My little ponyn hetki

Pilkku on viettänyt viime ajat täällä blogin puolella hiljaseloa. Kotona ei: Hän on kyydinnyt ponilapsia silloin tällöin ja toimittanut seuraponin virkaa sydämensä kyllyydestä. Siis kiusannut Salamaa. Edelleenkin se viis veisaa Salaman pomottelusta ja jälleen on Pläsipää ihmeissään.

Ruunaus ei muuttanut arkea mitenkään. Toipuminen meni hyvin ja ongelmitta - kuin ohjekirjasta suorastaan.

Uusi ponipenkki löytyi vihdoin.

Taisin lokakuun budjettipostauksessa mainita ponisatulasta. Vanha penkki oli tulossa auttamatta elinkaarensa päähän ja ahdisti jo käyttää sitä ylipäätään. Uusi, asiallinen ja ennen kaikkea sopiva ponisatula löytyi vihdoin ja se saatiin käyttöön tällä viikolla. Muuten se on oikein bueno, mutta S-vyö olisi ihan ehdoton. Siipi on hieman pidempi ja polvituet tulevat vähän alemmas kuin vanhassa penkissä ja vyö menee täten vähän eri kohtaan. Käyttökelpoiselta se kuitenkin näyttää puolin ja toisin, koeratsastuksissa se ei ole valunut eteen ja pikkuihmiset istuvat paremmin tässä kuin vanhassa penkissä. Kuvissa tuo on tietty pöljän näköinen, kun ei ole ratsastajaa selässä. 

Satula on muuten yllättäin Horzen mallistosta. Ei mikään Prestige, mutta varsin asiallinen eli positiivinen yllätys. Nahka on notkeaa ja toppaukset tasaisen pehmeät. Istuin on kokoa 14" ja runko on leveydeltään 32 eli wide. Tätä kirjoittaessa näitä on kaupan edelleen. 

Ei tuolla karvan seassa mikään varuste näytä olevan kohdillaan tai ylipäätään sopiva, mutta on ne. Tässä kuvassa on vain etujalat vähän rungon alla.

Myös ulkovaateostoksilla käytiin. Pilkku toivoi samanlaista kunnollista ulkotakkia kuin Salamalla on. 

Horseware on siitä jännä kaapu, että oikean selkämitan osuessa kohdilleen se istuu kuin hansikas minkä tahansa malliselle otukselle. Pilkku ei ole mikään jättileveä tai supermassiivinen, joten odotin peittäväni sen joukkueteltalla, kun tätä sovitin. Toisin kuitenkin kävi ja nyt "treenin" jälkeen ylle voi pukea vallan ihanan takin!

Todistettavasti Pilkkukin on oppinut nostamaan kaikki neljä jalkaa kerrallaan ilmaan! 

No niin. Nyt riittää. T: Pilkkis

Ollaan niin loistavii

Tiimikuva. Anni Salaman selässä ja ak notkumassa tuossa liepeillä.

Päätin, että tänä talvena emme jää hevosten kanssa pimeyden vangeiksi. Eli ylös, ulos ja lenkille - ei kolmekymppinen ämmä voi pelätä pimeää lopun ikäänsä.

Jännittävää kyllä, kun mörköjä ei näe, niitä ei ole. Tämän empiirisen tutkimuksen parissa jatkamme kuitenkin vielä.

Omaan myös heijastinfetissin. Ihan jo siksi, että esimerkiksi työssäni ajan paljon autoa ja valtaosa vuorokaudesta on pimeää kuin pyllyssä. Jalankulkija ilman heijastinta on autosta käsin katsottuna yhtä kuin ei mitään ja vaikka kuinka katsoisi tarkkaan, meinaa joku aina jäädä alle.

Siksi päätin, että emme rakkaan ratsuni kanssa lukeudu niihin pimeihin tyyppeihin. Vaikka käytämme julkista vilkkaasti liikennöityä tietä vain noin sadan metrin verran, ei viitsitä silläkään pätkällä jäädä huomaamatta. Oli sitten hämärä päivä tai pilkkopimeä ilta, niin nyt pitäisi näkyä. Ehkä ne ajon aikana somea selaavat kuskitkin havaitsevat jotain vähän aiemmin kuin vasta ihan kohdalla?

Oman otsalampun kun vielä saisi. Sellaisen tosi hyvän.

PS. Kerrottakoon tähän loppuun vielä, että lähdin kylläkin hakemaan heijastavaa toppahametta. Kyllä, hametta - ne ovat nyt niin in, ne ratsastushameet siis. Sovitin sellaista ja olin kopissa ihan solmussa sen kanssa. Totesin, etten taida olla hamekansaa ja toisekseen, jos ja kun sen kanssa tulisi joku tilanne, olisin varmasti vielä enemmän solmussa siellä selässä. Ruuna Reippaalla kun on toisinaan omat mielipiteensä rauhallisista kävelymaastoista - sellaiseen tuo hieno mekko olisi kyllä tosi bueno.

Kepposia

Jos elämä tuntuu liian helpolta, hanki hevonen.

Jos sekin tuntuu liian iisiltä, hanki ratsu ja sille sopiva satula. 

Kun olet onnistunut siinä yrityksien ja erehdyksien kautta, toppauta penkki ja ihmettele maailmaa uudelleen sen jälkeen. Näyttää sopivalle, mutta aiheuttaa ongelmia silti. 

Muutamat ensimmäiset kerrat satula painoi sään molemmille puolille yllä olevan kuvan kaltaiset pyörylät. Lisättiin liukuestematto kaventamaan ja kappas, parin ratsastuskerran jälkeen pyörylät hävisivät. Eli toppaukset lienevät painuneen vähän jo, mutta satula on silti vielä ehkä liian leveä.

Koska oma ymmärrys ei nyt riitä, raahataan koko konkkaronkka parin viikon päästä Satula.comin toimipisteeseen. Ehkä siellä selviää jotain.

Siirtyminen ravista käyntiin.

Ratsu itse on satulasäädön puitteissa harrastanut normaalia ratsuhevosen elämää. Liikutuskuviota voisi sanoa jopa kevyeksi treeniksi. Välillä askel kiihtyy, välillä ei. Välillä jopa niin hyvin tai huonosti, että sattuipa tässä menneellä viikolla yksi juttukin: Salama onnistui saamaan allekirjoittaneen alas kolmannen kerran koskaan. 

Se oli ihan tavallinen laukannosto vasemmalle. Sitä ennen olin vähän herkistellyt sitä pohkeelle nopeilla siirtymisillä. Nostin laukan kulmasta ja koska jokin meni pieleen, lähti hevonen täyttä rodeota koko rata leikkaa-linjaa pitkin. Puolessa välissä kenttää vihreä selkäännousujakkara osui reitille ja ehdin vain todeta, että perkele nyt ei askel sovi hyppäämään sen yli - seuraavassa hetkessä minä jatkoin oikealle ja hevonen vasemmalle. Saldona aika monta mustelmaa ja kolhiintunut sielu. Ei ole vanhaksi tulemista. Selkäännousujakkaran syy.

18.4.2016, 11.10.2016 ja 30.10.2017 kirjataan nyt sitten päivämääriksi, jolloin Pläsipää on onnistunut, vahingossa tosin. Murhanhimoinen hän ei ole, vähän sellainen Kiroileva siili-tyyppinen vain.  

Kuvissa Elinan ja Salaman kepposia kuvattuna 3.11.2017. Ja tähän loppuun treenivahti Pilkku.