keskiviikko 30. elokuuta 2017

Iltavilli


Meillä on poni, joka sittenkin elää. Kaveri sen rinnalla tosin on harmaantunut ja muuttunut (tylsäksi) aikuiseksi hevoseksi suurimmaksi osaksi aikaa.

Se poni. Se on Pilkku, joka oli aiemmin Sampan mielivallan ja tehotreenin alla. Syötin poneille hirveitä määriä ruokaa, jotta ne pysyvät lihoissaan. Silti ne olivat vähän nuupeita, koska oripaini vei kaikki mehut. Kuukausi yksineloa talon ainoana ponina on tuonut Pilkulle sopivasti viiruvirtaa ja lisää pläskiä. Tälle ponille se on vain eduksi.

Kas näin kulkee Pilkun askel, kun on iltavillin aika:


Tuon saman lenkin se kirmaa täyttää laukkaa noin viidesti. Ja sen jälkeen kiusataan toki Salamaa.



Levitointi. Ponin estävä puolustautumismekanismi.
 Ja mitä tulee tylsään aikuiseen, niin turkoosi jumppapallo on todellakin saanut vain olla. Pilkku ei taaskaan palloista välitä.

Karmea tausta, mutta ihku Pilkku.

Piklu on muutakin uin villi. Hän on myös reipas nuori, joka liikkuu kolmesti viikossa jollain tapaa. 

Eilen hänellä oli sellaiset nuoren ponin puomitreenit, joissa pidtään hyvä fiilis yllä parilla hassulla toistolla. Tehtävänä oli helppo pääty-ympyrä ravissa ja siitä kolmen puomin jumppasarja pitkällä sivulla laukassa.

Ilokseni tossu nousee kevyesti ja poni käyttää niveliään paremmin. Liikettä ravissa Pilkulla kyllä piisaa, mutta toivoisin sen koukistavan jalkojaan paremmin. Pieni puomijumppa ohjasajaen ja välillä ratsain onkin sille näemmä hyvää treeniä.



4 kommenttia:

  1. Iltavillit kyllä piristävät kenen tahansa päivää! Ja voi miten Salama onkin taas vaalentunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. :D Salama on todella kerännyt nyt vauhdilla hopealantteja kylkiinsä. Ihan eri näköinen kaiffari taas!

      Poista
  2. Mulla tuli iltavillistä mieleen koira kylvyn jälkeen :D Samanlaista hepulointia.

    VastaaPoista

Blog Widget by LinkWithin