keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Uskalla näkyä

 
Ikuinen marraskuu alkoi jo, vaikkei vielä ole edes marraskuu. Pimeys yllättää joka vuosi.

Hankin vihdoin oman Singerin ja pääsin toteuttamaan suunnitelmiani mahdollisimman näkyvästä lookista. Kävipä nimittäin niin onnettomasti, ettei tahdotunlaisia heijastimia enää löytynyt valmiina hyllystä. Lisäksi sitten viime talven, oli koristeltavia yhden sijaan kaksi.
Ensimmäisenä tuunasin molemmille Bilteman ponikokoisista heijastinloimista puoliloimet ja lisäsin niihin heijastimia. Yksityiskohdat eivät ehkä hivele silmää eli intoa oli jälleen enempi kuin taitoa, mutta lohdutin itseäni sillä, ettei niitä kukaan näe, koska yleensä on pimeää kuin tontun rekussa. Loimiin lisäsin hännän kohdille lenksut, mihin saa punaisen led-valon kiinni. 

Viimeisenä tein myös koeluontoisesti Sätkylle pipon. Siihen tuli heijastavat koristenauhat ja kaikki. Koska jemmasta ei löytynyt korvaosiin sopivaa kangasta, tuli pipo tarroilla vanhaan perushuppuun kiinni. 


Hukkapaloista syntyi Sätkylle myös varsin hohtava rintaremmi. Siinä on joustolliset kiinnityslenkit satulan pikkurenkaisiin. Jalkaheijastimia löytyikin ennestään pari sarjaa.


Siinä me pönötetään hämärtyvässä illassa. Pöö.


Salama sai oman loimen villavuorella. Fleece kun ei sovi hänen pirtaansa. Sille teen seuraavaksi huppuun jonkinlaisen heijastinhässäkän myös.


Punainen led-valo oli yllättävän näkyvä, vaikkei kuva annakaan sille oikeutta. Punaisten valojen mukana tuli myös valkoiset valot, eli sen voisi viritellä huppuun tai otsanpantaan. Näin valot ovat laillisesti sekä edessä että takana.


Nyt sitten vain latua, kun on pelit ja vehkeet. Jo muuten hiljensi autoilijatkin, kun mentiin pellonreunaa näissä koristeissa - taisi vihdoin vähän häikäistä.

6 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näyttää ja nyt kyllä näkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Lisäsin vielä loimeen jokusen heijastimen sivuille ja taakse... :'D

      Poista
  2. Wau, mielettömän hienot heijastinompelukset! :)

    VastaaPoista
  3. Saisko sulta tilata tuollaisia poni koossa :D

    VastaaPoista