(Ikävä) lokakuu

Syys-lokakuun taitteessa on jälleen kurkisteltu sinne synkemmälle puolelle. 

Reilu viikko näyttelyn jälkeen Salama sairastui. Jäätävä kuume, koko hevonen oli turvoksissa ja limakalvot sekä silmänvalkuaiset kellertävät. Se söi hengenpitimiksi kipulääkkeen voimin, mutta kahden viikon aikana laihtui hurjasti. Kuume sahasi viikon verran 39-40°C välillä ja epämukavuus oli käsinkosketeltavaa. Kävi jälleeen mielessä, että vieläkö se selviää näistä, mutta onneksi Salama on koko ikänsä juonut hyvin ja tilanne saatiin ratkaistua kotioloissa. Verikokeissa tulehdusarvot olivat koholla, mutta yllättäin muuten arvot olivat paremmat kuin koskaan. (Toim.huom. Maksa-arvot ovat aiemmin olleet koholla.)

Säteen takajalat pahimmillaan virustaudin jyllätessä.

Kun Salama näytti toipumisen merkkejä, tuli sama tauti Säteellekin. Oli siis viimeistään selvää, että kyseessä on seudulla rankasti jylläävä virus. Säde toipui taudista kuitenkin puolet nopeammin, vaikka sen takaset olivatkin tosi kipeät ja kuumekin sahasi 38-39°C välillä muutaman päivän. Poneille ko. tauti ei iskenyt ainakaan kunnolla, ne olivat pari päivää vähän vaisumpia, mutta kuume ei koskaan noussut. 

Oletettavasti myös tauti teki tuloaan, kun oli kengityspäivä tuossa kuun vaihteessa. Säteen kanssa on ollut hieman haasteita tietyissä asioissa kengityskäytöksen suhteen ja nyt niitä oli tavallista enemmän. Kävi sitten niin, että se jäi lopulta kokonaan ilman takakenkiä, kun se ei päästänyt vanhaa kengittäjää enää lähellekään. Homma alkoi hyvin, mutta sitten yhteistyökyky loppui eli tamma jännittyi ihan liikaa. Varmasti myös takaset olivat kipeät, sillä pari päivää tämän jälkeen ne turposivat ihan huolella. 

Frouva on varsin temperamenttinen ja sielukas peli, joka näemmä valitsee ihmiset ympärilleen itse. Uusi kengittäjä kävi laittamassa kengät ongelmitta reilu viikko myöhemmin ja homma meni ihan mukavasti. Tammaa kyllä jännitti ne tietyt työvaiheet (eli lähinnä äänet), mutta kengittäjän hevosenlukutaito oli ensiluokkaista. Näin konflikteja ei päässyt syntymään. Tamma jäi korvat hörössä katsomaan, mihin se kiva täti meni. Aiemmin ilme on ollut hieman, no, hapan.

Ongelmahan on siinä, ettei minun kanssa ongelmia ole. Saan vääntää jalkoja kengitysasentoon ja nostella niitä miten tykkään. Tehtiin ennen uuden sepän tuloa paljon harjoituksia asiaan liittyen ja videoin jokaisen session alusta loppuun. Se lähinnä nuokkui käytävällä alahuuli lerpallaan, kun roikuin jalassa kiinni. Silti koko episodi otti henkisesti koville, koska kengitys on varsin olennainen osa ratsuhevosen elämää.

Näiden pienten murheiden parissa on siis painittu tämä vuoden synkin aika. Silti mieli on ihan positiivinen: Salama on jälleen "full of life" eli menojalkaa vipattaa. Hevoset palasivat liikunnan pariin varovaisesti ja syksy on tullut Säteellekin. Vauhtia piisaa, mikä on tietty iloinen asia. Oikea laukka on Säteen mielestä nyt parasta (kesällä sitä ei saatu ulos vahingossakaan) ja käynti on vähän niin kuin turha askellaji. Ilmoittauduin muuten seuran harjoituskisoihinkin, jaiks.

On täällä tapahtunut muitain iloisia asioita: Risto aloitti ratsuopinnot. Kolmannella kerralla (kuvassa) se lähti jo minimaastolenkille ilman taluttajaa. Shettisten viisaus ja kyky oppia asioita on mahtavaa!