Saanko esitellä meidän "varhaiseläkeläisen"?
Katso video alta, mustat paholaiset 2 kpl ovat rekvisiittaa:
Nyt se jonkin aikaa kypsynyt päätös on tehty. Salamalta ei enää vaadita ratsuhevosen uralla muuta kuin silloin tällöin leppoisaa liikuntaa kunnon ylläpitämiseksi. Toinen nöyrä toive olisi, että hengissä sietäisi pysyä.
Kun Fanni kuoli kahdeksan vuotta sitten jouluaattona lyhyen, mutta tuskaisen sairastelukierteen jälkeen, lupasin Salamalle ja Dukelle arvokkaan elämän. Ei mysteerejä, ei aukkoja historiaan, ei turhaa kipua.
Duken kanssa kävi miten kävi, mutta en voi myöskään kehua CV:ssä Salaman kanssa muuten kuin siten, että eläinlääketiede on tullut hyvinkin tutuksi. Sen kanssa elämä on ollut todellakin seikkailu, jossa päämäärä on vaihtunut toinen toisensa jälkeen.
Lemmikkihevosen rooli sopii hänelle hyvin. Se on vilkkaudestaan huolimatta kiltti hoitaa, suht vaivaton käsitellä arjessa ja ennen kaikkea Salama tykkää touhuta ihmisten kanssa maastakäsin. Seuraheppana se on mitä mainioin, koska ei ole esim. läheisriippuvainen. Ratsujuttu yhtäänkään tavoitteellisesti ei ole kuitenkaan sen juttu, mutta ehkä maastolenkki silloin tällöin on sittenkin ihan okei. (Jos palkasta sovitaan.)
Mitä uusi vuosi sitten tuo tullessaan?
Toivottavasti välillä vähän onnea ja tasapainoa. Ehkä se, ettei väkisin yritä tehdä mahdottomasta totta, on jo ensimmäinen askel siihen?
Ensi viikolla menen ratsastamaan muualle ensimmäisen kerran. Sillä teemalla on tarkoitus aloittaa uusi vuosi. Salkkuli harrastaa aktiivista käyntiharrastustaan sillä välin kotona, tietty. :)
Mä luulen, että Salama on täysin tyytyväinen tähän varhaiseen "eläkkeelle" jäämiseen ja en ihmettelisi yhtään, jos vahingossa ja täysin huomaamatta se jonkin ajan kuluttua olisikin ihan "normaalisti" liikkeellä. Joskus se vaan on niin, että kun tavallaan lakkaa yrittämästä, niin kaikki onnistuukin ihan itsestään. Kaikessa asiassa tämä ei tietenkään toimi.
VastaaPoistaPalasin teksteissäsi tuohon 8 vuoden takaiseen jouluun ja Duken menetykseen. Ne ja oma menetykseni kuukauden takaa on varsin oiva esimerkki siitä, että tätä harrastusta ja elämää pitää elää mahdollisimman hyvin ja täydellä sydämellä joka päivä, koska huomisesta ei koskaan tiedä, kun sitä ei välttämättä edes tule.
Toivon sinulle ja meille kaikille ensi vuodelle niitä onnen hetkiä, jotta selviämme myös niistä huonoista päivistä <3
Veikkaan kanssa, ettei Salkkua harmita yhtään, ettei joudu koulusulkeisiin useampana päivänä viikossa. ;) Toki pieni taso pitää ylläpitää, jotta ratsastettavuus pysyy siedettävänä. Liikettä täytyy myös tasaisesti tarjota, etteivät metaboliset vaivat yllättäisi enää. Mutta onnistuu se onneksi muuten kuin ratsainkin, jos sileän treeni ei hotsita heppaa. ;) Ja olen samaa mieltä, joskus asiat vain onnistuvat, kun lakkaa yrittämästä liikaa. Toivottavasti nytkin.
PoistaIhanaa joulun aikaa teille sinne Anu! <3 Tämä harrastus on niin ihanan raadollinen, tänään huipulla ja huomenna montun reunalla, eikä läheskään kaikkeen pysty vaikuttamaan mitenkään... :(