Miten kaikki vaikuttaa kaikkeen

...tai on vaikuttamatta?

1. Tilkkutäkki palloilemassa.

Hevosenpito ei ihan joka päivä ole yhtä juhlaa. Tai on se silloin, kun kaikki menee hyvin. Siksi onkin taitolaji oppia erottamaan niitä hiuksenhienoja juttuja, jotka erottavat normaalin ja epänormaalin toisistaan.

Sen lisäksi, että haluan tarjota hevosilleni muun muassa hyvää ruokaa, säännölliset rokotukset, madotukset, eläinlääkärihoidot ja kengitykset, tarkkailen hevosiani jatkuvasti tahtomattanikin. Miten ne seisovat, syövät, juovat tai liikkuvat? Näyttääkö liike helpolta ja symmetriseltä vai jäykältä ja haluttomalta? Ovatko hevoset valppaita, miten ne muuten käyttäytyvät, entä miten laumadynamiikka sujuu? Miten ne käyttäytyvät ihmisen kanssa? Olettamus omien nuorten kanssa on se, että ihmisten kanssa on kiva toimia. Jos se muuttuu, jokin on pielessä.

2. Koko lauma pallojen parissa.

Ihan perusasioita hevosenpidossani on juomisen ja syömisen tarkkailu. Paljonko vettä kuluu yön ja päivän aikana? Yöllä jokaisella hevosellani on automaatin lisäksi ämpäri, jonka jokainen juo ainakin osittain tai kokonaan tyhjäksi. Tarvittaessa vettä maustetaan jollain hevosen herkulla, esim. melassilla, omenamehulla tai Greenlinellä. Päiväaikaan 80 litran vesiastiat saisivat päivän aikana huveta, muuten joku tai kaikki ovat juoneet liian vähän. Kesäaikaan vettä menee melkein tuplasti enemmän. Lienee sanomattakin selvää, että hevosillani on aina vettä tarjolla.

Heinää tarjoilen hevosilleni mieluummin hieman liikaa kuin liian vähän. Huolehdin myös siitä, että lauman ala-arvoisinkin saa rauhassa syödä, varsinkin nyt kun laumaan on tullut uusi jäsen. Se tapahtuu heinäkasoja jakamalla ja ruokintavälejä tihentämällä. Heinä tekee kyllä ehkä pömpön mahan, mutta se on pieni hinta siitä, että mokoma sairastaisi vatsahaavan tai jonkun muun naftista ruokinnasta johtuvan sairauden. Metabolinen oireyhtymä on näiden vastakohta, mutta torjuttavissa ainakin jollain tasolla liikunnan lisäämisellä. Nuoret hevoset onneksi liikkuvat itsekseenkin paljon.

3. Kaverukset palloilemassa.

Silläkin on väliä, miten polle syö. Syökö se hyvällä ruokahalulla kaiken tarjotun vai närppiikö se joukosta vain parhaat palat? Miten se pureskelee, tippuuko suusta rehupalloja? Onko leukojen liike sujuva? Nuorten hevosten vaihtaessa hampaitaan on suussa meneillään paljon asioita. Olen huomannut omien nuorten kanssa, että hampaiden vaihtuessa ne ovat vähän äkäisempiä ja suustaan tosi levottomia. Ei siis ihme, jos ruokailu on toisinaan hankalaa. Jos oireet helpottavat parissa päivässä, se on OK. Jos ei, on suuhun syytä katsoa mitä pikimmiten. Kerran Salamalta lohkesi poskihammas ja se aiheutti pitkään vaikeuksia syömiseen. Ruuan närppiminen ja näennäinen syöminen ovat hyvin usein oireita jostain vaivasta, varsinkin jos hevonen on ennen syönyt hyvin ja ahneesti. Nämä vaativat välitöntä puuttumista asiaan. Syynä voi olla useimmiten mikäpä muukaan kuin mahahaava. Jos sen on itse joskus kokenut, ei todellakaan voi toivoa rakkaalle hevoselleen samaa vaivaa!

Hevonen kertoo omistajalleen paljon asioita, oikeastaan jatkuvasti. Nuori herkkä hevonen on tässä kohtaa mainioin opettaja: Se harvemmin pelkää näyttää, jos joku asia mättää. Jos lapaan sattuu, siihen todella sattuu. Jos mahaan sattuu, siihen todella sattuu. Jos poni tuntuu vasemmalle kankeammalta ajaa, ei liene yllätys, että se on myös seuraavana päivänä vaikeampi kengittää vasemmalta puolelta. Jos polle lepuuttaa aina oikeaa takajalkaa, ei liene myöskään yllätys, että se on kyseisen hevosen heikoin lenkki. Koska hevosella on neljä jalkaa, joutuvat kolme muuta tekemään enemmän töitä sen yhden heikon puolesta. Siitä voi seurata ongelmia tai olla seuraamatta.

Monesti ongelmista tulee kierre. Ensin poksahtaa heikoin jalka, sitten seuraava ja niin edelleen. Lavat ja selkä voivat olla jumissa, johtuen edellämainituista tai sitten ihan muuten vaankin. Kumpi oli ensin, muna vai kana, sitä ei aina näiden kanssa tiedä, vaikka kuinka vastauksen haluaisikin saada.

4. Keltaista suikalepaistia.

Stressi näkyy hevosissa monin eri tavoin. Yksi potkii ovea hermostuneena, toinen sulkeutuu karsinannurkkaan huomaamattomaksi. Joku hirnuu kurkku suorana ja joku ramppaa edestakaisin väsymättä. Joku lopettaa syömisen pelkän stressin takia, toinen taas valuu hikeä samantien. Joku reagoi vatsallaan jännittämällä sen pinkeäksi, joku taas tuottaa lehmänläjiä. On edelleen taitolaji löytää ne tavat toimia, joilla stressitasot pysyvät sopivan matalina. Esimerkiksi Dukella on tapana vieraassa paikassa hermostuessaan kauhoa hiekkaa tai maata suuhun niin paljon kuin napa vetää. Siksi sitä ei viedä paikkaan, jossa se on mahdollista. Silti sitä siedätetään eri paikkoihin, jotta se tottuisi asioihin.

Hevosten hyvinvointi on monelle hevosenomistajalle vähän niin kuin pakkomielle. Joukkoon mahtuu myös niitä, jotka sulkevat silmänsä ongelmilta, kiillottavat julkisuuskuvaansa ja hymyilevät vielä nätisti päälle. Silloin kärsijän rooliin jää itse tärkein eli hevonen. Ei ole häpeällistä joskus mokata, jos sen virheen pystyy myöntämään. Edes rakkaan hevosystävän puolesta, jos ei muuten.

Edellämainitut jutut ovat ihan itsestäänselvyyksiä. Tai niin niiden pitäisi, mutta silti ne eivät aina ole. Miksi?

5. Fonzien ja Dyykin "hymyt"

Jokainen hevonen on yksilö. Toiselle sopii toinen, toisille toinen. Harvassa ovat ne, joille käy kaikki. Minusta on ollut hauska huomata, miten ilmeikkäitä eri hevoset ovat. Toiselle toinen ilme tarkoittaa toista ja toiselle taas toista: Joskus keskittynyt ilme näyttää esimerkiksi kuvassa hurjan yrmyltä, vaikka tilanne olisikin ollut ihan rento ja leppoisa. Hevosten perusilmeet myös vaihtelevat: Toinen on aina vähän happaman näköinen, toinen taas iloisen terhakka päivä toisensa jälkeen.

Hevosen ilmekin kertoo paljon sen hyvinvoinnista ja terveydestä. Kipu näkyy niin ihmisen kuin hevosenkin kasvoista epämukavuutena ja kireytenä. Silmien ylle voi myös tulla tietynlainen ryppy. Vetäytynyt ja passiivinen hevonen on usein kipeä, vaikka se näennäisesti ihan reippaasti voisikin eri asioita tehdä.  

6. Hippaleikki

Loppuun pieni haaste lukijoille: Mitä eri ilmeitä, tunnetiloja ja fiiliksiä näet tämän postauksen kuvissa? Kuvat numeroitu kommentoinnin helpottamiseksi. Sana vapaa! 

7. Salama

Dukeboyn treenipäivä

Ruskolandian karvaponi treenaa toisinaan ihan tavoitteellisestikin. Varsinkin, kun ekat kisat on jo tähtäimessä. Uskoisin, että poni jo nyt selviäisi jotenkin kunnialla esimerkiksi shettisyhdistyksen käyttöluokasta. Suuremman kriisin aiheuttaa se, että allekirjoittaneen pitäisi keksiä jokin sivistynyt asu tähän lajiin. Fleecetakki ja riemunkirjavat ridapökät eivät vissiin sovi.

Vaatteista viis. Kaksi kertaa viikkoon tehdään hölkkäpainotteinen lenkki ajaen, pituutta 3-6 km ja joskus enemmän, jos poni ei suostu kääntymään kotiin. Laukka on jätetty nyt kokonaan pois, koska haluan työstää Duken ravia paremmaksi. Dyyk on usein asiasta eri mieltä, mutta on tyytynyt kohtaloonsa ihan okei. Kotipihan ulkopuolella Dukella on kauhea kiiru kauas pois, joten eteenpäinpyrkimys ei ole ongelma siellä.

Maastot meillä ovat onneksi monipuolisia ja metsäpoluille shettiskärryt mahtuvat vallan mainiosti. Duken suosikkipaikka onkin metsä ja siellä kiemurtelevilla poluilla se suorastaan villiintyy. Samalla tulee treenattua tarkkuutta ja maratonesteitä kuin varkain.

Kerta viikkoon ohjasajetaan tai ajetaan kentällä treenaten kouluosuutta. Silloin pony etenee kuin etana siirapissa, joten laatu korvaa määrän ja silleen.

Siispä - vallitsevana teemana oli tänään(kin) eteenpäinpyrkimys, mutta siihen lisättiin helpon kouluohjelman palasia. Alkulämmöt haettiin metsästä alle ja lopuksi hetki kruisailua kentällä.

Tänään teemana olivat helpon valjakkoluokan (driving class, helppo, shettis.com) asiat. Halusin karvaturrikan vähän myötäävän ja asettuvan sisälle kurveissa. Oikealle se on helppoa, mutta vasemmalle vielä haastavampaa. Siihen kierrokseen koko pony tuntuu kaatuvan vasten ohjaa.

Vaikka en tiedä mistään mitään, haluan VOVP-ponini urakehityksen kulkevan samoilla kantimilla kuin ratsunkin eli ekana tulee tahti, notkeus, tuntuma, lennokkuus ja niin edelleen. Alkuun tuntui hullulta tehdä kärryiltä käsin samoja juttuja kuin ratsunkin kanssa, mutta pikkuhiljaa ajatukseen tottuu. Duke on sen verran pro, että sen kanssa voi kokeilla jo erilaisia siirtymisiä askellajien sisällä. Tässä kuvassa meneillään temponlisäys lävistäjällä.

Pony on todellakin pro, mutta... Kuskille satulan päältä tutut perisynnit heräävät henkiin tässäkin hommassa. Ai, pitääkö näitä ohjia jotenkin pidellä? Eikö ne saakaan roikkua pyykkinarun tavoin? Ai miten niin näitä tehtäviä pitää valmistella enemmän ja aikaisemmin?

No, tekemällä oppii. Nyt kun tallissa on hevosia enemmän, voi kaksi jättää huoletta kotiin isännän vaivoiksi. Ajateltiin Duken kanssa nimittäin jossain kohtaa lähteä lomareissulle jonnekin, missä tästä aiheesta voisi oppia lisää. Lisäksi olisi ihan huippua päästä kokeilemaan kunnon vaunuja sekä maratonesteitä ja ja...

PS. Isäntä ajoi loppukäynnit!

Hiekkalaatikon päivä

SD-teamin hiekkalaatikko on toisinaan monikäyttöinen. Mitä kaikkea siellä voidaan yhtenä päivänä leikkiä?

No tietty vaikka ja mitä. Tapahtuipa siellä sellainenkin ihme ensimmäistä kertaa koskaan, että "neloset" olivat kentällä samaan aikaan ratsain. Harvinaista! Allekirjoittanut katseli tätä ihmettä baden badenista käsin.

Salamakin pääsi satulan alle viikon paussin jälkeen. Nuorilla se tauko - pidempi tai lyhyempi - vain tekee hyvää, se on fakta. Niin nytkin.

Salama oli harvinaisen vastaanottavainen tänään. Rento ja reipas. Toisin sanoen sen näköinen, että meinasin haljeta ylpeydestä, kun ajattelin tuon ihan todella olevan minun ikioma hevoseni. 

Sen tavoite tänään oli vain kävellä. Siinä sivussa tuli tehtyä pientä porkkanajumppaa: Vähän käänneltiin kaulaa molemmille puolelle, tehtiin pari väistöaskelta ja peruutuksia. Nämä kaikki lavan lihasrevähdyksen vuoksi. Tuollainenhan paranee kyllä itsekseenkin, mutta jotta lihas pysyy notkeana jatkossakin, on sitä hyvä hiukan jumpata.

Baden badenista sain flunssan pahoinpitelemän heleän ääneni kantamaan sen verran, että sain huudeltua Salaman käyttöohjeita Annille. Oli eka kerta, kun joku muu kokeili "temppuja" sen kanssa. Oli hauskaa huomata, että ne toimivat Anninkin kanssa! Tähän asti kun on tyydytty siihen, että Salama kantaa ratsastajaa rentona ja kuuliaisena, mutta suorana. Perusjuttuja, mutta eivät kaikille niin simppeleitä. Tässä kun on ollut vähän kaikenlaista ja Salamasankari on ollut kovin herkillä viime aikoina erinäisten juttujensa takia.

Olen opettanut Salaman peruuttamaan niin, ettei ohjista pidä vetää ollenkaan. Vain nyrkit kiinni ja istunnalla ajatellaan vähän taakse. Jos se ei riitä, voi kättä vähän nostaa. Nyt pelkkä ajatus riitti ja Salama peruutti useamman askeleen nätisti ja sujuvasti.

Väistöt ovat sille vielä tosi vaikeita ja jos siltä vaatii liikaa, menee ruunalla sormi suuhun ja suuri kysymysmerkki nousee pään päälle. Siksi toistaiseksi yksi tai kaksi askelta riittää sille. Näitä on tehty niin, että väistöä on pyydetty todella loivasti kohti uraa, etupää johtaen ja lähinnä painoavuilla. Pari nättiä askelta sieltä löytyi tänäänkin, jee!

Myös Duke pääsi hommiin. Sari, vanha tuttumme, kävi koeratsastamassa sen. Sen lisäksi Duke sai aloittaa vastuullisen homman, nimittäin sai selkäänsä ensi kertaa kalliin lastin - kummipoikani 1v 5kk ratsasti sillä kaksi kierrosta. Duke toimi kuten kunnon ponin kuuluukin, asteli varmoin askelin eteenpäin sinne minne pyydettiin. 

Jotta tiimimme uusin vahvistus ei pääsisi unohtumaan, otettiin tukkajumala-Sampastakin pari kuvaa. 

Tässä poseeraa siis Samppa Linna, ikää 1v 10kk:

Lopuksi tärkein: Ny rillataan!

Linkki videoon