Satulavyövertailua

Lapsihevonen joutui taas koekaniiniksi.

Salama on silloin tällöin tässä saanut pitää selässään satulaa. Välillä on ihan huvin ja urheilun vuoksi käyty taluttaen kävelyllä satula selässä, välillä on ohjasajettu satulaa hyödyntäen ja ne kaksi kertaa käyty kyydissäkin. Sillä on satulana joustorunkoinen Flexible Inspiration 34/16,5" ja vyönä ollut aiemmin tavallinen Kiefferin muotoiltu, mutta suora vyö lampaankarvapehmusteella. Olen huomannut, että vaikka kuinka laitan satulan oikealle paikalle taakse (joustorunkoinen satuloidaan hieman tavallista satulaa taaemmas), se suorastaan hypähtää eteenpäin lapojen päälle vyötä kiristettäessä. Salamalla on ihana, hyväsäkäinen selkä, jossa satulan pitäisi kyllä pysyä paikoillaan eli oli aika lähteä etsimään syyllistä tähän. Tylsähän se on tepsutella vyö kainaloissa kiristäen, saatikka sitten kun pitäisi ratsastajaakin joskus kantaa.

Tänään posti toi Viljarshopista paketin, missä oli Nortonin hieman muotoiltu, painetta tasaava leveä kouluvyö koossa 60cm. Se muistuttaa yllättävän paljon Wintecin Cair-vyötä, mikä on maailmanlaajuisesti tutkitusti hyväksi havaittu patentoidun ilmasysteeminsä ansiosta. Hieman skeptisenä en kuitenkaan halunnut vielä satsata sellaiseen, vaikka tutuiltakin olen kuullut pelkkiä hyviä kokemuksia siitä. Halusin jotain synteettistä materiaalia olevan vyön, mikä on helppo pitää puhtaana. Nahkavyöt ovat kivoja ja niitä löytyy myös monenlaisina kiemuroina ja banaaneina, mutta en pidä nahkavöistä arkisessa käytössä. Pienen lisähaasteen vyön metsästykseen tarjosi myös satulani älyttömän paksut vastinhihnat, joihin ei mikä tahansa solki aina mahdukaan...

Vasemmalla suora vyö, oikealla uusi muotoiltu vyö. Vyöt ovat yhtä napakat. Huomaatko eron?

Yllä oleva kuva kertoo selvää kieltä: Vasemmalla satula on siirtynyt lavan päälle, vyö tehnyt ryppyjä kainaloon ja vääntänyt vastinhihnat vinoon. Oikealla on uusi vyö, joka jättää kainaloille kivasti tilaa ja satula pysyy paikoillaan, myös vastinhihnat ovat suorassa. Varsakaan ei kiukutellut vyötä kiristäessä eli ero on aika valtava!

Seuraavana missiona metsästän ponin valjakkovaljaisiin mutkavyön... ;) 

Eilen alkuviikosta tilaamani lämmitettävä vesikuppi sitten saapui. Se askarreltiin tarhan puolelle ja lämmityspuolta testaillaan sitten, kun ilmat vähän viilenevät.

Salama ihmettelemässä elämän ihmeitä.

Gubbe ja uusi vesikupin täyttöveräjä paikoillaan.

Päivän kuva-arvoitus: Arvatkaa kumman hepan varjo tässä on?

Missä ne tavalliset tallaajat ovat?

Jos on erääseen vilkkaaseen keskustelupalstaan uskominen, hevosihmiset jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään: Kukkahattutäteihin ja tosimiehiin. Näiden välissä on erittäin syvä kuilu, eli kuulut jompaan kumpaan, piste. Onko niitä tavan tallaajia sitten missään?

Puhun siis hevosten käsittelystä ja koulutuksesta. Tästä olen kirjoittanut pari kertaa ennenkin, mutta jälleen havahduin miettimään asiaa. Montyn show HIHS:issä sai aikaan toivottua keskustelua, minkä moni ymmärsi vain kukkahattutätien hysterisoinniksi. Mutta onko näin? Monessa vasta-argumentissa piilee totuuden siemen. Voiko ihminen puhua hevosta? Olisitko sinä sellaisen ihmisen ystävä, joka jahtaa ja ahdistelee sinua loputtomiin? Entä onko ihmisen vallanhimo mennyt liian pitkälle? Ihminen on vain sellainen. Ihminen pyrkii johtamaan, hajoittamaan ja hallitsemaan, joskus juurikin keinoja kaihtamatta. Miksei hevosen kanssa voi vain olla hyvä kaveri ilman hysteeristä uskontokuntaa?

Usein nämä hevoskuiskaajat, tyylilajiaan uskollisesti tunnustavat, osaavat puhua kuin ruuneperit. Helposti siinä kohtaa, kun et vielä tiedä, hyppäät valtavirran mukaan ja opit paloja sieltä, paloja täältä. Keräät koriisi osaamista sieltä ja vähän täältä. Jossain kohtaa alat ehkä kyseenalaistamaan asioita. Mielestäni se on tervettä ja kuuluu nousujohteiseen oppimiskäyrään. Se on nimensä mukaisesti käyrä: Joskus tulee ylämäkiä ja joskus kaikki vain sujuu. Se on normaalia.

Hevosen koulutuksessa avainsana on aina johdonmukaisuus. Oli paine sitten positiivista tai negatiivista, pitäisi aina tietää mitä tekee. Monelle hevosen opettaminen herkkujen avulla on ehdoton nounou. Koirapuolella se on edelleen oikeastaan ainut ja oikea tapa. Miksi petoeläimen koulutus lahjomalla on hyväksyttävää, mutta luonnostaan aran ja säikyn saaliseläimen ei? Moni unohtaa sen, että mikä vain tapa on ehdottomasti huono, jos sen tekee väärin. Ollaan siis liian fanaattisia.

Takaisin hevosihmiten luokitteluun ja piilossa lymyäviin taviksiin. Tavikset eivät pidä meteliä itsestään. En tiedä onko se hyvä asia, mutta tavikset eivät myy. Esimerkiksi Monty on tehnyt tavastaan maailmanlaajuisen, erittäin kaupallisen show'n, kuten moni muukin amerikkalainen samanhenkinen tyyppi. Taviksen heppa on ehkä niin toimiva, ettei ongelmia ole ollut. Tavis on käyttänyt toiminnassaan maalaisjärkeä eikä ole tehnyt kärpäsestä härkästä. Tavis on fiksu ja vie hevosen koulutettavaksi, jos siltä tuntuu. Taviksen ympärillä on turvaverkko, jota voi hyödyntää tarpeen mukaan. Tavis ei siis aina tiedä mitä tekee, mutta ottaa tarpeen tullen selvää asioista ja räätälöi asioita tarpeen mukaan, eikä elä ja hengitä jotain tiettyä tapaa sataprosenttisesti. Tavoitteena on kuitenkin aina tyytyväinen ja toimiva hevonen, eikö vain?

Ystävällisin terveisin tavis, jonka niskakarvat nousevat pystyyn fanaattisesti omaa tyylisuuntaansa puolustavista luokittelijoista.

Yhteisiä askelia

Salaman kanssa ollaan kuljettu yhteistä tietä nyt melkein kaksi vuotta. Siihen on ilojen ja onnistumisien ohella mahtunut hetkiä, jolloin usko, toivo ja rakkauskin ovat joskus olleet koetuksella, mutta kliseisesti päivääkään en vaihtaisi pois. Jokainen epäonnistuminen on ollut opettavainen, eikä syyllistä ole tarvinnut etsiä kaukaa. Yhteisen taipaleemme aikana olemme oppineet molemmat nöyriksi ja luottamus on kasvanut päivä päivältä. Tulevaisuus on aina suuri kysymysmerkki, mutta yksi asia on aina ollut varma: Me otamme siitä selvää yhdessä.

Tänään otimme ensimmäiset yhteiset askeleet ratsukkona. En osaa kuvailla sitä fiilistä, eivätkä sanat riitä. Kierros kentän ympäri käynnissä, kiitos, halaus ja paljon leipää hienolle pienelle ratsunalulle. Lisää tätä sitten ensi vuonna. 

Leipää kiitokseksi.

PS. Kannattaa lukea myös tämä postaus, eikä Salamalla ole todellakaan tarkoitus ratsastaa sen enempää ennen ensi kesää. Se saa olla oma leikkisä itsensä vielä pitkään. Joillekin yksilöille on vain hyvä näyttää ns. aivojumppana, mitä kaikkea ihminen voikaan pyytää, varsinkin nyt kun ajo-opetuskin jäi loukkaantumisen takia väliin.