominaisuuksia, joita syvästi arvostan - sen verran syvällä kynnettiin ihan tässä joulu-tammikuun taitteessa.


Koska poneista ei voi saada yliannostusta (vai voiko?), kirmasin tänään Raisan matkassa Minoksen ja Ponin luo. 

Minoksella on ehkä kaunein shettiksen pää, minkä olen livenä nähnyt. Siitä Raisa nappasikin pari sievää kuvaa. Tähän tapaukseen ja kuvaan liityn sen verran, että notkun ponin narun päässä. Jatkoin notkumista narun päässä, kun kuvausvehkeet vaihtuivat silaan ja ohjasajoharjoituksekseen. Tulta ja tappuraa ajoittain tarjoavassa Minoksessa on paljon samaa kuin Salamassakin. Joskus se veri vain virtaa... :)


Sitten Herra Poni. Sen ihailijakertoon liityin nyt minäkin. Pieni, sievä, tomera ja toimiva Poni esitti ensin Raisan kanssa kaikkia kivoja temppuja ohjasajaen, jonka jälkeen minäkin sain napata ohjat käsiini. Mukavaa päästä kokeilemaan muidenkin poneja, ohjasajo kun ei loppupeleissä olekaan ehkä niin simppeliä, miltä näyttää.

Tässä ollaan kääntymässä ympyrälle, jolloin ulko-ohja jää tarkoituksella hetkeksi löysemmälle ja ohjat jäävät vasempaan käteen.
Poni on kuluneen talven aikana treenannut paljon ohjasajaen ja sen huomasi: Kiltisti ja nyörästi se teki pyydetyt jutut, vaikka oma merkkikieleni vähän ponille tutusta poikkesikin. Suorastaan velvoitan Raisan kisaamaan tämän kanssa tänä vuonna!


8 kommenttia:

  1. hih, voi kun kirjotit kauniisti ruunista! istun täällä hymy korvissa... :D
    Poni on kyllä tosi toimiva otus ohjasajaessa, me ei tänään esitetty parastamme koska täytyyhän siitä kamerasta vetää ylimääräisiä paineita!! :D

    musta tuntuu että ehkä meidät kerran näkee jossain ohjasajoluokassa pyörähtämässä kuluvan vuoden aikana ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on hienot ponit! ;) Kun annat pikkusormen, ne vie koko käden... ;)

      Missäs käyttöluokkia mahtaa tänä vuonna olla? Niihin nyt ainakin. :)

      Poista
  2. Tämä jos jokin oli oikea hyvän mielen postaus, kiitos siitä :)
    Onnea (vähän myöhässä tosin) koko SD-teamille viidestä blogi vuodesta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tämä auringonpaiste saa ihan pään pehmeäksi, kaikki on niin kivaa ja ihanaa! :D Käsi sydämellä voin kertoa, että pari viimeistä päivää onkin ollut ihan yhtä ruusuilla tanssimista! Luulin vitsiksi, mutta eipäs ollutkaan.

      Poista
    2. Ihana kuulla, että teillä sujuu hyvin! Olette todellakin ansainneet sen :)
      t:sama anonyymi

      Poista
    3. Jossain mättää nyt, edelleen elämä on ihanaa! :D

      Poista
  3. Todella paljon onnea vähän yli viidestä vuodesta näin myöhäistoivotuksena!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koitetaan jaksaa vielä toisetkin viisi, ehkä. ;)

      Poista