Melkein kuin cowboy

Marssin ruohotarhan portille tänään suunnitelmissa kaivaa Duke pölykerroksen alta esiin ja ohjasajaa se. Se saisi mennä vähän ravipuomeja ja aloittaa pienen kuntokuurin ennen laatareita. Dukea ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut portille. Sen sijaan tuttuun tapaan yksi läsipää oli kipeästi vailla rapsutuksia. Siispä plän Ö käyttöön ja ruuna tarhan puolelle hommiin.

Ohjasajo on vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on, jos sitä ei tee tarpeeksi usein. Se on myös entistä vaikeampaa, jos hevonen voi olla siinä vaikea. Salama on hyvin herkkä eli se on sen "vaikeuden" syy. Se peilaa ihmistä todella paljon ja on todella tarkka erityisesti jarruttaville avuille. Jos ylävartaloni on ihan vähänkin väärin, se pysähtyy. Jos varpaani osoittavat vähän liikaa sen linjan yli, se pysähtyy. Jos säädän ohjien kanssa, se pysähtyy. Jos pikkasenkin olen myöhässä apujeni kanssa, se pysähtyy ja kääntyy sisäänpäin. Maailman paras hevonen opettamaan minulle tarkkuutta ja huolellisuutta! Olenkin todennut, että Salamaa on kivointa ajaa köysillä. Ohjasajovyön ja megapitkien ohjien kanssa säädän itse liikaa. Tosin, thank God, enää se vain pysähtyy, ennen kevään koulutusjaksoa se lähti aina hillitöntä rodeota johonkin suuntaan!

Siispä nuorukainen sai ylleen köysiriimun, yhden köyden ja puolikkaan ponin ajo-ohjan. Viime ohjasajokerrasta onkin vierähtänyt tovi. Silloin muistaakseni otettiin vähän yhteen aiheen tiimoilta, kun ruunaa ei napannut työskentely kentällä tippaakaan. Nyt se asettui Slaamamodeen ja pitkät metsittyneet korvat lurpallaan odotteli ohjeita. Ei ollut mikään Pendolino, mutta ihan hyvä kuitenkin. Koreografia piti sisällään kahdeksikkoa ja pysähdyksiä. Mitä enemmän ruunaa kehui, sitä veltommin korvat roikkuivat läsipään jatkona.

Koska ruuna oli aika mahtava, ajattelin koittaa yhtä juttua. Nyt kun sitä satulaa ei ole, niin hylätään sitten loputkin varusteet... Tynnyri kentälle, ruuna parkkiin Toinin viereen ja emäntä kyytiin. :D

Ja tadaa!

Tällä varustuksella ridasin villivarsallani kentällä ja pihalla. Ylitin itseni. :D

PS. Ei hätää, Dukekin kävi hommissa. Se oli tosi kiva. Niin kuin aina, tietty.

PPS. Tone sopii hyvin joukkoon vilpittömän uteliaisuutensa ansiosta. Kavaletit olivat ihan älyttömän mielenkiintoisia!

Salaman satulapäivä

Tänään meillä oli kovin mielenkiintoinen päivä: Vierailimme Salaman kanssa Hippomedin satulapäivässä. Luennon piti fysioterapeutti Heli Hyytiäinen.

Jännityksellä odotin, millaisen tuomion Salaman satula saa. Vähän myös kauhistutti ratsastaa pinkeä Salama 3vee ekaa kertaa "yleisön" edessä vieraassa paikassa, mutta elämä on. Kukaan ei lentänyt jorpakkoon, vaikka ruuna vähän pinkeänä tepsuttelikin menemään. :D

Luento piti sisällään vähän uutta ja jonkin verran vanhan kertausta. Olennaisena omaan mieleen jäi se, että satula ei koskaan saisi olla ns. kompromissi, vaan sen on ihan oikeasti sovittava hevoselle JA ratsastajalle. Sopiva satula koskee erityisesti nuoria ja kuntoutuvia. Satulaa on varauduttava vaihtamaan ja päivittämään. Turhat fyllingit ovat yksilöllisiä ja usein tarpeettomia, jos ja kun satula oikeasti sopii. Pehmytkudosvammat satulan alueella ovat hitaasti paranevia, joten niiden ennaltaehkäisy on erityisen tärkeää. Satulaa on hyvä kokeilla useamman kerran ja eri tilanteissa.

Myös siitä oli puhetta, miten omaan silmään niin sanotusti turtuu. On siis hyvä kysyä mielipiteitä ja konsultoida ammattilaisia. Suomen oloissa satulan sopivuus pitäisi tarkastaa vähintään kaksi kertaa vuodessa, mieluummin useamminkin. Hevoset lihoavat kovin kesällä ja talvella vastaavasti laihtuvat, joten selän malli muuttuu paljon.

Suomalaiset kuulemma myös toppauttavat satuloitaan kovin vähän. Tässä koin piston sydämessä ja totta, omakin penkki sai täystyrmäyksen toppauksiltaan. Ostin sen vähän aikaa sitten "hyvissä villoissa" ja nyt kun penkkiä tarkasteltiin tarkemmin, olivat toppaukset edestä ja takaa kovat, keskeltä se oli tyhjä. Se oli myös toiselta puolelta tyhjempi kuin toiselta. Eli satula kuin satula on syytä tarkastuttaa muualla ostotilanteessa, jos on vähänkin epävarma.

Rungon ehjyys on hyvä testata joka suuntaan.

Myös joustorunkoisista ja rungottomista oli puhetta hieman. Niitä on niin monia eri malleja ja puolueettomia tutkimuksia niiden osalta ei ole tehty. Fakta on kuitenkin se, että valtaosa niistä jakaa painon epätasaisesti selkään, joten tarkkana saa niidenkin kanssa olla. Nämäkin asiat hyvin yksilöllisiä, eli kaikki eivät sovi kaikille.

Salama jaksoi vielä tämän alkusession seistä nätisti. ;)

Mites se Salaman satula sitten? No, se on epäsopiva. Sen nyt tiesinkin, mutta satula ei olekaan välttämättä liian kapea. Vika ei olekaan edessä, vaan enemmän takana ja keskellä. Satula on myös ehkä hieman liian suora rungoltaan. Takatoppaukset painuvat hevosen (olemattomiin) selkälihaksiin ja näin painopiste tulee liian taakse. Sen jakama paine myös jakautui epätasaisesti niin, että keskellä oli tyhjä kohta. Penkki on myös ratsastajalle hieman liian pieni, mutta se juttu onkin työn alla... ;) Johonkin se myös keikkui ja heilui ja johonkin se myös kiertyi, mutta en kuullut sitä lausetta kokonaan ollessani juuri hevosen selässä.

Olisikohan tämä ollut se Prestigen ponipenkki... Ainut, mikä kokeiltiin vyön kanssa.

Salamasta otettiin mittoja ja tehtiin muistiinpanoja. Se on hieman takakorkea, hyvin leveä (vaikkei tällä hetkellä olekaan mikään erityisen lihava) ja satulansija on lyhyt. Paikalla olleesta satula-autosta sovitettiin muutama penkki, jotka tosin kaikki olivat liian kapeita. Lopulta mukavan oloinen malli löytyi Prestigeltä ja se oli jokin poniestesatula. Kiva. Eli oma ahteri saisi pienentyä muutaman vaatekoon, hihih. Juuri nyt autosta ei löytynyt sopivaa satulaa kotiin kokeiltavaksi, mutta ehkä palaamme asiaan lähiaikoina.

Useimmat sovitetut satulat olivat Salaman selkään liian kapeita.

Vanha Albion koitetaan nyt topata Toinille sopivaksi ja jos sekään ei natsaa, niin pitää etsiä sillekin joku toinen satula.

Tieto lisää tuskaa, niin se vaan menee... ;)

Prinsessa, Prinssi ja Prinssinakki baanalla

Ensinnäkin, minulla(kin) valuu kohta jo siirappi korvista, sen verran hempeissä tunnelmissa täällä elellään Tamman ja poikien yhteiselon kolmatta päivää.

Liikuteltiin tänään Annin kanssa sujuvasti sateen lomassa kaikki kolme heppaa. Tai no, käytiin selässä, heh. ;)

Salama kerrankin ihan itsensä näköisenä. :D 

Tarvitsin bodyguardin (= taluttajan) tähän ilman satulaa-leikkiin,
ei ole nyt varaa eikä kykyä olla sairaslomalla murtuneiden luiden takia. ;)

Salama sai urheilla allekirjoittanut selässään. Pienen hihityksen voimin kiipesin tynnyrin päältä tynnyrin kyytiin eli alku sisälsi pientä tasohyppelyä. Tarkoitus oli testata, miten hyvin suomipoika kulkee ilman satulaa. Kulki se vähän paremmin, mutta jumitteli vieläkin. En tosin tiedä hämmästelikö se erilaista taakkaa selässä vai haaveiliko se Tonen luo pääsemisestä. Raippa kuitenkin toimi jo pelkällä olemassaolollaan eli jotain sen suuntaista jumitusta oli tänään ilmassa. 

Jos sopiva uusi satula ei auta, on syytä tutkia, mikä on jumittamisen taustalla. Pieniä (hysteerisiä) epäilyksiä on toki jo ilmassa, mutta toivottavasti mistään vakavasta ei ole kyse. Kurinpidolliset ongelmat kelpaisivat tähän hätään mieluummin. ;)

Anni sai testata Toinin. Tamma oli jälleen kiltti, yritteliäs ja järkevä. Eihän se vielä mikään wow ole, mutta taisivat nuo vähän tykästyä toisiinsa. ;) Oli myös kiva nähdä sivusta, miltä tamma näyttää liikkeessä. 

Mitattiin myös tamma. Tarkan haravamittauksen tuloksena tasan 160cm eli korkeutta on reilut viisi senttiä enemmän kuin Salamalla.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, pääsi Dukekin pitkästä aikaa ratsupuuhiin.
Ikävä kyllä en saanut yhtäkään kivaa kuvaa siitä hihityksen viedessä voiton.
On se mainio poni!