Kuin ajatus

Ohjasajoa.

Varustat hevosesi tuttuun tapaan. Harjaat sen. Sivelet sen pehmeää lumisateessa kastunutta turkkia pitkin ja varmoin vedoin. Tunnustelet jalat, tarkastat kaviot. On hetki, jolloin ajalla ei ole väliä, on vain me: Minä ja hevoseni.

Lähdette liikkeelle. Kaviot painuvat puhtaanvalkoiseen hankeen, lumihiutaleet leijailevat ympärillä satumaisessa maisemassa auringon esitellessä valonsäteitään pilviharson läpi. Hevonen käyskentelee etuviistossasi pehmeästi, rennosti ja letkeän reippaasti eteenpäin. Ei vastalauseita, ei yrityksiä poistua portista.

Tunnet molemmat suupielet ohjien päässä. Hevonen on harvinaisen suora, kevyt ja kuuliainen molempiin suuntiin. Teette pysähdyksiä, voltteja, kahdeksikkoja. Hevonen kuuntelee jokaista apuasi ja vastaa niihin välittömästi. Peruutusaskeleet onnistuvat nyt myös maasta vallan sujuvasti. Omat suupielesi kääntyvät varovaiseen hymyyn lumen narskuessa sinun ja hevosesi jalkojen alla.

Koska hevonen on niin hyvä, on aika siirtyä pihalle, jotta treeni pysyisi mielenkiintoisempana. Ensin otetaan suunnaksi vaikeampi suunta, kun ohjat ovat jo sillä puolella. Grillikatoksen ikkunat ovat tänään lähinnä mielenkiintoiset ja lasin kautta näkyvää tyytyväisyyttä hehkuvaa olemusta ihastellaan kilpaa. Kummituksia ei näy missään, liekö kadonneet paksun lumihangen alle. 

Hevonen on edelleen parin kierroksenkin jälkeen avuilla, kuuliainen ja herkkä. Kaikki sujuu kuin tanssi. Se kulkee varmoin askelin jopa tallin ja lantalan välistä pikkumetsään, jossa on paljon kapeita kohtia ja todella paljon sille pelottavia asioita. Yhtäkään sivuloikkaa tai laukkapyrähdystä hevonen ei tee. 

Koska hevonen on niin hyvä, ajat sen lopuksi talliin ja kehut, rapsutat ja ylistät sen viimeistään nyt puhki. Harjaat sen silkkisen turkin suoraksi, purat varusteet, hoidat jalat.

Hevonen toimi kuin ajatus. Harvinaista kyllä sanoa näin tästä hevosesta, jos ihan rehellisesti puhutaan.

Näinhän sen pitäisi aina mennä, eikö vain?

Miten meillä sitten meni tänään? Lue edeltä. En ole varma, näinkö unta.

Jokatapauksessa olen niin iloinen! Kannatti taistella tuulimyllyjä (= pöllöenergiaa) vastaan. Nämä ovat niitä hetkiä, joita varten tahkotaan läpi kinoksien ja otetaan miehestä toisinaan mittaa. Kun onnistuu, niin se tunne on aika voimaannuttava.

Vai liekö kenties kahden päivän vapaalla tarhauksella jo seurauksensa? Mene ja tiedä. ;)

Maailmani on just nyt tänään kovin vaaleanpunainen.

Kaksi tapaa madottaa hevonen

Tapa 1: Shetlanninponi

1. Lataa matolääke iskuvalmiiksi
2. Täytä taskut lahjuksilla, tässä tapauksessa leivänpaloilla
3. Piilota matolääkeruisku hihaan, taskuun, takin alle tai selän taakse
4. Ota riimu ja naru mukaan
5. Hiivi tarhan portille
6. Lähesty ponia mahdollisimman neutraalilla olemuksella
7. Juttele mukavia
8. Yritä saada poni riimuun
9. Totea, että nyt se läks karkuun haistettuaan matolääkkeen taskussasi
10. Pääse hieman lähemmäs
11. Jahtaa jälleen ponia
12. Ryntää välillä laittamaan puuportti varmuuden vuoksi kiinni
13. Motita poni sopivaa nurkkaan
14. Lahjo ponia
15. Pue riimu
16. Ota tukeva asento ponin päästä
17. Tarkasta ponin suu, että se on tyhjä
18. Yritä saada shettiksen leuat auki
19. Väistele kiukusta heiluvia etujalkoja
20. Yritä nostaa ponin päätä ylös, jotta saisit minimaalisen matolääkeruiskun mahtumaan suupielestä sisään
21. Truuttaa lääke suuhun salamannopeasti
22. Yritä jälleen nostaa pää ylös
23. Yritä pitää pää ylhäällä
24. Totea, miten poni pyrkii sylkemään oranssin lääkepastan pois suustaan
25. Huomaa, miten musta takkisi on täynnä oransseja vauhtiraitoja
26. Älä pyyhi käsiäsi niihin
27. Kun kuitenkin pyyhit, älä tunge sormiasi silmään tai suuhun
28. Jos kuitenkin tunget, ymmärrät hieman miltä ponista tuntuu
29. Tunge ponin suu täyteen leipää
30. Juttele ponille mukavia, rapsuttele sitä ja yritä lepytellä sitä.

Tapa 2: Suomenhevonen

1. Lataa matolääke valmiiksi
2. Varo sormiasi
3. Katso, ettei hevonen niele koko ruiskua.

Linkki videoon

Kuka pelkää mustaa ruunaa?

Piharundilla viime keväänä.

Koska pelko on jollain tasolla nyt tapetilla, jutellaan siitä tänäänkin vähän niin kuin päiväkirjatyyliin.

Musta tuntuu, että ratkaisin tänään yhden mysteerin, kun kävelysession sijasta työn alla oli hauska "kuka pelkää mustaa ruunaa?"-leikki. Kukapa muukaan kuin musta ruuna itse itseään.

Muuan musta ruuna on nyt nimittäin jokusen kerran säikähtänyt ihan tosissaan grillikatoksen kohdalla. Tänään sen hoksasin: Se näkee isossa ikkunassa itsensä ja heijastuksia itsestään. Se ei vissiin ihan vielä ole sinut itsensä tai peilikuvansa kanssa. Säikähdykset tulevat aina takaviistosta eli juuri silloin, kun komppania Salamanisku ohittaa kohteen.

Pitäisikö talli ja sen karsina vuorata peileillä? Shokkihoitoa. ;) Tässä lyhyt ja ytimekäs tietoisku hevosen näkökentästä.

Ruuna Reippaan perjantai, lauantai ja sunnuntai. Suorastaan nousujohteista. ;)

No niin, vakavasti ja asiallisesti ottaen, Salama oli tänään ihan super. Kävelin sen kanssa 20 minuuttia ja kentällä se oli pitkästä aikaa samalla rento ja reipas. Usein kun vain toinen luetelluista toteutuu.

Oppipa tuo uuden tempunkin kahdella toistolla positiivisen vahvisteen tuella: Peruutuksen selästä. Sitä ei olekaan vielä tehty, koska ensin on haluttu eteenpäinpyrkimys kuntoon. Seuraavaksi haeskelen sen kanssa väistöaskelia, kunhan taas osuu hyvä päivä kohdalle.

Pihalla oltiinkin sitten taas ihan pihalla. Vain yksi kunnon loikka, muuten sain pideltyä Ruuna Reippaan kuulolla. Vaikka toisinaan moitin sitä vähän työtävieroksuvaksi, on pihalenkki sen mielestä tosi jees. Koska energiaa on, pitää kaikkea spookyä etsimällä etsiä. Mutta mikä parasta, pysyin itse kylmänä kuin jääviileäkaappi ja tyynenä kuin kesäilta. Olin ylpeä itsestäni. Ja tietty rohkeasta ruunastani: Ehkä se on jonain päivänä maailman rohkein.

Mitä sinun hevosesi kyttää tai pelkää?