lauantai 30. kesäkuuta 2018

Ruuna Reipas ja satulamietintää


Satula-asiat ovat hyvin kaksipiippuisia juttuja. Tämä postaus tehty lähinnä muistiinpanomerkityksessä, katsotaan osuvatko omat ajatukset sovittajan kanssa myöhemmin yksiin.

Ihanaa koko satularumbassa on se, että  löytyy sopiva. Epämukavaa on se, että sopiva on jossain kohtaa aina epäsopiva. Ihanaa on se, että satula on sopimaton hevosen lihaksiston kehittymisen takia! (Eikä läskin tai sairasloman. Nekin ovat vaihtoehtoja.)


Viime päivinä huomattua: Satula kaipaa toimenpiteitä. Huopa valuu eteen ja hikiläiskä on hassu. Edestä kuiva ja takaa hikinen, lopussa kuva siitä. Se meinaa sitä, että ihana Venus on uusien paneelienkin kanssa tällä hetkellä ehkä liian kaareva ja se hengaa takapainoisena selässä. Se meinaa myös sitä, että rakkaudella ja hartaudella jumpattu selkä alkaa vihdoin nousemaan edestä!

Leveydeltään se tuntuisi olevan ihan hyvä edelleen. Salama on mallia leveä ja satulaa on vähän kavennettu leveydestä 34. Mainittakoon tähän väliin, että tässä Prestigen mallissa leveydet menevät eri tavoin kuin muissa saman valmistajan penkeissä.


Loppuraveja
Ja onhan siinä selässä vähän eroja. Tässä pikainen kuvakollaasi kolmelta vuodelta:

Kevät 2016, kun uusi satula tuli ja ratsu-ura urkeni. Ympyröitynä ns. ongelma-alue eli lapojen alue, lapakuopissa pysyi melkein vesi. Satula oli suht kaareva rungoltaan.
Kesä 2017. Pientä nousua havaittavissa, mutta edelleen kuoppaa pukkaa ja aurinko vielä korostaa selkää.
Satulaa muokattiin edestä tukevammaksi ja takaa tyhjemmäksi.
Selkä nyt 28.6.2018. Satula on ollut selässä, siitä syystä selässä pientä painaumaa.
Kuvasta "fileen" kasvua ei oikein näe, mutta käsin tuossa kohdin on tunnettavissa ihan oikea lihas.
Hikijälki 29.6.2018
Saa nähdä, saadaanko tästä penkistä vielä kalu. Saisi tulla. 

6 kommenttia:

  1. Voin suositella Kangasalan klinikalta Luhtisen Juttaa. Tekee toppaamalla ihmeitä vastaavissa ongelmissa, joita meilläkin säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa, on :). Satulaa ei ole tarvinnut vaihtaa neljään vuoteen, vaikka selkä muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :) Noissa sepissä kun on eroja, osa tietää mitä tekee ja osa ei...

      Poista
  2. toivottavasti teidän penkistä saadaan vielä hyvä Salamalle! :) Itsekin olen ihan In Love meidän estesatulaan, Prestige Versaillesiin. Huomaan ratsastavani sillä paljon enemmän kun koulusatulalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Mä edelleen haaveilen salaa koulusatulasta, mutta itseni tietäen se jäisi kuitenkin pölyttymään. Nyt kun meillä on oma Lambi (=lampaankarvasatula), niin voin lepuutella koulusatulakaipuutani sen kanssa. Tuo Venus on ollut tähän asti täydellinen, toivottavasti jokin taikatemppu antaisi sille lisää aikaa vielä. Jos ei, niin toivon jatkajan löytyvän saman merkin alta. :D

      Poista
  3. Täältä myös suositukset Jutalle! On aikaisemmin tehnyt hevoshierojan hommia, niin ymmärtää myös lihaksiston päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksista. Sellaiset ovat aina hyväksi. ;) Nimim. otin kerran yhden palveluntuottajan "omin päin" ja lopputulos oli vähintään mielenkiintoinen...

      Poista