sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Koomikon välipala ja kolmas sija


Tänään korkattiin kisakausi. Vuorossa olivat harkkakisat "naapurissa" eli vajaan 10min ajomatkan päässä. Molemmat saivat tepastella raviohjelman.

Tallistani pakattiin autoon Samppa ja Salama. Nämä olisivat Sampan ihan ekat kisat ratsain ja Salamalle vähän niin kuin pala kakkua, ettei radalle tarvitsisi jäätyä aina ja joka kerta. (Eipä, toteaisi Salama tähän nyt.)

Jo eilen, kun jätin auton trailereineen tarhan viereen, oli Salama kärppänä portilla ja teki ehkä kuopimisen maailmanennätyksen - minne mennään, milloin mennään, mitä tehdään?! Jos jotain hyvää, niin nuoreksi hevoseksi se on varsin rutinoitunut matkustaja ja tykkää reissata.


Kisapaikalla oltiin tietty hyvissä ajoin. Ajattelin siinä vähän talutella Salkkua, jotta Elina pääsee sitten suoraan hommiin. Salama kävi pitkästä aikaa jokseenkin kierroksilla ja lopulta ihan viaton orava sai sen lopullisesti jämähtämään lentävään lohikäärmemoodiin. No, tulipahan käveltyä!

Kerrottakoon tähän väliin, että toinen poniini käyttäytyi astuneeksi oriksi varsin kiltisti. Tämä olikin lähes ensimmäinen reissu pois kotoa viime kesän jälkeen (ellei siis yhtä eläinlääkärireissua lasketa), joten odotin pahempaa, vaikka itse ori umpikiltti otus onkin.


Ekana vuorossa oli Samppa lähtönumerolla 2. Verkka meni hienosti ja alkurata samoin. Sitten Koomikko totesi, että tämä homma on nyt nähty ja loikkasi kouluaidan yli takaisin verkkaan. Jotain tällaista lupsakkaa mielenvirkistystä vähän pelkäsin ja odottelinkin, koska tunnen ponini jo kuin omat taskuni. Aina löytyy se yllätysmomentti!

Mutta koska kyseessä olivat harjoituskisat, sai radan jatkaa loppuun. Se meni ihan OK ja pisteitä rapsahti paperiin 60% ja risat eli ihan kelpo tulos. Sillä olisi napsahtanut luokassa kolmas sija. Paperissa oli muutama seiska ja keskiarvo tosiaan siellä kuuden kieppeillä. Alisalle suuri kiitos siististä ja tarkasta ratsastuksesta!

Lopputervehdys. Sampan kuvat tärähtivät lähes kaikki, joten nyt tyydytään näihin.

Salama starttasi neljäntenä. Harvinaista katsella radalla omaa ponia ja seurata samalla omaa hevosta maneesin toisessa päädyssä valmistautumassa. Salkku käyttäytyi ratsain kuten 6-vuotiaan hevosen kuuluukin eli pysyi pöksyissään verkassa ja näytti ihan järkevältä muutenkin.

Salkun rata alkoi kivasti, huomasin sen kyttäävän vähän tuomarin pöytää ja toisen pitkän sivun peiliä. Niiden kohdalla pitikin sitten vähän jämähtää eli hyytyä ihan totaalisesti. Kaiken kruunasi kakkahätä, joka yllätti ekaa keskiympyrää tehdessä. Salkku ei edes ikinä kakkaa ratsastaessa tai ainakin hyvin harvoin, joten se päätti pysähtyä kyykkyjaskalle sitten niille sijoille kuin mikäkin kuriton tuntiponi konsanaan. Sillattii.


Muuten homma meni sitten ihan jeesjees eli prosentteja kertyi 59% ja risat. Näillä otettiin talteen sitten kolmas sija!

Jos jotain, niin liikkua tämä olisi saanut paremmin eteen, mutta niinhän ne aina. Ei se kuitenkaan ihan kuollut pystyyn, kuten esimerkiksi viime syksynä samassa paikassa. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan koitokseen!

2 kommenttia:

  1. Hieno homma, että saitte positiivisen kokemuksen kisoista ja onnittelut kolmannesta sijasta! Kieltämättä vähän raskaalta videolla vaikuttaisi Salama ratsastaa, mutta kokemuksesta tiedän, kuinka hankalaa se on käsijarrupäällejämähtänyttä hevosta ratsastaa maaliin. Veikkaanpa, että sellaisilla radoilla Salaman liikkuminen helpottuu kouluaitojen sisällä, missä on laukkaa mukana, eikä ole niin paljon käyntiä, mutta niiden aika on sitten myöhemmin. Hienosti ja kiltisti meni!

    Ja onpa erittäin tyylikäs poniratsukko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salkku on siitä metka, että ensin riehutaan ja sitten jäädytään ihan totaalisesti. :D Seuraava rata koitetaan ulkopuolisena raipan kanssa, jospa siitä olisi jotain iloa. Salkulle voisi sopia hyvin myös ne nuorten ryhmäratsastusluokat, joita tosin harvakseltaan enää on. Itse en kyllä selkään menisi, mutta kuitenkin. xD

      Salama on vähän hitaasti lämpeävää sorttia kaikelle, joten eiköhän tässä(kin) vaan toistot ja rutiini auta. :)

      Poista