Happy Zalami

Salama on kestänyt kävelykuurinsa just ja just. Avainsana onneen on tällä kertaa ollut ääntä eristävä korvahuppu - kovin Ruuna Reipas aina tuijottelee ojia ja etsii hyvää syytä iloitella, mutta myssy päässä järkikin pysyy siellä missä pitääkin. Tai ainakin paljon paremmin! Kyttäämiseen taipuvainen kun on, saa se viimeisen kimmokkeen usein ääniärsytyksestä. Huppu on siis varsinkin maastossa vallan kätevä, vaikka alkuun olinkin hyvin skeptinen sen suhteen. En ole lainkaan korvahuppuihminen, mutta suojaahan tuo ötököiltäkin. Eli monta hyötyä samassa kaiketi.

Ei tässä silti mitään viilipyttyjä olla, varsinkaan nyt kun ruoho vihertää. Ensimmäiset päivät syöttelen sitä aina narusta, jotta tottuu pikkuhiljaa uuteen makuun. Ihan vähän piti käydä keskustelua siitä, kuka vie mihin milloinkin. Ruuna Reipas on itkupotkuraivareihin taipuvainen ja kun ei alkuun päässyt syömään ruohoa oman tahtonsa mukaisesti (= koko ajan) piti vähän olla tuhmeliini ja koitella rajoja. Joka vuosi sama juttu ja ketjunaru on edelleen pop. Sittemmin on jälleen kuljettu kurissa ja nuhteessa, kun ruohomania vähän hellittää ekojen päivien jälkeen.

Suomipojan järkihattu.

Kun sitten ruohotarhan portit vihdoin aukeavat, on Salamalla lystiä. Yleensä tosin vain ekat 10 sekuntia, mutta tänä vuonna se on jo vajaan viikon ajan pyrähdellyt tarhan päästä päähän ja juoksennellut enemmän kuin syönyt. Harvinaista.

Etujalka on voinut hyvin ja kylmäpussia on näytetty sille ahkerasti. Ratsain etujaloissa on pidetty pinteleitä ja silloin on niin kovin true-dressage-meiningit että. Kävelyä saisi harrastaa mahdollisemman kovalla pohjalla ja sille onkin nyt optimaaliset oltavat muutaman hellepäivän jälkeen. Kerrankin näin päin.

Ja sitten kun tilanne vihdoin rauhoittui, sain asetukset kamerasta vihdoin edes sinne päin.

Salamaa kutsutaan  toisinaan kotipuolessa Yrmypetteriksi. 

Kiiltokuvahevoseni.

Ja sama pöllöilyä vielä videollakin:

Linkki videoon