lauantai 18. tammikuuta 2020

Kuluneen viikon touhuja


Eka maastolenkki check. Sätky kulki uteliaasti eteenpäin ja mitään pelkäämättä. 

Paitsi, virtaava vesi on ehkä maailmanloppu. Siispä meillä on pientä treeniä tiedossa kiviojan parissa. Toivottavasti keksin jostain pian Salamalle jonkun satulan, niin saadaan Salkkupoika mukaan lenkille. Anni ei kuulemma halua tulla ilman, ihme juttu. Salama on pelännyt elämässään monia asioita, mutta kiviojan ylityksessä hän on meidän tallin ylipäällikkö. Siispä hän saa jakaa Sätkylle tässä asiassa viisaita neuvojaan.


Myrsky. Yhtenä päivänä tässä tuuli kovin. Pari puuta kaatui ja hevoset olivat ihan tuulen viemää. Isot hepat toki käärittiin pumpuliin ja pelastettiin sisälle jo alkuillasta.

Sätky on asunut muuten pihatossa ennen, joten karsinaan tottuminen vei jokusen päivän. Alkuun karsina oli kuin räjähdyksen jäljiltä joka aamu, mutta pikkuhiljaa se on siistiytynyt.

Suunnittelin tässä kylläkin taas koko tallikompleksin muuttamista pihatoksi, mutta en keksinyt vieläkään järkevää pohjaratkaisua nykyisille rakennuksille. Siispä näillä mennään ja poneille tuo nykyinen pihatto onkin just perfect. Kesäaikaan asia on tietty eri, silloin kaikki sopii ulos 24/7. 


Tuhotiimi. Nämä ovat kyllä varsinainen parivaljakko! Ponit hengaavat omissa oloissaan kylki kyljessä ja sitten nämä kaksi ovat jossain tekemässä pahojaan kylki kyljessä. 

Kuluneen viikon aikana mm. tarhan välitolppa on murhattu kahdesti, Sätkyn uusi Horseware on imelletty ja kaulakappaleen tarra hävitetty, Salaman sadeloimen heijastimet revitty paloiksi kentälle, heinälaarin reunalauta eliminoitu, kottikärryt kaadettu noin 3454 kertaa ja ja.. 

Ihan viattomia.

Olen niin iloinen, kun Sätky löytyi ja sain hänet tänne meille. <3 Niin samanlainen, mutta silti ihan erilainen kuin veljensä. Sätky on luonteeltaan tosi vahva, mutta silti hyvin palvelualtis. Salama taas on herkempi ja ei niin vahvaluonteinen, vaikka viisas kaveri onkin.

Pientä ja täysin normaalia 5 veen uhmaa Sätkyllä on toki ollut, mutta toistaiseksi kaikesta on pienellä neuvottelulla selvitty. On ihan normaalia, että uudessa kodissa täytyy kokeilla tiettyjä juttuja, että onko pakko.

Ja jos menneitä muistellaan, niin kautta aikojen parhaat hevoseni ovat kaikki olleet tammoja! Säteellä on muuten sama syntymäpäivä kuin Dukella, vuosi toki eri...


Mun ja meidän aamupäiväteet. T. Sätky

2 kommenttia:

  1. Minä puolestani olen niiiin iloinen, että juuri sinä löysit Sätkyn!!! <3 Ja kieltämättä meidän tontilla tuhotyöt on olleet nyt minimissä. :)
    -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja voin vain kuvitella, miten leppoisaa teillä on nyt. :D xD

      Poista