sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kuin kala vedessä (estekisat)


Salaman hätähuuto kouluratsastuskisoja vastaan kuultiin vihdoin. Tänään se pääsi elämänsä oikeisiin estekisoihin, Littoisiin 1-tason kisoihin.

Se oli kuin kala vedessä siellä. Sillä oli lystiä, välillä vähän liiankin. :D


Ekana hölkättiin puomiluokka alle, menin sen itse. Verkassa se oli vähän kenguru, mutta kuulolla. Radalla maisemat kiinnostivat ja kun ystävällisesti muistutin keskittymisestä, lensi peräsin. 

Puomeihin se suhtautui suurella vakavuudella ja useamman esteen yli se loikkasi kivasti. Välillä se innostui vähän pukkailemaan esteen jälkeen, mutta pysyi kuulolla. Selvästi innokas ja tarjosi laukkaa. Siitä se sai tietenkin suuret kehut.


Tuloksena nollarata ja ruusuke muistoksi.

Toisena luokkana Elina hyppäsi 40cm. Ja nimenomaan hyppäsi, Salama oli ihan liekeissä. :D Harmillisesti yksi puomi tippui ja sitä Salama vielä itsekin kirosi, pukkasi ja potkaisi estettä vielä alastulon jälkeen. Lähes koko radan se eteni laukassa, vain parissa kohtaa piti vaihtaa laukka ravin kautta ja parissa kurvissa piti vähän ottaa tasapainoa haltuun ravin kautta. Radan jälkeen käsissäni oli tyytyväinen hevonen, joka kaiketi teki lajivalintansa näin. Salkku sai myös ruusukkeen tästäkin luokasta muistoksi. Video tästä postauksen lopussa.

Sitten valtava kuvatulva, kuvista kiitos Annille!



Jihuu!



Tuomariteltta. Iik.


Hupsista.


















Tässä vielä video 40cm radasta:

10 kommenttia:

  1. Salamastahan on kuoriutunut suorastaan kisatykki! Ihanaa lukea tällaisia juttuja, kun muistaa, miten epätoivoiselta Salaman tilanne vielä pari vuotta sitten näytti. Kannatti olla antamatta periksi! Toivottavasti hyvä vointi jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kultaa muistot äkkiä! Tosin pieni muistutus noista kurjista ajoista tuli, kun siivosin lipaston laatikoita: Pahvilaatikollinen ell-papereita hujan hajan. :/ No, tässä tapauksessa kannatti pitää pintansa ja koittaa. Kiva tuli, vaikkei vielä mitenkään valmis. :) Ja kyllä, hyvää vointia todellakin toivotaan - tämähän on suorastaan ihanaa!

      Poista
  2. Hyvä te! Samaa mieltä kuin yllä, näitä on kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :) Ja on kivaa harrastaa pitkästä aikaa normaalisti. :D

      Poista
  3. En kestä, ihana Salama!! :) sitä selvästi harmitti pudotus :D Totti saattaa tehdä ihan samaa eli pukittaa jos puomi tippuu. Ja sekin rakastaa hyppäämistä! Pitäisi vaan itse rohkaistua hyppäämään säännöllisesti, ei se muulla helpotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salkkuli oli itseasiassa varsin miellyttävä ratsastaa. :D Vähän kuumakalle, mutta varsin reagoiva. Selkeä vastalause kouluratsastusta kohtaan. xD

      Poista
  4. Hyvä Salama!
    Toi sen ilme kuvassa, jossa ruusuketta asetetaan :D

    VastaaPoista
  5. Mahtavat kuvat ja ihanaa protestointia :D

    VastaaPoista