Muun muassa uusia sadetakkeja

Löysin Salamalle pari kohtuuhintaista sadetakkia silputtavaksi pahimpien sadekelien varalle. On kiva shoppailla sille taas jotain pientä, kun se alkaa olemaan jo hevosen kokoinen. Itse asiassa myinkin silloin vuosi sitten jonkun raivokohtauksen alaisena kaikki ylimääräiset isojen hevosten loimet pois, säästin vain parhaimmat ja niitä olenkin tarkoin vaalinut Salaman kasvua odotellessa.

Tänään soviteltiin näitä uusia loimia ja saatiin vähän keskustella siitä, onko mm. potkiminen loimea laittaessa soveliasta. Loppu hyvin ja ruuna tyytyi kohtaloonsa jälleen. Ollaan vähän samanlaisia Salkun kanssa, joskus jotkin uudet asiat vähän järkyttävät ja asioita täytyy sitten jollain tapaa protestoida. :D

Tässä Saxonin ihana lila sadeloimi puuvillavuorilla.

"Mitä ihmettä sä kehut? Meinaa jo silmätkin pullistua päästä perk..e."

Sitten testataan beige fleecevuorilla varustettu Bucas Smartex Rain.
Kestää ainakin tällä kertaa Slaakun maitohampaat.

"Okei. Alistuin."

Karvainen demonisilmäinen Salama, goottiriimu ja muodikas liukuvärjätty peruukki.

Sitten poseerausvuorossa myös karvainen Pygmi. Siis Duke von Puke.

Hikeä pukkaa. Vähemmästäkin, kun toinen varautuu hyvään talveen ja ulkona on melkein 10 astetta lämmintä...
Ennen harjaussessiota poijjaat painivat myös vähän, sillä on myös vaikutusta toki. :)

Ulkotallin kuiviketilanne on edelleen oikein mainio - olkipelletit ovat olleet siellä nyt melkein kaksi viikkoa. Uusia pellettejä en ole vielä sinne vienyt, mökki on pysynyt kuivana sadepäivistä huolimatta. Ihan pinnassa on vähän tummemman keltaista muhjuuntunutta pellettiä, mutta mitään vahvaa hajua tai vastaavaa ei ole. Reunoilla on vielä jonkin verran osittain kokonaisia pellettejä, niitä siirtelen välillä keskemmälle. Pelletti on asettunut paikoilleen pehmeäksi patjaksi. Pölyallergisena (itse asiassa olen allerginen hevosille, heinälle, kissalle, pölylle ja mille vielä...) olen pystynyt käsittelemään olkipellettiä ihan hyvin, pientä pöhinää nyt tulee aina. Se vain on allergisena hyväksyttävä, että joskus oireita tulee... Olen edelleen erittäin tyytyväinen, näistä ei enää luovuta, ellei ihmeitä tapahdu. 

16.11.2012

16.11.2012

Tein muuten ihan ensimmäiset joululahjahankinnatkin jo - eka paketti osoitetaan ihanalle pikku-Dukelle. Hän saa jotain jännittävää, näette sitten. Koska tiedän, että mieheni lukee tätä blogia, niin kerronpa, että minun toivelistalla on olkipellettejä (tai no, tämä on oikeastaan heppojen toive, hih!), suklaata, Vain elämää-CD ja pinkit/lilat Reinot. Voin toki jatkaa listaa, jos tässä ei ollut tarpeeksi. Minähän olen ollut niiiin kiltti tänä vuonna. ;)

Tärkeitä päivärutiineja

Oli sitten kesä tai syksy, satoi tai paistoi, niin joka tapauksessa yksi asia on aivan varma - pojat painivat aina klo 10-11, 16-17 ja 19-20 välillä. Tässä taas yhdeltä menneeltä syyspäivältä jonkinlaisia dokumentteja aiheesta:

"Äitiii!! Mä tuun pussaamaan sua nyt!"
(ja niin tulikin)

Osasto pistää jalalla koreasti uraa pitkin.

Noita pukkeja en kaipaisi sitten, kun Salkku saa satulan selkäänsä.

Suttuinen tuulitukka.

Ihanan ilmava Salama. Vaikka itse sanonkin, on sillä aika kiva laukka, tai no, liikkeet ylipäätään. ;)

Pikkumustien painia.

Kuinka monta leukaa sä vedät?

"Mitä sä sanoit?"

Nyt kun tarkemmin aloin miettimään poitsujen vahvuuksia ja yhteisiä piirteitä, niin loppujen lopuksi Salama ja Duke ovat hyvin samankaltaisia. Miten olenkin osannut alitajunnassani valita kaksi niin samanlaista otusta? Ehkä etsin jotain erilaista, mutta toisaalta toteutin näiden kanssa omia haaveitani.

Molemmat ovat tällä hetkellä hauskasti samaa värisävyä. Salama vain valaisee läsillään pimeydenkin, se erottuu kivasti keskeltä tarhaa pilkkopimeässäkin. Molemmilla on kivat ilmavat liikkeet. Duke laukkaa mielellään ja laukkaa vaikka paikallaankin, hienosti se "kokoaa" ja kääntyy pennin päällä leikin tiimellyksessä. Esteponin vikaako? Sillä on myös hieno ravi, joka tosin tässä kasvuvaiheessa on vähän hukassa, kun kroppa muuttuu vähän koko ajan. Hienosti hänkin kuitenkin shettikseksi liitelee, kun siltä tuntuu.

Salama taasen on pikkuhiljaa "oppinut" liikkumaan paremmin ja paremmin. Sanon sen käyntiä "kilometrikäynniksi", koska sillä on hyvä yliastunta ja matka taittuu käynnissä ihan joutuisasti sen kanssa. Myös ravi sillä on kiva, mutta sekin laukkaa tällä hetkellä mielellään. Laukka on ihanan ilmava ja hienosti Salkkukin lyhentää ja pidentää askelta. Näitä on hauska katsella aidalla notkuen ja tehdä jatkuvaa analyysia aiheesta. :)

Mitä eroa heillä sitten on? Suurimmat erot löytyvät luonteesta. Duke on jääviileä tyyppi, joka jämähtää, jos jännittää jotain. Sen kanssa saakin olla tarkkana, että se pysyy kaikissa touhuissa rentona eikä pingota. Salama sen sijaan reagoi kyllä niin, ettei mielialasta voi olla yhtään epävarma. Epämieluisille asioille puhistaan erittäin kuuluvasti, sitten niitä potkitaan ja/tai sen jälkeen pyritään poistumaan paikalta. Kuitenkin, kaikessa on aina etunsa ja molemmat hevoseni ovat vain niiiiin ihania ja rakkaita ja ja... 

Vähän varautumista

Syksy on ollut taas ihanan märkä. Se antaa erinomaiset edellytykset saada hevosenomistaja hysteeriseksi maalailemalla kaikenlaisia kauhukuvia siitä, miten hevoset syövät vaikkapa hiekkaa tai muuten vain rapsuttelevat ahteriaan ahkerasti milloin mihinkin ja mitä vielä.

No, sitten käykin yhtäkkiä niin, että ensin Salaman vatsa on vähän löysällä. Se menee ruunauksen jälkeisen antibiootin piikkiin, se kun tuppaa usein sekoittamaan vatsaa. Sitten on pari viikkoa kaikki hyvin, kunnes poni yhtenä aamuna tekee karsinaansa lehmänläjän. Se on sille äärettömän epätyypillistä, yleensä se on sellainen rautavatsa, jonka pipanat rikkovat betoninkin. Nyt Salamakin aloitti kurapieruilun, kakkii ensin normaalin hyvän läjän ja sen jälkeen päästää ajoittain "märät pierut". Tässä välissä ei ole muuttunut mikään, paitsi kuivike ja lisäksi uusi säilöheinäpaali tuli avattua, josta tulikin tavallista vahvempi säilöntäaineen tuoksu (paali itsessään vaikutti hyvältä silti). Heinän pitäisi kuitenkin olla aika tasalaatuista. Olkipellettiä ne maistelivat jonkin verran alkuun ja onpa molempien bongattu maistelevan niitä välillä sen jälkeenkin. Heinäruokinta ulkona toteutetaan betonialustalla ilman hiekkakontaktia, toki tarha on sitten ihan pelkkää hienoa hiekkaa.

Tein pikaisesti oman diagnoosin: Siellä on joko hiekkaa tai matoja tai sitten kummankaan vatsa ei vain kestä säilöheinää. (Mitä molemmat ovat kylläkin syöneet koko lyhyen ikänsä). Tai sitten jotain ihan muuta.

Sitten The Plan ell:n ohjeiden mukaan:

• Psylliumkuuri kotona kahden viikon ajan annoksella 1g/kg, viikon ajan päivittäin, 2. viikko joka toinen päivä
• Lantanäyte matojen poissulkemiseksi
• Mikäli oireet eivät helpota tai pahenevat akuutisti, niin mars klinikalle hiekkakuville/ultraan

Ruokintaan en uskalla tehdä mitään muutoksia. Ne syövät nyt heinää vapaasti ja samoja väkirehuja tismalleen niin kauan, että jotain on saatu selville. Hui, on tämä hevosenomistajan elämä sitten stressaavaa. Ai niin, Salamalla on kurarupeakin, jippii. Sitä on nyt hoideltu paikallisesti kotikonstein. Voi kunpa maa jäätyisi ja tulisi paljon lunta!