torstai 9. toukokuuta 2019

-11cm


Kun hyvästä rehunkäyttäjästä tuli jälleen "vähän paksu"...

Kun hammas paikattiin syksyllä 2018, alkoi ruoka kuin varkain tarttumaan kylkiin kiinni. Kun hevonen on malliltaan tuollainen suurilinjainen eli joka suuntaan aika iso (vaikka onkin oikeasti aika matala, 155cm hokit jalassa), pääsee fläsä tarttumaan kuin varkain matkaan.

Syksyllä 2018 eläinlääkäri määritteli sen lihavuuskunnoksi normaalin. (3/5) Silloin se olikin ihan normaali.


Tuli talvi. Alkutalvi meni hienosti, olosuhteet treenin kannalta olivat ihan huiput. Meille myöskään huono heinävuosi ei tehnyt tepposia, itseasiassa heinä oli laadultaan vähän turhankin priimaa: Valkuainen korkea, sokeri matala. Hyvä homma kasvavalle varsalle, mutta kohtalokas Salamalle.

Sitten tuli se ajanjakso, jolloin aurinko ei juurikaan noussut. Jäätä aivan joka paikassa. Maastoon ei päästy, tiet poikki. Pimeää kuin tontun ahterissa. Teki mieli pakata hevonen ja kamat autoon ja ajaa siltä istumalta vaikka Espanjaan. Ainut vain, ettei Ooppeli olisi ehkä jaksanut päästä edes pihasta pois.

Helmikuun lopulla tippui sitten se "kohtalokas" etukenkä, joka vaikutti ensin ihan tavalliselta irtokengältä. Se oli tiukasti kiinni kaviossa ja Salama astui takajalalla sen irti minun säätäessä jalustimia selkäännousua varten. Kenkä vääntyi vähän ja kaviosta irtosi paloja. Laitettiin väliaikainen tossu jalkaan ja kenkä takaisin muutama päivä myöhemmin.

Näytti menneen ihan perinteisesti. Vaan ei. Hevonen oli ihan köpö. Se näytti jo vähän kaviokuumeeltakin. Heppa oli kipeä, mutta pelottavan virkeä. Hoidettiin jälleen kuin viimeistä päivää ja valitettavasti tuo hoitojakso piti sisällään kaikki Salaman perinteiset: Oli koppihoitoa ja allergisia reaktioita. Onni on eläinlääkäri, joka tuntee hevosen ja ei tuijota pelkkiä oppikirjoja. Hän jo tietää, ettei tämä ötökkä sovi aina niihin perinteisiin diagnooseihin. (Joskus  se olisi tosin helpompaa.)

Kavioiden rtg-kuvissa ei löytynyt mitään ihmeellisiä. Ehkä irtoseinämää. Kaviossa on krooninen halkeama, joka toisen mielestä on maailmanloppu ja toisen mielestä ihan ok. Varauduttiin pitkään saikkariin ja kevään kisahaaveet unohdettiin.



Kun lopputalven liikunta oli mitä oli, pääsi polle turpoamaan kuin pullataikina. Mittanauhastani loppui kilogramma-asteikko. Ell laittoi paperiin lihavuuskunnoksi 4/5 maaliskuussa.

Maaliskuun 5. päivä rinnanympärys oli 218cm.

Alkoi dieetti, yllätys. Se tahtoi sanoa hieman rajoitetumpaa heinämäärää ja liikuntaa. Koska heppa oli ollut huonolla liikunnalla ja oikea etukavio oli tuottanut murhetta, aloitettiin liikunta varsin maltillisesti. Ensin muutama viikko pelkkää käyntiä, sitten ravia ja jos heppa tuntuu hyvältä, kohti normaalia. Heinämäärä 12kg / vrk pudotettiin 10 kiloon (3 + 2 + 4) ja kivennäiseksi otettiin vanha tuttu Formula 4 Feet.


Salkkulin rinnanympärys mitattiin maaliskuusta lähtien joka tiistai. Noin -1cm per viikko oli tahti, jolla kilot karisivat. 7.5.2019 saavutettiin jälleen mittanauhassa kg-asteikko eli 600kg häämöttää jo. Yhdet sille.

7.5.2019 rinnanympärys oli siis 207cm. Vielä muutama sentti pois, niin hyvä on!


Ja mitä tulee Salaman henkiseen vointiin, hän on mielestään täydessä iskussa. Laukka olisi kivaa aina vain. Koska näin on, on annettu sen vähän laukatakin. 

Postauksen kuvat otettiin 7.5., jolloin treenattiin vähän askeleen pidennyksiä. Käyntijumppajaksosta oli hyötyä, sillä käynti on ollut Salamalle vaikein työstää. Se liikkuisi mielellään enempi ylös kuin eteen ja askeleen pidennys menee herkästi käynnissä (ja ravissa) mieluummin kipittämiseksi. Ratsastettavuus on parantunut jälleen huimasti ja ravissa se on varsin miellyttävä, kantaa itsensä kivasti. Alkutalven treenit eivät siis menneet hukkaan, vaikka väliin pieni kämmi tulikin!

Vielä lisää voimaa taakse, niin hyvä on. Ehkä tämä tästä taas.


7.5.2019 sivupotretti
PS. Arvatkaa kuinka nopeasti Salama söisi 4kg yöheinänsä tavallisesta pienisilmäisestä slow feeding-verkosta? TUNNISSA. Onneksi on heinäpallo, joka on edelleen ihan pop ja onneksi aika vaikea saada tyhjäksi. Sinne jemmaan puolet yöheinistä. Kolina yöllä pallosta on aikamoinen, eli sori vaan tallikaverit. Isäntä jo kerran tuossa taannoin herätti minut keskellä yötä, että tallissa on joku tilanne. Aamutakit niskaan ja pimeyteen: Kolinan lähde oli arvatenkin Salama. Hänen pallonsa oli jäänyt heinälaarin alle jumiin ja siitä tuli kiukku. Pallo irroitettiin pinteestä ja kolina jatkui normaalirajoissa.

8 kommenttia:

  1. Hyvä te! Salkku näyttää tosi hienolta noissa puomiravikuvissa!

    VastaaPoista
  2. Tunnen niin tuskasi, mun paksu eestiläinen on aina ja ikuisesti laihdutuskuurilla. Joskus se hoikistuu ja sitten taas onnistuu paisumaan, äh.. Meillä on sentään painomittanauha riittänyt, vaikka tossa keväällä käytiin kyllä siellä ihan asteikon yläpäässä (joku vähän yli 600kg) ja meillä on korkeuttakin vain se vähäinen 150cm. Nyt on päästy jo 560kg, että kyllä se tästä.. Tsemppiä siis teille, Salkku näyttää kyllä jo melko hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset tuntuvat turpoavan jo pelkän ruuan näkemisestä... Tarkkana saa olla! :|
      Meille se avain onneen on säännöllinen hikijumppa. Ilman sitä Salkku sanoo puff. :D

      Poista
  3. Laihduttaminen on kyllä tuskaa mutta toisaalta kun vaan pakottaa itsensä ajattelemaan että se on hevosen parhaaksi, niin kyllä siihen pystyy. Ja tuntuu siltä että se järkyttävä näläntunnekin niillä pikkuisen helpottaa kun tottuvat pienempiin annoksiin. Mun hevonen oli aluksi aivan raivoissaan kun ruokaa ei ollutkaan samoja määriä tarjolla kuin ennen, mutta nyt on ihan sinut asian kanssa. On aika hoikka ja tuntuu voivan todella hyvin, liikkuminenkin on vaivattomampaa. Pakko on vaan vähentää ruokaa, pelkkä liikunnan lisääminen yksin ei auta. PS. Salamalle sopii toi vihreä kivasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näinhän se on. :) Mä tiputin Salaman heiniä varsin maltilisesti, koska se on myös ihan raivona, kun ruokaa ei ole. Olkeakin mietin, mutta en ottanut nyt tällä kertaa sitä. Aiemmin Salama on syönyt nälkäänsä myös kuivikkeet, mutta tällä kertaa ne eivät kelvanneet. Ulkotallin puupinnat tosin saivat kokea tutaa koppilevon aikana... :|

      Meillä tuo liikunta on avain onneen. Joka päivä liikutaan jotenkin, 4-5 kertaa viikossa hikeen on tavoite. Leppoisat päivät sitten kävelypäiviä. Tällä setillä on mennyt nyt kivasti. :)

      Vihreä on itseasiassa aika kiva väri, mulla on joku ihmeen maanläheinen kausi nyt meneillään. Tummanvihreä ja tumma lila ovat nyt pop. :D

      Poista
  4. Mietin samaa kuin Liisa, eli tummanvihreä sopii kivasti! Mä olen perinteisesti vähän karsastanut vihreää (olenko kyllästynyt aikanaan vihreisiin heppavarusteisiin ;)) mutta tuo on kiva vihreä!
    Totilla on myös ollut rajoitettu heinämäärä vuoden verran. Meillä on myös olkikuivitus eli sitäkin napostelee tasaisesti. Viime vuonna kun olkea ei hetkeen ollut, laitoinkin iltaheinille Slow Feeding- verkon joka hidasti edes hiukan.
    Vähän jännittää tämän kesän laitumelle meno mutta toisaalta katselin just 2015 laidunkuvia eikä näyttänyt ylilihavalta niissä joten toivotaan parasta! Meinaan kuitenkin pitää hepan liikkeessä koko kesän ajan kunhan nyt saadaan tämä saikku ohitse. Hyvältä kuulostaa teidänkin liikuntamäärä, hyvä kaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tiedä miksi itsekin ihastuin tuohon vihreään. Meillä on toki vihreä riimukin. :D

      Sf-verkot toimivat ihan kivasti, vaikka niitä jatkuvasti saakin olla korjaamassa. Mutta tunnissa ehjästä verkosta neljä kiloa, se oli jo ennätys. :'D

      Tsemppiä teille toipumiseen! <3

      Poista