Pyörittelin taas ihan hölmöjä, joskin realistisesti ajateltuna järkeviä hevoskuvioita mielessään. Päätin kumminkin jälleen painaa delete-nappia ja varastoida ne ideat jonnekin takavasemmalle.
Tein itseni kanssa aikanaan sopimuksen, että Tom on meillä on aina. Siis ihan ikuisesti, kunnes siitä aika jättää. Olen sen sille luvannut, eikä tosin esim. myynti ole ikinä tullutkaan edes mieleen. Ensinnäkin sille olisi luultavasti mahdotonta löytää "se oikea koti", toiseksi sillä alkaa tulemaan ikä vastaan, enkä henkilökohtaisesti pidä siitä, että vanhoja hevosia laitetaan eteenpäin. Hennu on lyhyessä ajassa (eli tämän 1,5v. aikana) ansainnut paikkansa myös tallin "ainaisjäsenenä", eikä siitä luopuminen tällä hetkellä olisi edes mitenkään mahdollista.
Mikä sitten on ongelma? Toinen sopimus itseni kanssa oli se, että vietän mm. kilpailullisesti hiljaiseloa opiskelujeni ajan ja sen jälkeen palaan työelämään ja jatkan hevosteluja normaaliin tapaan ja ehkä jopa haaveilen kehittyväni. Valmistuminen häämöttää yllättäin jo kuuden viikon päässä, josta työt alkavat sitten suoraan. Tällä hevoskalustolla eteneminen on kuitenkin mahdotonta - Tomppiksella on esteenään ne perinteiset terveydelliset syyt ja lievät käytösongelmat ja Hennun olen aikoja sitten hyväksynyt sellaisena kuin se on. Olisi suorastaan typerää yrittää kiivetä puuhun takaperin, vaikkakin helpolla tasolla se on ihan mukavaa ja mielekästäkin. Mielekkyys ja hevosen hyvä asenne olisivat muisto vain, jos siltä vaatisi liikaa, kuin mitä se voisi antaa. Hennun kanssa sen sijaan saa harrastaa mukavasti ja turvallisesti, käydä kissanristiäisissä kääntymässä, eli sikäli omaa kilpailuhaluaan pystyy pitämään hallinnassa. Tarvitsen siis hevosen, jolla voisi edes jotenkin harrastaa täysipainoisesti, pääasiassa tietenkin kotikulmilla ja silloin tällöin valmennuksissa/tunneilla ja ehkä joskus tulevaisuudessa pikkukisoissakin.
Jos järki voittaisi, niin mitä enää tehdä sydämellä? Molemmat hevoseni ovat kuitenkin tähän elämäntilanteeseen ihan riittäviä ja kummastakaan en halua luopua, mikä tosin on tietenkin ennemmin tai myöhemmin edessä. Ensin Hennu oli seuraneiti ja Tom uljas ykkösratsuni, mutta nyt tämä asetelma on kääntynyt toisinpäin Tompan viettäessä osa-aikaeläkepäiviä.
Voin sen verran paljastaa haaveitani, että haluaisin kivan suokin. Sellaisen, jolla voisi monipuolisesti harrastaa "vähän kaikkea". Lisäksi sen pitäisi olla kiva ja kiltti, ei mielellään kauhean pieni, muttei mikään jytkykään. Yllättävää kyllä, väritoiveita ei ole (tämähän on se olennaisin!), eikä sukupuolellakaan olisi niin suurta merkitystä, tammat luonnollisesti ovat sydäntäni lähellä. Tähän astisen elämäni parhaat kisareissut ja -muistot ajoittuvat siihen aikaan, kun kilpailin Kallella, Essulla ja Misulla. Silloin kaikki oli kohdillaan taustatiimiä myöten. Ei sillä, että nykyään asiat olisivat jotenkin huonommin, mutta vanhoja kivoja juttuja on silloin tällöin kiva muistella. En haaveile valmiista paketista, vaan sellaisesta, jonka kanssa voisi yhdessä edetä ja katsoa, mihin asti rahkeet riittävät. Vähän niin kuin Essun ja Misun kanssa tuli tehtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti