Elämää, ei sen enempää

Elämää ilman Tomppaa on takana yksi viikko. Arki tuntuu kovin tyhjältä ilman Ison Valkoisen metkuja, mutta pelkkää tylsyyttäkään emme ole joutuneet kokemaan, kiitos pienten arkisten kommelluksien. Ehkä suurin koettelemus oli edessä loppuviikosta, kun siivoilin tallia ja seinällä oleva iso liitutaulu, jossa on mm. ruokintaohjeet, kaipasi päivitystä. En kuitenkaan pystynyt siihen, koska silloin minun olisi pitänyt pyyhkiä Tom pois - se tuntui sillä hetkellä siltä, että sillä sienenvedolla pyyhkisin koko hevosen pois ajatuksistani ja muistoistani. Niin jännä on ihmismieli, kun omaa suruaan on ajoittain vaikea hallita. Vaikeinta on ehkä se, etten enää voi vain hypätä auton rattiin ja ajaa hurauttaa Tompan luo. Nyt saan vain katsella iltaisin pilvien reunoille, josko siellä Iso Valkoinen kirmailisi villinä ja vapaana... Kaikki sen varusteet, harjat ja suitset ovat omilla paikoillaan nimilappujen kera. Ne saavat puolestani olla siinä ties kuinka kauan.

Kotikulmilla Fanni on harjoitellut erinäisiä koulukiemuroita, tosin se on saanut lupaamani rennomman jakson ja on liikkunut suurin piirtein joka toinen päivä ratsain ja välillä välipäivinä taluttaen, lähinnä ruohoa syöden ja välillä sen kanssa on harjoiteltu traileriin menoa vaihtelevalla menestyksellä. Se tulee koppiin melko helposti, mutta siellä seisominen luukut kiinni aiheuttaa pientä paniikkia. Etenemme silläkin saralla pikkuhiljaa kiirehtimättä. Sen verran murheita sen kanssa on nyt koettu, että Tompan satula ei sovikaan sille niin hyvin kuin ensin ajattelin, joten "joudumme" asioimaan satulakaupoilla lähiaikoina.

Hennu on myöskin saanut "oman" ihmisen, A "eksyi" kuin tilauksesta meille ja tulee pikkutamman kanssa juttuun paremmin kuin hyvin. Ehkä heistä poikii vielä jotain suurta ajan kanssa... ;)

Fanni sai kokeilla vähän yllättäinkin talutusratsuna oloa. Hän oli kuin mikäkin viilipytty, yhtäkään ylimääräistä sivuaskelta se ei ottanut, kun pikkuihminen oli kyydissä!